Puutarhan monimuotoiset tuholaiset

Tärkeää on myös pitää kasvit hyvässä kunnossa. Esimerkiksi kirvat iskevät helpoimmin kasveihin, joiden sisältämät nesteet ovat väkevöityneet kuivuuden tai liiallisen typpilannoituksen vuoksi. Eli antamalla kasveille riittävästi vettä ja sopivasti ravinteita, ne kestävät tuholaisia ja tauteja paremmin. Etenkin fosfori ja kalium (sekä merileväuute) lisäävät kasvien vastustuskykyä.

Puutarhaan voi istuttaa ns. houkutuskasveja, jotka houkuttelevat tuholaisia puoleensa. Näin ruusut tai hyötykasvit säästyvät hyökkäyksiltä. Esimerkiksi auringonkukka, kiinankaali ja kukkakaali houkuttelevat monia hyönteisiä. Houkutuskasvit kannattaa tuhota ennen tuholaisten koteloitumista.

Karkotekasvit harhauttavat ja karkottavat tuoksullaan tuholaisia. Niitä kannattaa istuttaa sinne tänne puutarhaan, etenkin kasvimaan eri kolkkiin. Karkottava vaikutus on mm. kehäkukalla, koristekrassilla, samettikukalla, sellerillä, salvialla, sipuleilla, tomaatilla ja pietaryrtillä.

Puutarhassa kannattaa pyrkiä asuttamaan niitä eläimiä, jotka syövät tuholaisia. Pikkulinnut ovat hyödyllisiä puutarhassa; esim. tiaispari saattaa yhden kesän aikana pyydystää 30 kg puutarhan hyönteisiä. Pikkulinnut viihtyvät hyvin, kun niillä on suojaa tarjoavia pensaikkoja ja juomapaikka sekä talviruokinnasta huolehditaan.

Lepakot puolestaan käyttävät ravintonaan kääriäis- ja mittariperhosia. Etanoita syövät mm. sammakot, siilit ja päästäiset. Siileille voi jättää lehtikasoja talvehtimispaikoiksi. Sammakkoja puutarhaan houkuttelevat lammikot ja muut kosteat paikat. Kirvojen vihollisia ovat tunnetusti leppäkertut.

Kun houkuttelet pihapiriisi lepakoita, saat yllättävän tehokkaan hyttys- ja paarmapyydyksen käyttöösi.Yksi lepakko voi syödä jopa 3000 hyttystä yhdessä yössä. Lepakot käyttävät ravinnokseen myös viljelykasveja tuhoavia hyönteisiä. Nyt kannattaa ehdottomasti asuttaa pihapiiriin tehokas ja luonnonmukainen hyönteistorjuja!

Kirvat valloittavat useita kasveja, esimerkiksi ruusuja, omenapuita ja marjapensaita. Kirvat imevät kasvista solunestettä. Kasvu hidastuu ja lehdet käpertyvät. Yleensä kirvat majailevat lehden alapinnalla. Lisäksi ne erittävät mesikastetta, jossa kasvavat erilaiset sienitaudit, esimerkiksi harmaahome. Kirvojen torjuntaan voi käyttää 2–3 prosenttista mäntysuopa- tai toluliuosta.

Pieni, musta tai keltajuovikas kirppa käy mm. retiisin ja nauriin sekä kaalin kimppuun. Ne syövät lehtiin reikiä, joskus jopa koko taimen. Kesäkuun puolivälin jälkeen kylvetyt taimet säilyvät tavallisesti melko hyvin kirpoilta. Taimia voi suojata tuhkaliuoksella tai ruiskuttamalla pyretriini- tai malationipitoisilla torjunta-aineilla.

Kirppoja voi houkutella tervatulla laudanpätkällä, tai pyydystää myös liima-ansalla. Liima-ansa tehdään pahvin palasesta, joka on sivelty liimalla tai öljyllä. Kun pahvia sitten liikutetaan nopeasti kaalikasvuston päällä, tahmea puoli alaspäin, kasvustosta ylös hyppivät kirpat jäävät siihen kiinni.

Muutaman millimetrin pituinen, kellanvihreä, hyppivä porkkanakemppi tuhoaa nimensä mukaisesti porkkanan taimia. Se talvehtii aikuisena ja ilmestyy kesäkuussa imemään porkkanoita, jolloin kasvu heikkenee. Vioitus näkyy maan pinnalle nuorten lehtien käpristymisenä. Porkkanakemppi etsii isäntäkasveja kesäkuun puolivälissä. Torjunnallisesti sopivat kylvöajat porkkanalle ovat siis joko ennen toukokuun puoliväliä tai kesäkuun loppupuolella. Harso toimii myös mainiosti esteenä.

Kaalikärpänen hyökkää toukkana mielellään kaalien juurten kimppuun. Aikuinen kärpänen munii taimen tyvelle tai lehdelle. Toukkia syntyy kesän aikana sekä touko-kesäkuussa että heinä-elokuussa. Ne talvehtivat koteloituneina melko syvällä maassa (n. 15 cm), joten kun maan muokkaa syksyllä reilusti 20 cm syvyydeltä, talvehtiminen epäonnistuu.

Kesäksi kaalin juurelle voi kietaista kauluksen pahvista, vaahtomuovista, tai vaikka sanomalehdestä. Kaulus estää kaalikärpäsen munintaa kaalin tyvelle. Kiinan- ja kukkakaali (etenkin kukkakaali ’Fremont’) houkuttelevat hyvin kaalikärpäsnaaraita, joten niitä kannattaa käyttää houkutuskasveina esim. keräkaaliviljelmällä.

Punkki on pieni hämähäkki, alle millin mittainen, vihreä, keltainen tai punainen otus, jonka huomaa ohuesta seitistä kasvin pinnalla.

Kehrääjäpunkki piileskelee lehtien alapinnoilla ja imee lehtiin vaaleita pisteitä, aiheuttaen kellastumista ja varisemista. Niistä pääsee eroon mäntynesteliuoksella, kun torjunnan toistaa pari kolme kertaa muutaman päivän välein (liuos tehoaa vain aikuisiin, ei muna-asteisiin, jotka kuoriutuvat aina 2–3 päivän välein). Punkkeihin tehoavat myös yleistorjunta-aineet.

Äkämäpunkki aiheuttaa nukkaisia, jopa "karvaisia", vaaleita, ruskeita tai punaisia epämuodostumia lehdillä, äkämiä, etenkin mustaherukassa. Äkämäpunkki vioittaa myös luumu- ja kriikunapuita, tehden lehtien reunat täyteen äkämiä ja aiheuttaen epämuotoisuutta myös luumu- ja kriikunapuiden hedelmiin.

Punkki itsessään on vain 0,25 mm pituinen. Sen torjunta on hankalaa, koska punkit ovat hyvin suojassa äkämän sisällä. Vioitukset eivät onneksi yleensä ole kovin runsaita. Niinpä paras torjuntakeino on huhtikuun alussa kerätä turvonneet äkämäsilmut pois ja hävittää ne polttamalla. Punkki levittää myös viruksen aiheuttamaa suonenkatotautia, joka heikentää satoa.

Pihlajanmarjakoi on omenan yleisin tuholainen. Kun pihlajaan on tulossa huono sato, koi munii omenan raakileiden pinnalle. Toukat syövät omenaan pieniä, ruskeita käytäviä. Pihlajanmarjakoita torjutaan heinäkuun alkupuolella malationiruiskutuksin. Se tehoaa lisäksi omenakääriäiseen, jonka toukat myös syövät omenan raakileita.

Kirsikkakoi vioittaa kirsikkaa enemmän kuin mikään muu tuholaisista. Kirsikkakoin toukat syövät kirsikan silmut ontoiksi kaivautuessaan niihin aikaisin keväällä. Ontoiksi syödyt silmut eivät aukea eivätkä näin ollen kasvata lehtiä, joten puu on pitkään lähes lehdetön. Vasta myöhemmin kesällä kirsikkapuu saa kasvatettua uudet lehdet.

Liljakukko on vähän alle sentin pituinen kuoriainen, jonka kapea selkä on kirkkaanpunainen ja muut osat mustia. Liljakukko talvehtii maassa karikkeiden seassa, josta se lähtee munimaan keväällä ja samalla se syö liljojen lehtiä, kukkia, nuppuja ja varsiakin.

Munat löytyvät lehtien alapuolelta jonoihin munittuina. Toukat kuoriutuvat munista n. viikossa ja käyttävät ravinnokseen samoja kasvinosia kuin aikuisetkin. Toukat ovat n. sentin pituisia, pää on musta, keskiruumis on oranssinpunainen ja vartalon jaokkeissa on mustia pilkkuja. Toukat erittävät ympärilleen tummaa, limaista ulostetta.

Ennaltaehkäisyn voi aloittaa jo keväällä, kun taimet ovat n. 5–10 cm eli mahdolliset talven yli talvehtineet yksilöt ovat vasta virkoamassa. Torjuntaan on ryhdyttävä viimeistään ensimmäisten liljakukkojen ilmaantuessa, ennen kuin ne ehtivät munia.

Torjunta-aineiksi on hyväksytty pyretriinivalmisteet (näistä etenkin aerosolit tehoavat hyvin). Torjunta-ainekäsittelyä tehtäessä on tärkeätä ruiskuttaa myös lehtien alapinnat. Käsittely voidaan joutua uusimaan n. viikon kuluttua, koska torjunta-aineet eivät tehoa muniin vaan vasta niistä kuoriutuviin toukkiin ja aikuisiin.

Kukkivia kasvustoja ei saa ruiskuttaa, koska torjunta-ainekäsittelystä voi olla haittaa kukissa käyville mehiläisille. Jos liljakukkoja on vähän, ne voi poimia käsin ja tappaa. Liljakukot syövät nimensä mukaisesti liljoja, mutta niitä on löydetty myös tulppaaneista ja sormustinkukista.

Etanoita voi myös houkutella olutansaan: Laitetaan esim. viilipurkkiin olutta, ja purkki asetetaan pieneen kuoppaan maahan niin, että purkin reuna on maan tasalla. Etanat hakeutuvat oluen ystävinä viilipurkkiin ja hukkuvat sinne.

Myyräntorjuntakeinoja on lähes yhtä monta kuin myyrääkin. Loukkujen ja pyydysten sijaan voi myyriä yrittää karkottaa puutarhasta. Myyränkoloon voi johtaa vettä tai pakokaasua. Myyrät kavahtavat melua ja tömistelyä. Lasten iloiset pallo- ja muut pelit pihanurmella ovat oivaa myyränkarkotetta myös.

Todella korkeat tai oikein matalat äänet karkottavat jyrsijöitä. Myös tuulessa pyörivät propellit ja suhisevat nauhat karkottavat epämieluisia vierailijoita puutarhassa.

Erilaiset hajukarkottimetkin saattavat tehota. Voimakkaan hajuiset sipulikasvit (esim. keisarinpikarililja), valkosipuli ja savun haju karkottavat myyriä. Kuumassa vedessä liotetaan valkosipulinkynsiä ja liuos kaadetaan esimerkiksi luumupuun ympärille.

Minkin tai muun petoeläimen lanta puun juurella saa myyrät näkemään punaista. Kotikonstien lisäksi kaupoissa on saatavilla erilaisia torjunta-aineita ja hajukarkotteita.

Kun olet kaikki edelliset keinot koittanut ja menettänyt muutaman puunalun, on aika siirtyä järeämpiin konsteihin. Jyrsijöiden kulkureiteille ja käytäväaukoille sijoitetaan loukkuja ja pyydyksiä. Syöttinä voi käyttää mausteista leipää, omenaa, porkkanaa sekä muita vihanneksia. Suositeltavaa on käyttää loukkuja, joissa eläintä ei tapeta. Jyrsijöistä osa on rauhoitettu, jolloin sellainen on päästettävä takaisin vapauteen. Rauhoitettuja ovat ainakin vaivaishiiri, päästäinen, idänkenttämyyrä ja kontiainen, aiemmalta nimeltään maamyyrä.

Kevät- ja kesäaikaan kun kissat saattavat tehdä ei-toivottuja vierailuja kukkapenkkiin, lasten hiekkalaatikoille tai autojen katoille, voi naapurisopua koittaa turvata karkottimella, joka perustuu ultrakorkeaan ääneen, minkä kuullessaan kissat kaikkoavat. Ihmiset eivät kuule ääntä, eikä se vahingoita kissaa, muita eläimiä tai ympäristöä. Laitteessa on sensori, joka havaitessaan kissan ruumiinlämmön aktivoituu hetkeksi ja päästää korkean äänen. Näin kissa oppii välttämään paikkaa, jonka se yhdistää epämiellyttävään ja pelottavaan ääneen.

Kissat ja koirat välttävät myös sitruksen tuoksua, joten appelsiinin ja sitruunan kuoria voi "piilotella" kukkapenkkiin pitämään lemmikkieläimiä loitolla.

Puut ja pensaat on melko helppoa suojata jäniksiltä, koska ne iskevät kasvien maanpäällisiin osiin. Nuoret taimet ja mm. hedelmäpuut, terijoensalavat, pylväshaavat ja orapihlaja-aidan tyviosat suojataan kanaverkolla, tiheäsilmäisellä muoviverkolla tai erikseen myytävillä runkosuojilla.

Rungot on hyvä suojata kohtuullisen korkealle lumikinosten vuoksi. Riippuvaoksaisten puiden ympäriltä lumipeitettä kannattaa madaltaa tallomalla tai lapioimalla lunta pois. Verkko kieputetaan reilun puolen metrin etäisyydelle puun rungosta.

Runkojen ympärille voi myös sitoa tuomen, terttuseljan, mustaherukan tai kuusen oksia, jotka tuoksullaan sekoittavat jäniksen hajuaistia. Joskus on menestyksellisesti käytetty pieniin verkkopusseihin pakattuja hiuksia, joita on ensin säilytetty huoneenlämmössä vuorokausi.