• Etusivu
  • Kasvillisuus

Nyt on herkkusienten herkkuaika

Rakentajan toimitus
Päivitetty 28.08.2018
20134_34664.jpg

Herkullisia herkkusieniä

SIENIVIIKKO 15.-21.4.

Kauppapuutarhaliiton tiedote

Ruokakaupasta voi poimia tuoreet sienet koriin milloin vain. Hyvää sienisatoa riittää kautta koko vuoden. Kevään edistyessä kaivetaan grillit esiin, ja vappuna herkutellaan ihanilla grilliherkuilla.

Suomen eniten viljelty sieni

Herkkusieni (Agaricus bisporus) on Suomen ja maailman eniten viljelty sienilaji. Meillä herkkusieniä tuotetaan vuosittain n. 2 miljoonaa kiloa. Herkkusieniä kasvaa villinä Etelä-Euroopan metsissä, ja sitä alettiin viljellä Ranskassa 1650-luvulla. Herkkusienten kaupallinen viljely alkoi Suomessa 1940-luvulla, mutta sai tuulta siipiensä alle vasta 1990-luvulla.

Kasvatus ja kerääminen vaativat tarkkuutta

Suomessa herkkusienet kasvatetaan hygieenisissä olosuhteissa. Ne kasvavat oljista ja turpeesta tehdyllä kasvualustalla. Sienirihmasto ympätään vehnän jyvään, ja siirretään kasvualustalle pimeisiin kasvatushuoneisiin. Noin kolmen viikon kuluttua ilmestyvät ensimmäiset lakit näkyviin tummasta kasvualustasta. Samasta alustasta saadaan kolme satoa. Sienet kerätään käsin suoraan myyntipakkauksiin, jäähdytetään ja toimitetaan kauppoihin.

Valkoinen ja ruskea herkkusieni

Tuore valkoinen herkkusieni on kiinteä ja väriltään vaalea. Leikkuupinta vivahtaa joskus hennosti vaaleanpunaiseen. Ruskea herkkusieni on väriltään ruskea ja maultaan vaaleaa voimakkaampi. Herkkusienten koko vaihtelee pienestä nappimaisesta keskikokoon ja jumboon, ja vieläkin isompaan. Isoja ruskeita herkkusieniä kutsutaan portobelloiksi. Koska ruskean herkkusienen kuiva-ainepitoisuus on valkoista suurempi, säilyttää se tilavuutensa ruuanlaitossa valkoista paremmin. Tuoreen herkkusienen maku on hento, pähkinämäinen.

Kohtele herkkusieniä hellävaraisesti

Ennen ruoaksi valmistamista herkkusienistä puhdistetaan turve kevyesti harjaamalla tai talouspaperilla pyyhkäisemällä. Tarvittaessa sienet voi nopeasti huuhdella kylmällä vedellä. Huuhdotut sienet kuivataan esimerkiksi talouspaperilla. Herkkusieni säilyy kylmässä, +2 - +5 asteessa, mielellään paperipussissa haihtumisen estämiseksi. Kun hankit kaupasta viljeltyjä sieniä, käytä ne mieluiten viikon sisällä.

Helposti hyvää sienistä

Tuoreet, viljellyt sienet ovat nykykokkaajan toiveruokaa. Ne ovat suoraan, kuorimatta ja pesemättä käyttövalmista, terveellistä ravintoa. Sienistä ruoka joutuu nopeasti. Niitä voi huoletta popsia - painonhallinta ja kolesteroliarvot pysyvät sienien puolesta kurissa. Koko sieni on syötävää. Sienet ovat maukasta ja keveää, todellista hyvän olon ruokaa.

Mutkatonta ja maukasta

Sienet sopivat hyvin monenlaisiin ruokiin. Maku sopii mm. aasialaiseen keittiöön, vokkeihin, riistaruokiin, munakkaisiin, lämpimiin voileipiin, piirakoiden täytteeksi ja pitsoihin. Sienet käyvät marinoimiseen ja paistamiseen, muhennoksiin, haudutettaviin patoihin, kastikkeisiin ja keittoihin. Herkkusieniä voi käyttää myös sellaisenaan, esimerkiksi salaateissa. Portobellon iso lakki kutsuu täytettäväksi ja grillaukseen. Sienet ovat vastustamattoman hyviä.

Grillien vakioherkku

Viljeltyjen sienten käyttö lisääntyy kesän grillauskauden lähestyessä. Varsinkin vappu ja juhannus ovat sienisesonkeja. Yksi tunnetuimpia kesäisiä grilliruokia ovat juustoilla täytetyt ja pekoniin käärityt herkkusienet.

Huomio

Huomio

Kysy lisätietoja sienistä suoraan viljelijältä:

Heidi Rapila-Mäyrä
Kyröntarhat Oy / Champ / VihreäKeiju
02 8387 7142 / 050 377 1886
heidi.rapila-mayra@vihreakeiju.com

Grillivartaat

Herkkusienet sopivat myös grillivartaaseen
Herkkusienet sopivat myös grillivartaaseen

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 maissi
1 munakoiso
2 salottisipulia
10 herkkusientä
8 bambutikkua

Valmistusohje:
Laita tikut veteen, jotta ne eivät pala grillissä. Leikkaa kasvikset noin 3 x 3 cm paloiksi ja maissi viipaleiksi. Kiehauta sipulit vedessä ja leikkaa lohkoiksi. Pujota kaikki aineet vartaaseen vuorotellen, jotta saat värikkään lopputuloksen. Valele grillauksen aikana marinadilla, ja juuri ennen tarjoilua purista vartaiden pinnalle limemehua.

Marinadi grillivartaisiin:
1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 rkl sambal oelek chilitahnaa
1 rkl soijaa
½ raastettu limen kuori
1 tl hunajaa
2 oksaa timjamia
Riivi timjamin lehdet ja sekoita kaikki aineet.

Herkuttele nyt herkkusienillä!
Herkuttele nyt herkkusienillä!
Kasvillisuus
kasvatus
sienet
ruoka
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202112_74213.jpg
Autiotilat pienruokatuotannon keitaiksi
Moni kaupunkilainen haaveilee omakotitalon puutarhasta tai siirtolapuutarhan palstasta, jotta voisi tuottaa omia puutarhatuotteita kuten salaatteja, juureksia, omenia, marjoja ja raparperia. Varsinkin pääkaupunkiseudulla tästä ihanteesta tulee todella kallis harrastus. Usein unohdettu vaihtoehto on autiotila valmiine puutarhoineen – ja villiruokamahdollisuuksineen kuten villivihannekset, sienet ja marjat. Näitä hylättyjä pikkutiloja pihapiireineen on Suomen maaseutu pullollaan.
20072_3663.jpg
Viljellyistä sienistä hyvän olon herkkuja
Sienten osuus suomalaisessa ruokavaliossa on vähäinen, vaikka sieniä saadaan niin luonnosta kuin viljeltyinäkin. Kaikilla ei ole sienestämiseen mahdollisuutta eikä taitoja. Aina eivät säätkään ole luonnonsienille suosiollisia, kuten viime kesä osoitti. Sen sijaan viljeltyjä sieniä voi kuka vain hankkia kaupoista kautta koko vuoden.Itäsuomalaisia lukuun ottamatta suomalaisten sienituntemus ja sienten käyttö ravintona on kovin nuorta. Nykyään viljellyt sienet tarjoavat helpon tavan tutustua sieniin, koska ne ovat sellaisenaan valmiita syötäviksi ja käytettäviksi ruokiin. Niitä ei tarvitse edes pestä. Mahdollisen kasvualustasta jääneen turpeen voi pyyhkäistä pois talouspaperilla.
Muhevainen oma sato
Omaa satoa parvekepuutarhasta helposti ja vaivattomasti
Parvekkeilla ja patioilla kasvattaminen kiinnostaa, sillä niillä halutaan viettää aikaa ja kasvit tuovat sinne viihtyisyyttä. Ruokaa voi mainiosti tuottaa ruukuissa eikä erillistä kasvimaata tarvita. Parveke- tai patioviljelyssä ei tarvitse tinkiä istutusten kauneudesta, sillä monet satoa tuottavat lajit ovat jo itsessään kauniita. Asukkaat kaipaavat tietoa siitä, mitä voi kasvattaa ja miten se tapahtuu. Tässä vinkkejä jaettavaksi asukkaille vaikkapa asukastiedotteeseen tai yhtiökokoukseen.
20174_48987.jpg
Pakkaskevät on armoton kasveille
Pääsiäisen jälkeenkin sää jatkuu usein lähes talvisena. Kylmä kevät altistaa monet kasvit pakkasvaurioille. Älä siis kiirehdi kukkapenkin siivouksessa tai nurmikon haravoinnissa. Vielä ehdit myös leikata pensaita. Mutta nyt on viimeinen hetki pelastaa tuijat ja alppiruusut ruskettumiselta; onhan kevätsuojaus kunnossa?
20232_38378.jpg
Varastolannoitus helpottaa taimikasvatusta ja ruukkuviljelyä
Varastolannoituksessa koko kasvukauden aikainen ravinnetarve voidaan antaa kasville kerralla. Esimerkiki puikkoina annosteltavat ravinteet sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti.Varastolannoitukseen soveltuvat muutkin hidasliukoiset lannoitteet, kuten kanankakkarakeet. Koska kerralla annettava ravinnemäärä on kuitenkin suuri, niin lannoitepanos jätetään yhtenäiseksi osioksi kasvualustaan. Jos sama määrä lannoitetta sekoitettaisiin koko multamäärään, kasvualustan ravinnepitoisuus nousisi liikaa. Kasvin juuret hakevat ravinteita varastolannoiteosasta ja vettä laimeammasta kasvualustaosasta.
20239_79588.jpg
Kanerva tuo syksyyn väriä – luonnon kaunistus ja puutarhan ilopilkku
Kainuun maakuntakukka kanerva tuo väriä syksyyn ja loistetta puutarhaan. Kanervat viihtyvät valoisassa ja kuivassa kasvupaikassa. Monille kanerva on tuttu kaupasta ostettu kukkanen, joka säilyttää kauniin värinsä jopa koko talven. Kanervaa löytyy myös metsistä ja se sopii hyvin puutarhan istutuksiin. Varsinkin kivikkopuutarhassa ne viihtyvät erinomaisesti.Luonnossa kanervat viihtyvät kangasmetsissä, hietikoilla, kallioilla, soilla ja hiekkaisilla ojanpenkoilla. Kanervat kukkivat loppukesällä ja runsaimmin elokuussa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton