• Etusivu
  • Kasvillisuus

Vuoden porkkana 2008 -tunnustus Päivittäistavarakauppa ry:lle

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.03.2013
200810_13619.jpg

Puoli kiloa päivässä - parempi valinta.

Kotimaiset Kasvikset ry näkee kaupan roolin merkittävänä, kun kuluttajaa halutaan ohjata terveellisiin valintoihin. Parempi valinta -Sydänmerkki on jo tullut tunnetuksi teollisista elintarvikkeista, jotka omassa tuoteryhmässään ovat kunnostautuneet rasvan määrän ja laadun sekä suolan määrän perusteella. Sydänmerkin asiantuntijaryhmä sisällytti tänä vuonna myös kasvikset merkin piiriin, joten kauppa on voinut viestittää kasviksista luonnon omina sydänmerkkituotteina.

PTY toteutti sydänmerkkihankkeen yhteistyössä Sydänliiton, Kotimaiset Kasvikset ry:n ja omien jäsenyritystensä kanssa. Rahoitusta saatiin Sitran elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA:lta. Sydänmerkki tuli viime keväänä käyttöön 2500 päivittäistavarakaupan hedelmä- ja vihannesosastoille. Mukana ovat S-ryhmän kaupat, K-ruokakaupat, Tradekan kaupat, Stockmann, M-ketjun kaupat, Tarmo-kaupat, Tokmanni ja Minimani.

"Luonnon omat sydänmerkkituotteet" -kyltit ovat näkyneet ilahduttavan hyvin kauppojen hevi-osastoilla. Sydänmerkki ja Parempi valinta -viesti on yhdistetty kuluttajien mielissä tuoreisiin ja tuoreenomaisiin kasviksiin: vihanneksiin, juureksiin, hedelmiin, sieniin ja marjoihin sekä perunoihin. Viestinviejänä ja terveystalkoisiin osallistujana PTY ja sitä kautta kauppa on toiminut tehokkaana väylänä kuluttajien tavoittamisessa. Kauppa on oivaltanut terveellisten valintojen edistämisen osaksi vastuullista toimintaa.

Kotimaiset Kasvikset ry:n tunnustuspalkinnon vastaanottivat Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine, elintarvikeasiantuntija Anna Salminen ja tiedottaja Elina Sojonen. Tänä vuonna Vuoden porkkana luovutettiin taiteilija Petteri Cederbergin "Juuren voimaa" akvarellimaalauksen muodossa.

- Kauppa on mielissään tästä tunnustuksesta. Tavoitteenamme on tehdä terveelliset valinnat kuluttajille mahdollisimman helpoiksi ja tarjota myymälässä tietoa valintojen tueksi. Kasvikset ovat monella tavoin terveysvaikutteisia elintarvikkeita, luonnostaan Sydänmerkkituotteita, Laine toteaa.

Toimitusjohtaja Osmo Laine Päivittäistavarakauppa ry:stä vastaanotti Kotimaiset Kasvikset ry:n Vuoden porkkana 2008 -tunnustuspalkinnon yhdessä Anna Salmisen ja Elina Sojosen kanssa. Tunnustus annettiin PTY:lle aloitteellisesta ja aktiivisesta osallistumisesta yhteistyöhön, jonka tuloksena sydänmerkin käyttö laajentui koskemaan kasviksia ja kauppojen hedelmä- ja vihannesosastoja vuonna 2008.
Toimitusjohtaja Osmo Laine Päivittäistavarakauppa ry:stä vastaanotti Kotimaiset Kasvikset ry:n Vuoden porkkana 2008 -tunnustuspalkinnon yhdessä Anna Salmisen ja Elina Sojosen kanssa. Tunnustus annettiin PTY:lle aloitteellisesta ja aktiivisesta osallistumisesta yhteistyöhön, jonka tuloksena sydänmerkin käyttö laajentui koskemaan kasviksia ja kauppojen hedelmä- ja vihannesosastoja vuonna 2008.

Lähde: Kotimaiset Kasvikset ry, viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen
Kotimaiset Kasvikset ry, toimitusjohtaja Riikka Seppälä
Suomen Sydänliitto, tuotepäällikkö Mari Olli

Haastattelut: Päivittäistavarakauppa ry, toimitusjohtaja Osmo Laine

Lisätietoa:
www.pty.fi
www.kotimaisetkasvikset.fi
www.sydanmerkki.fi

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20115_26252.jpg
Prinsessan pilvilinna; millainen on lasten puutarha?
Mielikuvitukselle tilaaMuistatko lapsuudestasi, missä leikit parhaat leikkisi - millainen ympäristö tarjosi parhaimmat eväät mielikuvitukselle? Kuiskiko tuuli korvissasi, kun keinuit puun latvassa - rakensitko majasi luonnon helmassa?Pienimmät lapset kaipaavat isompien valvontaa, opastusta ja ohjausta, valmista ympäristöä leikkiä varten. Kun ikää tulee muutama vuosi lisää, niin se ei useinkaan enää riitä. Leikkeihin tulee mukaan mielikuvitus; hiekkakasaan rakentuu koko maailma, metsästä tulee viidakko ja pihakivestä vuori! Kepit muuttuvat miekoiksi ja hevostallin seiniksi, kasvit ruuan aineksiksi. Lapset tarvitsevat itselleen ja mielikuvitukselleen tilaa toimia. Leikki-ikäiselle ei enää riitä parin neliön hiekkalaatikko ja pihakeinu.
20065_130.jpg
Pensaiden leikkaus
Istutusleikkaus keväälläPaljasjuuriset pensastaimet leikataan keväällä, ennen silmujen aukeamista. Myös syksyllä istutetut pensaat leikataan keväällä. Versot leikataan 10 - 15 cm korkeudelta, jotta ne lähtevät haaroittumaan mahdollisimman alhaalta.Huom.! Istutusleikkauksessa voidaan typistää myös pitkiä juuria. Se tasapainottaa juuriston ja versoston suhdetta.Vadelman taimet leikataan istutuksen yhteydessä 20 - 30 cm korkeudelta.Ryhmäruusujen istutusleikkauksessa jätetään vain 3 - 5 vahvinta versoa, niihin jokaiseen 3 - 5 silmua. Ylimmän silmun yläpuolelle täytyy jättää 1 cm versoa, jotta silmu ei kuivu.Hoitoleikkaus keväälläHuonosti haaroittuneet versot leikataan 10 - 15 cm korkeudelta maan pinnasta tai hyvin haaroittuneen kohdan yläpuolelta.Vanhat versot (5 - 7 vuotta vanhemmat) poistetaan tyvestä asti. Tämä on tärkeää etenkin marjapensailla.
202211_79942.jpg
Haavan siirtoistutus? Asiantuntija vastaa
Haluan siirtää pieniä haavan taimia metsästä omaan puutarhaan. Huomasin, että löytämäni taimet ovat joko vesoja katkaistuista puista tai sitten kasvoivat isommista juurista ylöspäin. Jos otetaan pätkä tuosta juuresta mukaan, onnistuisiko siirto? Ja jos, kuinka pitkä sen juuripätkä pitaisi olla?
20233_62965.jpg
Uutta: Maaliskuun vinkit
Maaliskuussa lisääntynyt auringonpaiste antaa uutta puhtia kevään touhuihin. Omistajiensa tavoin myös kodin viherkasvit piristyvät lisääntyvän valon sekä uuden, ravinteikkaan mullan ja lannoituksen alkamisen myötä.Siemenkylvöistä kohonneet pienet taimet siirretään valoisalle ikkunalle – puutarhassakin päästään pian aloittelemaan kevättöitä.Tervetuloa maaliskuu – tervetuloa kevät ja aurinko!
20202_62603.jpg
Kasvit sisustuksessa - mikä on trendikästä juuri nyt?
Inspiroidu ajankohtaisista ideoista, joilla luot kotiin helposti uutta ihanaa ilmettä.
20122_29569.jpg
Kylvä kukkaniitty
OSA 1: Kasvien valintaNiitty on usein kasvien mosaiikkia. Alueen eri osissa kasvaa hyvin erilaisia kukkia. Kasvivalinnassa onkin otettava huomioon niin paikan valo- ja kosteusolosuhteet kuin maaperän laatukin.Tässä Näin perustat kukkaniityn -artikkelisarjan ensimmäisessä osassa käydään läpi nämä kasvien valintaan vaikuttavat seikat.Niittykukkien siemeniä annospusseina ja valmiina seoksina löydät Rakentaja.fi verkkokaupasta sekä Suomen Niittysiemen Oy:n omasta verkkokaupasta!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton