• Etusivu
  • Kasvillisuus

Sammalnappi on ikkunalautaviljelijän pelastus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.07.2023
201911_61445.jpg

Sisäkasvatus ja kiinnostus hyötykasveihin nousee jatkuvasti. Suomalaisista liki joka kolmas kasvattaa jo yrttejä, mutta vielä suurempi osuus haaveilee niiden kasvattamisesta: Peräti 39 prosenttia haaveilee yrttien ja 38 prosenttia salaattien kasvatuksesta. Hyötykasvien kasvattamisen esteenä pidetään oman pihan puutetta, kiirettä ja tilanpuutetta.

Sammalnapilla aloittelijakaan ei voi epäonnistua

Biolan Sammalnappi on tiiviiksi puristettua kotimaista rahkasammalta. Sammalnappi soveltuu esimerkiksi yrttien, salaattien ja kukkien kasvualustaksi. Kun Sammalnapin kastelee, se turpoaa hetkessä käyttövalmiiksi.

Kasvatuksen pitää olla helppoa ja sen pitää onnistua vaikka ikkunalaudalla. Alle sentin korkuinen nappi turpoaa kastelun jälkeen nelisenttiseksi ilman minkäänlaisia multasotkuja. Turvonneen napin päälle kylvetään siemenet, ja uusi kasvu alkaa, ohjeistaa Biolanin tuotepäällikkö Tuomas Pelto-Huikko.

Rahkasammal pystyy varastoimaan vettä itseensä ja luovuttaa sitä kasvin käyttöön kasvualustan kuivuessa. Tämä on tärkeä ominaisuus etenkin pitkään itävillä siemenillä.

Sammalnappeihin varastoituu alkukastelussa runsaasti vettä, ja siemen säilyy kosteana napin pinnallakin. Myös kastelun jälkeen Sammalnappi on ilmava eivätkä juuret kärsi hapen puutteesta, kuten märässä mullassa tai turpeessa saattaa käydä. Rahkasammal myös hillitsee homesienten kasvua. Ja mikä parasta, Sammalnapin raaka-aine on nopeasti uusiutuva, ekologinen rahkasammal, kertoo Biolanin Tuomas Pelto-Huikko.
201911_61444.jpg

Pienoiskasvihuoneessa yrtit kasvavat kohisten

Biolanin Pienoiskasvihuonesisältää 12 Sammalnappia, ja se on mitoitettu ikkunalautaviljelyyn. Pienoiskasvihuoneessa on hyvät olosuhteet siementen idättämiseen ja pistokkaiden juurruttamiseen. Siinä on erillinen läpinäkyvä kansi, jonka alla kosteus säilyy hyvin. Kun kylvetyt taimet työntyvät kasvualustan pinnalle, on aika kääntää kansi tuuletusasentoon.

Pienoiskasvihuone on kestävä ja pestävä. Sammalnappeja hankkimalla sitä voi käyttää yhä uudelleen taimikasvatukseen. Nyt ei harrastuksen esteenä ole enää tilanpuute, pihattomuus tai edes ajanpuute, rohkaisee Biolanin Pelto-Huikko kasvatuksesta haaveilevia.
  1. Kastele Sammalnapit.
  2. Kylvä siemenet. Pieniä siemeniä, kuten basilika ja lobelia, voi kylvää Sammalnappien pinnalle useita. Isommat, kuten tomaatti, paprika, chili, kurkku ja maissi kylvetään yksittäin.
  3. Sulje Pienoiskasvihuoneen kansi.
  4. Kun taimet vihertyvät, käännä kansi tuuletusasentoon.
  5. Kastele tarpeen mukaan Sammalnappien väliin. Sammalnapin lannoitteessa riittää ravinteita 3−4 viikon kasvatukseen. Sen jälkeen kasteluveteen sekoitetaan Biolan Kastelulannoitetta.
  6. Kun taimet osuvat kanteen, poista kansi.
  7. Voit istuttaa taimet ruukkuun, säkkiin tai maahan. Kun taimen juuret ovat runsaat ja taimissa on jo useampi lehti, on aika istuttaa taimet ruukkuihin.
  8. Taimien lannoitus. Istutuksen yhteydessä taimille voidaan antaa varastolannoitus. Varastolannoitteeksi soveltuvat vain hidasliukoiset lannoitteet. Luonnonmukainen varastolannoitukseen sopii Biolan Yrtti- ja taimilannoite tai Biolan Kanankakka. Jos istutuksen yhteydessä ei tehdä varastolannoitusta, sekoitetaan taimien kasteluveteen Biolan Kastelulannoitetta. Taimien alalehtien kellastuminen on selvä merkki lisälannoitustarpeesta.
Ohje

Ohje

Siemenistä taimiksi – tee näin:

  1. Kastele Sammalnapit.
  2. Kylvä siemenet. Pieniä siemeniä, kuten basilika ja lobelia, voi kylvää Sammalnappien pinnalle useita. Isommat, kuten tomaatti, paprika, chili, kurkku ja maissi kylvetään yksittäin.
  3. Sulje Pienoiskasvihuoneen kansi.
  4. Kun taimet vihertyvät, käännä kansi tuuletusasentoon.
  5. Kastele tarpeen mukaan Sammalnappien väliin. Sammalnapin lannoitteessa riittää ravinteita 3−4 viikon kasvatukseen. Sen jälkeen kasteluveteen sekoitetaan Biolan Kastelulannoitetta.
  6. Kun taimet osuvat kanteen, poista kansi.
  7. Voit istuttaa taimet ruukkuun, säkkiin tai maahan. Kun taimen juuret ovat runsaat ja taimissa on jo useampi lehti, on aika istuttaa taimet ruukkuihin.
  8. Taimien lannoitus. Istutuksen yhteydessä taimille voidaan antaa varastolannoitus. Varastolannoitteeksi soveltuvat vain hidasliukoiset lannoitteet. Luonnonmukainen varastolannoitukseen sopii Biolan Yrtti- ja taimilannoite tai Biolan Kanankakka. Jos istutuksen yhteydessä ei tehdä varastolannoitusta, sekoitetaan taimien kasteluveteen Biolan Kastelulannoitetta. Taimien alalehtien kellastuminen on selvä merkki lisälannoitustarpeesta.

Biolan Sammalnappi on siisti ja vaivaton tapa aloittaa esikasvatus. Sammalnapissa onnistuu niin kylvö kuin pistokaslisäyskin. Sammalnappiin on puristettu tiiviiksi noin 0,5 dl rahkasammalta, joka turpoaa nopeasti kasteltaessa. Rahkasammal on erinomainen kasvualustaraaka-aine taimikasvatukseen, koska se pidättää runsaasti vettä, mutta säilyy silti ilmavana.

Sammalnappi on valmistettu kotimaisesta, ekologisesta, nopeasti uusiutuvasta rahkasammaleesta. Sammalnappi on lannoitettu ja kalkittu.

201911_61448.jpg

Biolan Pienoiskasvihuone takaa tasaiset olosuhteet siementen idättämiseen ja pistokkaiden juurruttamiseen. Pienoiskasvihuoneeseen kuuluu 12 Sammalnappia, jotka on valmistettu kotimaisesta rahkasammaleesta. Pienoiskasvihuoneen kannen muotoilu mahdollistaa tuuletuksen taimivaiheessa. Tukeva rakenne ja kestävä materiaali mahdollistavat uudelleenkäytön – Pienoiskasvihuonetta voi täyttää Biolan Sammalnapeilla.

201911_61439.jpg

Biolan on suomalainen perheyritys, jonka 45-vuotinen historia perustuu kiertotalouden luomiseen ja hyödyntämiseen. Biolanin koko liikeidea toteutetaan kestävän kehityksen ja kierrätysraaka-aineiden hyödyntämisen ehdoilla. Biolan pyrkii tuotteillaan vähentämään ihmisen aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Biolanin nimi tulee sanoista biologinen lannoitus. Tänä päivänä tuotevalikoima kattaa kierrätysraaka-aineita hyödyntävät puutarha- ja huonekasvituotteet, kuivakäymälät, kompostorit, ympäristöystävälliset jätevesijärjestelmät, aurinkoenergiaratkaisut sekä muut ekoasumisen tuotteet. www.biolan.fi

Teksti ja kuvat: Biolan Oy

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20235_81957.jpg
Aronian alasleikkaaminen? Asiantuntija vastaa
Leikkasin 4–5 vuotta vanhan pensasaita-aronian alas 10–20 cm mittaan. Aitaa ei ole hoidettu koko aikana, kasvu on ollut osassa kohtaa runsasta ja osassa kitua. Leikkaus ajottui ehkä hieman liian myöhään, oksat olivat jo hieman versoneet. Lähteekö aronia vielä kasvamaan vai kuoleeko?
20231_67094.jpg
Kuinka huonekasvien hoitoa muutetaan syksyllä?
Nyt on se hetki, kun luonnonvalo vähenee ja kasvit alkavat siirtyä talvilepoon. Älä tapa kasveja liikakastelulla, vaan sopeuta hoitotoimet valon määrään.
20227_79102.jpg
Sinivuokko ei aina olekaan sininen
Sinivuokkoeli lehtosinivuokko (Hepatica nobilis) on kevään varhaisimpia kukkijoita. Sen herkät kukat värittävät metsänpohjia jo huhtikuussa, vaikka kukinnan huippu osuukin yleensä toukokuun puolelle. Toisinaan sinivuokko innostuu kukkimaan uudelleen syksyllä – ja säiden salliessa vaikka keskellä talvea.
202312_79675.jpg
Huonekasvien kukkaiskieli
Kukkaiskieli polveutuu jo 1700-luvun keskieurooppalaisista porvarispiireistä. Tuolloin miesten ja naisten välinen kanssakäyminen oli hyvin rajattua, niinpä keksittiin keino, jolla tunteita saattoi viestiä (lähes) muiden huomaamatta vastakkaiselle sukupuolelle. Nykyään näitä perinteitä levittävät lähinnä kukkakauppiaat. Kukkaiskieli on yhdistelmä kasvin fyysisiä ominaisuuksia, kansanperinnettä, mytologiaa ja uskontoa.
20084_10002.jpg
Fastlock Uni valokate
Valitsemalla katokseesi valokatteen, voit nauttia kesäillasta ulkona grillaten vaikka sadekuuro yllättäisi! Valokate suojaa sateelta, mutta päästää valonsäteet sisään aurinkoisella säällä. Fastlock Uni on täysin tiivis ja kaunis katevaihtoehto kaikenlaisiin piharakennuksiin kuten autokatokseen, huvimajaan tai grillikatokseen - kotipihaan tai mökille.
202111_73540.jpg
Jättipoimulehti ja rusopajuangervo - uhka vai mahdollisuus?
Lukija kysyy: "Ajattelin istuttaa rusopajuangervo aidanteen eteen jättipoimulehtiä estämään ensin mainitun leviämistä. Onko se hyvä idea?"

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton