TAKAISIN

Punkkeja puutarhassa: olethan varovainen

Päivitetty: 2.6.2022

Eniten punkkeja on perinteisesti ollut saaristossa ja rannikolla, mutta talvien leutonemisen ja kauriiden lisääntymisen myötä punkit ovat yleistyneet myös muualla Suomessa. Viime vuosina punkkeja on havaittu niin kaupunkien puistoissa kuin hoidetuilla kotipihoillakin. Punkit viihtyvät esimerkiksi heinikoissa, aluskasvillisuuden seassa, pensaikoissa ja puiden lehtien alapinnoilla.

Punkit ovat riesana kaikkialla.Punkit ovat riesana kaikkialla.

Suo­messa on kaksi ihmiselle haitallista punkkilajia: puu­tiainen (Ixodes ri­cinus) ja taiga­punkki (Ixodes persulcatus). Osa punkeista levittää borrelioosia ja harvinaisempaa puutiaisaivokuumetta, joten keväästä syksyyn pihatöiden ja ulkoilun jälkeen kannattaa tehdä punkkisyyni. Tässä tarkkuus ja hyvät silmät − tai silmälasit − ovat valttia, sillä pienimmillään punkki voi olla vain millimetrin kokoinen ja jäädä siksi helposti huomaamatta. Luonnossa liikkuessa peittävä vaalea vaatetus on hyvä suojautumiskeino − vaaleista vaatteista punkin huomaa helpommin. Markkinoilla on lisäksi erilaisia punkkikarkotteita. Puutiaisaivokuumetta vastaan voi myös rokottautua, mutta yleisempään borreliaan vastaavaa suojaavaa rokotetta ei ole.

punkki3

Oman pihan punkkikantaa voi pienentää esimerkiksi aitaamalla pihan, mikä estää punkkien isäntäeläimien, kuten kauriiden, pääsyn pihapiiriin. Säännöllinen ruohikonleikkuukin kannattaa, sillä punkit eivät viihdy lyhyessä nurmikossa. Mikäli puutarhatöissä apuna häärii nelijalkainen ystävä, myös sen punkkisuojasta on järkevää huolehtia, jottei lemmikki sairastu tai kuljeta punkkeja mukanaan sisälle. Koirille ja kissoille on tarjolla muun muassa erilaisia pantoja, tabletteja ja paikallisvaleluliuoksia.

Pihan aitaaminen voi vähentää punkkeja, kun punkkien isäntäeläimien, kuten kauriiden, pääsy pihalle estyy.Pihan aitaaminen voi vähentää punkkeja, kun punkkien isäntäeläimien, kuten kauriiden, pääsy pihalle estyy.

Pihdit kotiin ja mökille

Riski borreliatartuntaan kasvaa, mitä pidempään punkki ehtii olla ihoon kiinnittyneenä. Siksi punkin irrottamisen helpottamiseksi kotiin ja mökille kannattaa hankkia hyvät pihdit. Punkkia ei pidä poistaa vanhan tavan mukaan rasvaan upottamalla.

Punkin purema ei automaattisesti tarkoita tautitartuntaa, joten jos puremakohta on oireeton ja muita oireita ei ilmaannu lähiviikkojen aikana, lääkäriin ei tarvitse mennä. Jos puremajäljestä muodostuu läpimitaltaan yli 5-senttinen ihottuma, joka ei häviä muutamassa päivässä, kyse voi olla borreliainfektiosta. Silloin kannattaa käydä lääkärillä, joka tarvittaessa määrää antibioottikuurin iho-oireiden perusteella. Ihottumavaiheessa hoitona on kahden tai kolmen viikon pituinen antibioottikuuri, joka toimii lähes kaikissa tapauksissa. Mikäli borrelioosin jättää hoitamatta, vakavampia oireita voi ilmaantua kuukausien tai jopa vuosien päästä.

Kerro punkkikokemuksistasi ja torjuntavinkeistä myös Puutarha.netin keskustelupalstalla!