• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kukkaruukun valinta: muovi- vai saviruukku?

Tiina Painokallio
Päivitetty 13.06.2025
20228_79235.jpg

Ruukun valinnassa tulee ottaa huomioon kasvupaikka sekä istutettavan kasvin tarpeet. (Kuva: Shutterstock)

Ruukku voi olla käytännöllinen, kaunis tai molempia. Perinteisen kartiomaisien punasaviruukkujen lisäksi löytyy hyvinkin moderneja kukka-asioita, jotka tyyliltään, materiaaliltaan ja muodoltaan soveltuvat eri tarpeisiin. Värinkin voi valita ympäristön mukaan.

Muoviruukku

Muoviruukut ovat halpoja, käytännöllisiä ja niitä on helposti saatavilla. Tyylejä sekä värejä on useita ja kokoja on runsaasti. Muoviruukut ovat myös kevyitä, eivätkä ne rikkoudu helposti. Korkeille kasveille ne eivät aina sovi, koska muoviruukku voi kaatua keveytensä vuoksi.

Muoviruukku on täysin vedenpitävä. Koska vesi ei haihdu ruukun läpi, ei kasvitkaan kuivu helposti. Pohjareiättömässä ruukussa on vaarana, että multa jää liian märäksi, joten liikakastelua on varottava. Jos pohjaan tei tee reikää, tulisi ruukku salaojittaa esimerkiksi kevytsoralla.

Muovi myös kuluu melko nopeasti ja muoviruukussa kasvi on alttiimpi suurille lämpötilojen vaihteluille.

Saviruukku

Punasavi on materiaalina kaunis ja pitkäikäinen. Erityisen kauniita ovat vanhat, käsin valmistetut ruukut, joita saattaa löytyä eri kätköistä.

<p data-block-key="ejp20">Saviruukku on raskas ja pysyy hyvin pystyssä kookkaankin kasvin kanssa. Toisaalta saviruukut ovat helposti särkyviä. (Kuva: Shutterstock)</p>
Saviruukku on raskas ja pysyy hyvin pystyssä kookkaankin kasvin kanssa. Toisaalta saviruukut ovat helposti särkyviä. (Kuva: Shutterstock)

Vesi haihtuu huokoisesta saviruukusta, joten multa kuivuu nopeasti, mutta toisaalta ei myöskään vety liikaa. Lasitetusta ruukusta haihtuminen on hitaampaa. Talveksi ulkosaviruukut kannattaa siirtää sisälle, sillä vaikka ruukku kestäisikin pakkasta, voi märkä multa jäätyessään ja laajetessaan rikkoa ruukun sisältä päin.

<p data-block-key="l6pes">Erilaiset piharuukut tuovat persoonallisuutta ja väriä puutarhaan sekä sopivat monenlaisille kasveille. (Kuva: Shutterstock)</p>
Erilaiset piharuukut tuovat persoonallisuutta ja väriä puutarhaan sekä sopivat monenlaisille kasveille. (Kuva: Shutterstock)
Ohje

Ohje

Muita materiaaleja

  • Erilaisista komposiittimateriaaleista valmistetut ruukut muistuttavat ulkonäöltään ja käyttöominaisuuksiltaan muovia, mutta ovat kestävämpiä.
  • Pakkasen kestävä lasikuituruukku on kevyt ja käytännöllinen, jos ruukkua siirrellään paljon.
  • Kivi- ja betoniruukut ovat painavia, mutta säilyttävät kosteutta ja tasoittavat lämpötilaeroja.
  • Valurauta- ja peltiruukussa juuristo voi kärsiä, mikäli aurinko pääsee kuumentamaan ruukkua.
  • Ruukkuna käytetyt puuastiat tulisi vuorata muovilla lahoamisen hidastamiseksi.

Erikoiset kukka-astiat

Istuttamiseen soveltuu lähes mikä tahansa astia, kori tai kannu. Kirpputorilta ostettu tai roskalavalta pelastettu astia ja huonekalu voi osoittautua mitä parhaimmaksi ruukuksi tai istutusalustaksi.

<p data-block-key="87q4x">Parittomat, pieneksi jääneet tai rikkinäiset kengätkin voi uusiokäyttää kukka-astioina. (Kuva: Shutterstock)</p>
Parittomat, pieneksi jääneet tai rikkinäiset kengätkin voi uusiokäyttää kukka-astioina. (Kuva: Shutterstock)
Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
202310_83279.jpg
Suunnittele piha huolella – vältä heräteostokset ja turhat kulut
Pihasuunnittelija ottaa huomioon asiakkaan toiveet, jotka onkin hyvä kirjata etukäteen paperille. Toiveet voivat koskea yleisiä toimintoja, esimerkiksi pyykinkuivaustelinettä ja sen paikkaa, oleskelutilan kokoa, trampoliinin maisemointia tai vaikka yksittäisiä kasvitoiveita.
20233_78483.jpg
Punalatva viihtyy rehevässä ja huolella valmistellussa kasvualustassa
Punalatvat (Eupatorium) ovat suuria perennoja eli monivuotisia kukkakasveja. Isoimmat punalatvalajit kurkottavat jo keskikesällä miltei kahden metrin korkeuteen. Pehmeänpörröiset, liilanpunaiset ja väkevästi tuoksuvat kukkamykeröt muodostavat näyttävän, runsashaaraisen latvahuiskilon ja houkuttelevat luokseen parvittain päiväperhosia. Punalatvat kukkivat myöhäissyksyyn asti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton