• Etusivu
  • Hoitotyöt

Auringonkukan kasvatus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 24.03.2021
201912_61755.jpg

Suomessa auringonkukkaa käytetään siementen tuotantoon ja koristekasviksi. Muualla auringonkukan siemeniä käytetään ennen kaikkea hyvälaatuisen öljyn puristukseen, mutta Suomessa viljely on niin vähäistä, ettei kotimaista auringonkukkaöljyä ole mahdollista tuottaa.

Auringonkukkien kasvatusaika on melko pitkä. Kun siemenen kylvää toukokuussa, auringonkukka tekee kukkansa heinä-elokuussa. Kylvä siemenet siis ihan viimeistään kesäkuun alussa. Esikasvatus jouduttaa kukintaa. Huom! Siemeniä ei kannata esikasvattaa sisällä, koska varsi kasvaa liian nopeasti, ja siitä tulee liian heikko.

Auringonkukka kylvetään matalaan, 3-5 cm:n syvyyteen, kun öisin ei ole enää pakkasia (toukokuun paikkeilla). Siemenet kylvetään isoon astiaan tai suoraan ulos kasvupaikalleen. Astiaa voi sitten siirrellä aina aurinkoiseen paikkaan. Siemenet voi laittaa myös suoraan maahan, kunhan paikka on riittävän lämmin (itäminen tapahtuu maan ollessa yli 10 astetta lämmin). Kasvupaikaksi parhaiten soveltuu tasainen, helposti muokkautuva nopeasti lämpiävä rinne, johon vesi ei jää seisomaan (auringonkukan juuristo ei siedä seisovaa vettä). Maalajin suhteen auringonkukalle sopii mikä vain, mutta auringonkukan siemen itää nopeimmin hietaisessa maassa. Eloperäisen maan pH:n pitäisi olla vähintään 5,5 ja kivennäismaan 6,0.

Suojaa siemenistutukset ja pienet taimet aina öisin pakkasharsolla tai sanomalehdellä - tai nosta astia sisälle hallan uhatessa. Kun taimet ovat noin 20/30-senttisiä, ne voi siirtää maahan tai astioihinsa kasvamaan. Sopiva riviväli on 30-35 cm, taimiväli 20 cm. Juurineen ison kukan multapaakun halkaisija on vain noin 20 cm, joten se ei vaadi suurta tilaa. Muista tukea isoksi kasvavaa kukkaa ja huolehdi myös säännöllisestä kastelusta.

VINKKI: Kerää syksyllä siemenkodat talteen ja anna ne talvella linnuille - tai säästä kevään kylvöihin. Voit myös kerätä vaikka myslipussin siemeniä sivuun kevättä odottamaan. Säilytä siemenet kuivassa paikassa; vaikka paperipussissa.

201912_61756.jpg

Lue auringonkukasta lisää Puutarha.netin Kasvikortistosta

Keskustelupalstaltalöydät myös paljon asiaa ja kuvia auringonkukista

Ohje

Ohje

Lue lisää

Lue auringonkukasta lisää Puutarha.netin Kasvikortistosta

Keskustelupalstaltalöydät myös paljon asiaa ja kuvia auringonkukista

Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202312_83343.jpg
Amppeli säästää tilaa
Amppeliin istuttaminen ei poikkea tavalliseen, lattialla seisovaan ruukkuun istuttamisesta. Laita amppelin pohjalle ruukun palasia tai kevytsoraa salaojitukseksi. Lisää multa ja istuta siihen haluamasi kasvit. Kun istutat amppeliin useampia lajeja varmista, että niillä on samat ympäristö- ja kasteluvaatimukset.
Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
20093_15698.jpg
Yrtit maustavat ja hoitavat
Yrttien kasvihuoneviljely on mahdollistanut sen, että tuoreita yrttejä on saatavana kautta koko vuoden. Vaikka tuoreyrttien käyttö on viimeisten kymmenen vuoden aikana nelinkertaistunut aiempaan verrattuna, kasvupotentiaalia on edelleen runsaasti. Uusimman tutkimuksen mukaan 57 prosenttia talouksista ilmoitti ostaneensa viime vuonna vähintään yhden kerran tuoreyrttejä. Loppuosa talouksista ei ostanut tuoreyrttejä kertaakaan.Tuoreiden makujen lisäksi yrtit antavat ruokiin värikkyyttä ja houkuttavaa tuoksua. Alkujaan yrtit ovat olleet kysyttyjä nimenomaan lääkinnällisten ominaisuuksiensa takia. Nykytutkimus vahvistaa yrttien terveysvaikutukset. Yrteissä on paljon fenolisia yhdisteitä kuten yleensäkin kasviksissa. Yrteistä voi saada apua pikkuvaivoihin, kuten sitruunamelissasta helpotusta yöunen saantiin ja mintusta ruoansulatukseen. Timjami tehoaa yskänärsytykseen ja rosmariini karheaan kurkkuun. Voi yrteillä virkistäytyä ulkoisestikin: lisää rosmariinia saunassa löylyveteen ja timjamia jalkakylpyyn.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton