TAKAISIN

Puutarhan monimuotoiset tuholaiset

Julkaistu: 2.6.2018
Tuholaiset saattavat aiheuttaa suurta harmia puutarhassa. Niinpä kaikkia öttiäisiä kannattaa tarkkailla muiden hoitotöiden tai kasvien ihastelun lomassa. Mitä nopeammin tuholaiset huomaa ja saa torjuttua, sitä pienemmin tuhoin päästään. Pienet määrät toukkia tai etanoita on helppo kerätä jopa käsin. Tuholaisia voi torjua ennalta myös käyttämällä houkutuskasveja ja suosimalla tuholaisten luonnollisia vihollisia. Vuoroviljely auttaa mm. kaali-, sipuli- ja porkkanakärpäsen torjunnassa.

Tärkeää on myös pitää kasvit hyvässä kunnossa. Esimerkiksi kirvat iskevät helpoimmin kasveihin, joiden sisältämät nesteet ovat väkevöityneet kuivuuden tai liiallisen typpilannoituksen vuoksi. Eli antamalla kasveille riittävästi vettä ja sopivasti ravinteita, ne kestävät tuholaisia ja tauteja paremmin. Etenkin fosfori ja kalium (ja merileväuute) lisäävät kasvien vastustuskykyä.
 

Houkutus- ja karkotekasvit

Puutarhaan voi istuttaa ns. houkutuskasveja, jotka houkuttelevat tuholaisia puoleensa. Näin ruusut tai hyötykasvit säästyvät hyökkäyksiltä. Esimerkiksi auringonkukka, kiinankaali ja kukkakaali houkuttelevat monia hyönteisiä. Houkutuskasvit kannattaa tuhota ennen tuholaisten koteloitumista.

Karkotekasvit harhauttavat ja karkottavat tuoksullaan tuholaisia. Niitä kannattaa istuttaa sinne tänne puutarhaan, etenkin kasvimaan eri kolkkiin. Karkottava vaikutus on mm. kehäkukalla, koristekrassilla, samettikukalla, sellerillä, salvialla, sipuleilla, tomaatilla ja pietaryrtillä.
 

Luonnolliset viholliset

Puutarhassa kannattaa pyrkiä asuttamaan niitä eläimiä, jotka syövät tuholaisia. Pikkulinnut ovat hyödyllisiä puutarhassa; esim. tiaispari saattaa yhden kesän aikana pyydystää 30 kg puutarhan hyönteisiä. Pikkulinnut viihtyvät hyvin, kun niillä on suojaa tarjoavia pensaikkoja ja juomapaikka sekä talviruokinnasta huolehditaan. Lepakot puolestaan käyttävät ravintonaan kääriäis- ja mittariperhosia. Etanoita syövät mm. sammakot, siilit ja päästäiset. Siileille voi jättää lehtikasoja talvehtimispaikoiksi. Sammakkoja puutarhaan houkuttelevat lammikot ja muut kosteat paikat. Kirvojen vihollisia ovat tunnetusti leppäkertut.
 

Hyönteistuholaisia

Kirvat valloittavat useita kasveja, esimerkiksi ruusuja, omenapuita ja marjapensaita. Kirvat imevät kasvista solunestettä. Kasvu hidastuu ja lehdet käpertyvät. Yleensä kirvat majailevat lehden alapinnalla. Lisäksi ne erittävät mesikastetta, jossa kasvavat erilaiset sienitaudit, esimerkiksi harmaahome. Kirvojen torjuntaan voi käyttää 2 - 3 prosenttista mäntysuopa- tai toluliuosta.

Pieni, musta tai keltajuovikas kirppa käy mm. retiisin ja nauriin kimppuun. Ne syövät lehtiin reikiä, joskus jopa koko taimen. Kesäkuun puolivälin jälkeen kylvetyt taimet säilyvät tavallisesti melko hyvin kirpoilta. Niitä voi houkutella tervatulla laudanpätkällä. Taimia voi suojata tuhkaliuoksella tai ruiskuttamalla pyretriini- tai malationipitoisilla torjunta-aineilla.

Muutaman millimetrin pituinen, kellanvihreä, hyppivä porkkanakemppi tuhoaa nimensä mukaisesti porkkanan taimia. Se talvehtii aikuisena ja ilmestyy kesäkuussa imemään porkkanoita, jolloin kasvu heikkenee. Vioitus näkyy maan pinnalle nuorten lehtien käpristymisenä. Torjunnallisesti sopivat kylvöajat ovat siis ennen toukokuun puoliväliä tai kesäkuun loppupuolella. Harso toimii mainosti esteenä.

Kaalikärpänen hyökkää toukkana mielellään kaalien juurten kimppuun. Aikuinen kärpänen munii taimen tyvelle tai lehdelle. Toukkia syntyy kesän aikana sekä touko-kesäkuussa että heinä-elokuussa. Ne talvehtivat koteloituneina melko syvällä maassa (n. 15 cm), joten kun maan muokkaa syksyllä reilusti 20 cm syvyydeltä, talvehtiminen epäonnistuu. Kesäksi kaalin juurelle voi kietaista kauluksen, vaikka sanomalehdestä. Kiinan- ja kukkakaali (etenkin kukkakaali ’Fremont’) houkuttelevat hyvin kaalikärpäsnaaraita, joten niitä kannattaa käyttää houkutuskasveina esim. keräkaaliviljelmällä.

Punkki on pieni hämähäkki, alle millin mittainen, vihreä, keltainen tai punainen otus, jonka huomaa ohuesta seitistä kasvin pinnalla.

Kehrääjäpunkki piileskelee lehtien alapinnoilla ja imee lehtiin vaaleita pisteitä, aiheuttaen kellastumista ja varisemista. Niistä pääsee eroon mäntynesteliuoksella, kun torjunnan toistaa pari kolme kertaa muutaman päivän välein (liuos tehoaa vain aikuisiin, ei muna-asteisiin, jotka kuoriutuvat aina 2-3 päivän välein). Niihin tehoavat myös yleistorjunta-aineet.

Äkämäpunkki aiheuttaa nukkaisia, jopa "karvaisia", vaaleita, ruskeita tai punaisia epämuodostumia lehdillä, äkämiä, etenkin mustaherukassa. Punkki itsessään on vain 0,25 mm pituinen. Torjunta on hankalaa, koska punkit ovat hyvin suojassa äkämän sisällä. Vioitukset eivät onneksi yleensä ole kovin runsaita. Niinpä paras torjuntakeino on huhtikuun alussa kerätä äkämäsilmut pois ja hävittää ne polttamalla. Punkki levittää myös viruksen aiheuttamaa suonenkatotautia, joka heikentää satoa.
kirvoja lehtoängelmässäkirvoja lehtoängelmässä
porkkanakemppi /Kari Tiilikkalaporkkanakemppi /Kari Tiilikkala
mustaherukan äkämäpunkkimustaherukan äkämäpunkki
pihlajanmarjakoipihlajanmarjakoi
Pihlajanmarjakoi on omenan yleisin tuholainen. Kun pihlajaan on tulossa huono sato, koi munii omenan raakileiden pinnalle. Toukat syövät omenaan pieniä, ruskeita käytäviä. Sitä torjutaan heinäkuun alkupuolella malationiruiskutuksin. Se tehoaa myös omenakääriäiseen, jonka toukat myös syövät omenan raakileita.
Liljakukko on vähän alle sentin pituinen kuoriainen, jonka kapea selkä on kirkkaanpunainen ja muut osat mustia. Liljakukko talvehtii maassa karikkeiden seassa, josta se lähtee munimaan keväällä ja samalla se syö liljojen lehtiä, kukkia, nuppuja ja varsiakin. Munat löytyvät lehtien alapuolelta jonoihin munittuina. Toukat kuoriutuvat munista n. viikossa ja käyttävät ravinnokseen samoja kasvinosia kuin aikuisetkin. Toukat ovat n. sentin pituisia, pää on musta, keskiruumis on oranssinpunainen ja vartalon jaokkeissa on mustia pilkkuja. Toukat erittävät ympärilleen tummaa, limaista ulostetta.

Ennaltaehkäisyn voi aloittaa jo keväällä, kun taimet ovat n. 5-10 cm eli mahdolliset talven yli talvehtineet yksilöt ovat vasta virkoamassa. Torjuntaan on ryhdyttävä viimeistään ensimmäisten liljakukkojen ilmaantuessa, ennen kuin ne ehtivät munia.
liljakukkoliljakukko
Torjunta-aineiksi on hyväksytty pyretriinivalmisteet (näistä etenkin aerosolit tehoavat hyvin). Torjunta-ainekäsittelyä tehtäessä on tärkeätä ruiskuttaa myös lehtien alapinnat. Käsittely voidaan joutua uusimaan n. viikon kuluttua, koska torjunta-aineet eivät tehoa muniin vaan vasta niistä kuoriutuviin toukkiin ja aikuisiin. Kukkivia kasvustoja ei saa ruiskuttaa, koska torjunta-ainekäsittelystä voi olla haittaa kukissa käyville mehiläisille. Jos liljakukkoja on vähän, ne voi poimia käsin ja tappaa. Liljakukot syövät nimensä mukaisesti liljoja, mutta niitä on löydetty myös tulppaaneista ja sormustinkukista.
 

Muita tuholaisia

Etanoita esiintyy etenkin sateisina kesinä runsaasti, ja niille kelpaavat ruuaksi niin salaatin lehdet kuin koristekasvienkin lehdet. Rei’itetyn kasvin pinnalla näkyy usein tummaa ulostetta ja kuivunutta, kiiltävää limaa. Etanat pitävät itsensä kosteana erittämällään limalla. Kulkureitille levitetty kalkki tai tuhka pakottaa etanat erittämään limaa runsaasti, ja tämä koituu etanoiden tuhoksi. Huonona puolena tässä torjuntakeinossa on, että kalkkia tai tuhkaa joudutaan levittämään uudelleen aina sateen jälkeen.
espanjansiruetanaespanjansiruetana
Torjuntaan voi käyttää myös syöttejä, esimerkiksi Mesurol-etanansyötti, joita voi sirotella etanoiden esiintymispaikoille. Etanoita voi myös houkutella olutansaan: Laitetaan esim. viilipurkkiin olutta, ja purkki asetetaan pieneen kuoppaan maahan niin, että purkin reuna on maan tasalla. Etanat hakeutuvat oluen ystävinä viilipurkkiin ja hukkuvat sinne.

Lisää etanoiden torjunnasta

Myyräkanta vaihtelee vuosittain reippaasti, ja etenkin runsaina myyrävuosina talvituhoja on melko mahdotonta välttää. Myyrät pitävät lehti- ja heinäkasoista, joten niitä ei kannata jättää valmiiksi pesäpaikoiksi. Myyrät aiheuttavat tuhoja puiden juuristoihin. Jos keväällä kukkapenkistä ei nousekaan sipulikasvien alkuja, saattaa se olla myyrien aikaansaannosta.

Myyräntorjuntakeinoja on lähes yhtä monta kuin myyrääkin. Loukkujen ja pyydysten sijaan voi myyriä yrittää karkottaa puutarhasta. Myyränkoloon voi johtaa vettä tai pakokaasua. Myyrät kavahtavat melua ja tömistelyä. Todella korkeat tai oikein matalat äänet karkottavat jyrsijöitä. Myös tuulessa pyörivät propellit ja suhisevat nauhat karkottavat epämieluisia vierailijoita puutarhassa. Erilaiset hajukarkottimetkin saattavat tehota. Voimakkaan hajuiset sipulikasvit (esim. keisarinpikarililja), valkosipuli ja savun haju karkottavat myyriä. Kuumassa vedessä liotetaan valkosipulinkynsiä ja liuos kaadetaan esimerkiksi luumupuun ympärille. Minkin tai muun petoeläimen lanta puun juurella saa myyrät näkemään punaista. Kotikonstien lisäksi kaupoissa on saatavilla erilaisia torjunta-aineita ja hajukarkotteita.

Kun olet kaikki edelliset keinot koittanut ja menettänyt muutaman puunalun, on aika siirtyä järeämpiin konsteihin. Jyrsijöiden kulkureiteille ja käytäväaukoille sijoitetaan loukkuja ja pyydyksiä. Syöttinä voi käyttää mausteista leipää, omenaa, porkkanaa sekä muita vihanneksia. Suositeltavaa on käyttää loukkuja, joissa eläintä ei tapeta. Jyrsijöistä osa on rauhoitettu, jolloin sellainen on päästettävä takaisin vapauteen. Rauhoitettuja ovat ainakin vaivaishiiri, päästäinen ja idänkenttämyyrä.

Lisää myyrien torjunnasta

Puut ja pensaat on melko helppoa suojata jäniksiltä, koska ne iskevät kasvien maanpäällisiin osiin. Nuoret taimet ja mm. hedelmäpuut, terijoensalavat, pylväshaavat ja orapihlaja-aidan tyviosat suojataan kanaverkolla, tiheäsilmäisellä muoviverkolla tai erikseen myytävillä runkosuojilla. Rungot on hyvä suojata kohtuullisen korkealle lumikinosten vuoksi. Riippuvaoksaisten puiden ympäriltä lumipeitettä kannattaa madaltaa tallomalla tai lapioimalla lunta pois. Verkko kieputetaan reilun puolen metrin etäisyydelle puun rungosta. Runkojen ympärille voi myös sitoa tuomen, mustaherukan tai kuusen oksia, jotka tuoksullaan sekoittavat jäniksen hajuaistia. Joskus on menestyksellisesti käytetty pieniin verkkopusseihin pakattuja hiuksia, joita on ensin säilytetty huoneenlämmössä vuorokausi.
Kevät- ja kesäaikaan saattavat kissat tehdä ei-toivottuja vierailuja kukkapenkkiin, lasten hiekkalaatikoille tai autojen katoille, voi naapurisopua koittaa turvata karkottimella, joka perustuu ultrakorkeaan ääneen, minkä kuullessaan kissat kaikkoavat. Ihmiset eivät kuule ääntä, eikä se vahingoita kissaa, muita eläimiä tai ympäristöä. Laitteessa on sensori, joka havaitessaan kissan ruumiinlämmön aktivoituu hetkeksi ja päästää korkean äänen. Näin kissa oppii välttämään paikkaa, jonka se yhdistää epämiellyttävään ja pelottavaan ääneen. Kissat ja koirat välttävät myös sitruksen tuoksua, joten appelsiinin ja sitruunan kuoria voi ”piilotella” kukkapenkkiin pitämään kotieläimiä loitolla.
Kaiken kukkuraksi koko maassa esiintyy yksi hyvin yleinen tuholaisryhmä, johon eivät normaalit torjuntatoimet tehoa: voimansa tunnossa mellastava nuoriso, joka mm. katkoo nuoria puita tehdäkseen vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen tai esitelläkseen kuntoaan samalle sukupuolelle. Näiden tiedetään tekevän tuhoja kaikissa kasviryhmissä - pienistä kesäkukkaistutuksista suurimpiin tammiin. Tämä ryhmä ei rajoita tuhoa pelkästään kasveihin, vaan joskus jopa kivet (lähinnä hautakivet ja betoniporsaat) saavat kyytiä. Monesti ne merkitsevät ”reviirinsä” virtsasuihkulla. Suomessa tavataan joskus myös tähän ryhmään kuulumattomia, yksin liikkuvia, vanhempia yksilöitä, jotka eivät niinkään keskity tuholaistoimiin, vaan osa kasvustosta katoaa kokonaan. Kotipuutarhurin onneksi nämä ongelmat esiintyvät lähinnä yleisillä paikoilla, mutta on raportoitu röyhkeimpien yksilöiden puutarhavierailun jäljiltä jopa ruukkujen kadonneen.