TAKAISIN

Kasvualusta ja katteet

Päivitetty: 3.5.2021

Pihaa viherrakennettaessa tulee huomioida eri kasvilajien vaatimukset kasvualustalle. Hyvä kasvualusta on ilmava ja ravinteikas, pidättää vettä, on sopivan hapan tai emäksinen sekä sisältää sopivia aktiivisia pieneliöitä. Kivennäisaineilla ja hiekalla saadaan kasvualustaan kestävää ja ilmavaa rakennetta sekä veden läpäisykykyä. Komposti lisää ravinteikkuutta ja turve veden- ja ravinteiden pidätyskykyä. Kaupallisesti valmistetuista kasvualustoista löytyy helposti eri käyttötarkoituksiin valmistettuja tuotteita aina laajoista nurmikkoalueista perennapenkkeihin, kasvihuoneisiin sekä ruukkukasvatukseen.

1920Heidin piha_1399

Kasvien hyvinvointiin vaikuttaa kasvualustan lisäksi sen alla oleva pohjamaan rakenne. Mikäli pohjamaa on hyvin vettä läpäisevää, soraa tai hiekkaa, kasvualustaksi riittää ohjeiden mukaiset istutuskuopat. Jos pohjamaa on savea tai hiesua, eikä läpäise vettä, kannattaa kasveille kaivaa kuoppa, jonka pohja täytetään soralla ja salaojitetaan ennen täyttöä kasvualustalla, tai tehdä korotus esimerkiksi muurikivillä.

Koska uusi kasvualusta painuu ensimmäisen vuoden aikana, istutusalueen pinta on hyvä jättää ympäröivää maata korkeammalle. Kasvatusalustan pinta tasoitetaan siten, että siihen ei jää painanteita, joihin vesi kerääntyisi, ja että keskikohta jää reuna-alueita korkeammaksi. Tasainen pinta helpottaa hyvän lopputuloksen saavuttamista.

Lähes kaikki kasvit on hyvä istuttaa entiseen istutussyvyyteensä; puut jätetään ylemmäs. Muista kastella istutukset hyvin, jotta kasvit saavat tarpeeksi kosteutta ja juuret saavat hyvän kosketuksen kasvualustaan.
 

  • Rakennuksen sokkelin viereen on suositeltavaa jättää kivetty tai murskepohjainen alue. Istutusalueen kaltevuuden tulee olla viisi prosenttia sokkelista poispäin kolmen metrin päähän. Tällöin vesi ohjauu poispäin sokkelista.
  • Kiveyksen, reunatuen ja kasvualustan pinta jätetään samaan tasoon.
  • Hiekkakäytävän vieressä kasvualusta jätetään 2 cm korkeammaksi, nurmikolla 5–10 cm korkeammaksi.

1920Hml pihoja 006

Kasvualusta kasvihuoneessa

Kasvihuoneessakin kasvualusta on vedenpitävä, ilmava ja ravinteikas. Kasvualustan valinta kasvihuoneeseen voi tuntua vaikealta, mutta itselle sopivin vaihtoehto kyllä löytyy kun vaihtoehtoihin tutustuu. Kasvualustasta riippumatta helteellä kasvihuonekasveja voi joutua kastelemaan useamman kerran päivässä.

Katteet

Perennapenkkien pinnalle, puiden juurille ja muille kasvillisuusalueille voi levittää erilaisia katteita. Katteen tarkoitus on estää rikkakasvien kasvua, vähentää veden haihtumista, tasata lämpötilaeroa kasvualustassa sekä edistää mikrobien toimintaa. Tavallisimpia vaihtoehtoja ovat kuorikate, katekangas, erilaiset murskeet kuten hiekka ja sepeli, koristehiekat sekä koristekivet.

Istutuksen jälkeen eloperäistä (puunkuori tai puuhake) katetta levitetään maanpinnalle 5–8 cm kerros. Istutusalue kannattaa lannoittaa ennen katteen levittämistä, koska kate hankaloittaa lannoitusta. Myös ruohosilppua voi käyttää katteena, jolloin sitä levitetään 10 cm kerros kahdesti kesällä. Katekangasta kannattaa käyttää, kun pinnalle levitetään koristekiviä, tällöin ne eivät sekoitu kasvualustaan.

Maanpeitekasveja voi myös käyttää katteena. Rikkakasvit tulee kitkeä säännöllisesti kahden ensimmäisen vuoden ajan, kunnes kasvusto on riittävän tiheä estämään rikkakasvien leviämistä.

1920Kivet ja kuori_1870