• Etusivu
  • Kasvillisuus

Krookus eli sahrami

Rakentajan toimitus
Päivitetty 18.04.2024
20227_63824.jpg

Krookus eli sahrami on kevään ensimmäisiä kukkijoita puutarhassa. (Kuva: Pixabay)

Sahramit ovat puutarhan A ja O – kevään ensimmäisiä ja syksyn viimeisiä kukkijoita. Sahramit kannattaakin istuttaa paikkoihin, joista kuljetaan ohi tai jotka näkyvät ikkunaan. Ne ilahduttavat kukinnallaan yleensä aikaan, jolloin puutarhassa ei paljon oleskella.

<p data-block-key="6lsqh">(Kuva: Shutterstock)</p>
(Kuva: Shutterstock)

Crocus-sukuun kuuluu runsaat 80 lajia ja lajikkeita on sitäkin runsaammin. Kukkien värivalikoimaa on purppuranpunaisista sinisiin, oranssinkeltaisista valkoisiin, kirjaviin tai kaksivärisiin. Suppilomaiset kukat aukeavat auringossa ja sulkeutuvat yöksi ja sadesäällä. Kaartuvat, kapeat lehdet ovat noin 10–15 cm pitkiä ja usein niissä on vaalea keskiraita.

Sahrami kasvaa maanalaisen varren paksunoksesta, tyvimukulasta. Vanhan mukulan päälle kasvaa uusi mukula, johon lehtien tuottama ravinto varastoituu seuraavaa kukintaa varten, joten siksi lehtien on annettava kuihtua omaan tahtiinsa. Myös nurmikolle istutettuna lehtien on annettava kuihtua ennen ensimmäistä ruohonleikkuuta.

Sahrami viihtyy aurinkoisessa paikassa. Kauneimmillaan sahramit ovat suurina kasvustoina. Lisääminen on helpointa kasvustoa jakamalla loppukesällä tai syksyllä.

<p data-block-key="ddqqe">Tähtisahrami &#x27;Ruby Giant&#x27; (Kuva: Shutterstock)</p>
Tähtisahrami 'Ruby Giant' (Kuva: Shutterstock)
<p data-block-key="a1gbd">(Kuva: Pixabay)</p>
(Kuva: Pixabay)

Mukuloita on tarjolla syksyisin ja valmiiksi hyödettyjä, ruukussa kasvatettuja sahrameita on myynnissä kevättalvella. Tarkista mukuloita valitessasi, ettei niissä ole pehmeitä kohtia ja etteivät ne ole päässeet kuivumaan. Myyrät, hiiret, oravat ja kauriit herkuttelevat mielellään sahramin mukuloilla.

Kevätsahrami (Crocus vernus): Yhteen mukulaan kehittyy vain 1–2 kukkaa, mutta ne ovat ovat isommat kuin muilla krookuksilla. Kukat violetin eri sävyissä sekä valkoisia; yksivärisiä, raidallisia ja pilkullisia. 10–15 cm korkea. Kukkii maalis-huhtikuussa.

Kultasahrami (Crocus chrysanthus): Yhteen mukulaan kehittyy monta kukkaa. Monesti teriön sisä- ja ulkopuoli ovat eriväriset. Päälajilla oranssinkeltaiset, tuoksuvat kukat. Enintään 10 cm korkea. Kukkii maalis-huhtikuussa.

Tähtisahrami (Crocus tommasinianus): Pieni, vaaleanvioletti kukka, jolla on valkoinen kaula. Noin 8 cm korkea. Varhaisimpia kevätkukkijoita, kukkii usein jo maaliskuussa.

Syyssahrami (Crocus speciosus): Kukat sinivioletteja, kehälehdissä tummempi suonitus. Lajikkeiden sävyt vaihtelevat. Noin 15 cm korkea. Jos mukulat istuttaa elokuun alussa, saattaa kukkia samana syksynä Etelä-Suomessa. Kukinta-aika syys-lokakuu.

<p data-block-key="wsuf9">(Kuva: Pixabay)</p>
(Kuva: Pixabay)
Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton