• Etusivu
  • Hoitotyöt

Varmista kukoistava kevät ja satoisa ensi kesä

Rakentajan toimitus
Julkaistu 24.08.2020Päivitetty 13.09.2021
20208_66252.jpg

Vaikka päivät ovat vielä kesäisen lämpimiä, alkaa luonto valmistautua talveen. Lyhenevä päivä on varma merkki, niin muuttolinnuille kuin kasveillekin, että talvea kohti ollaan menossa. Puutarhuri voi omilla toimillaan edesauttaa kasveja kestämään talven haasteet, varmistaa tulevan kevään ja kesän kukintaa ja kesän satoa.

Syyslannoitus monivuotisille kasveille

Monivuotisten kasvien talvehtimista voi edesauttaa ajoissa annetulla syyslannoituksella. Erityisen suuri merkitys syyslannoituksella on talvenaroille kasveille ja alkukesän kukkijoille. Alkukesän kukkijoiden, kuten marjakasvien ja hedelmäpuiden ja monien alkukesällä kukkivien koristepensaiden ja perennojen, kukka-aiheet muodostuvat ja kehittyvät pitkälle jo syksyn aikana. Näille kasveille syyslannoitus on jopa kevätlannoitusta tärkeämpi toimenpide.

Marjakasveille ja hedelmäpuille suositellaan syyslannoite annettavaksi heti sadonkorjuun jälkeen.

Syyslannoitus olisi hyvä antaa elokuussa, mutta viimeistään syyskuun aikana. Kun kasveissa alkaa näkyä kellastumisen merkkejä tai ruskaa, ollaan jo hieman myöhässä. Kasvi hyödyntää lannoitteen ravinteet parhaiten, kun se on vielä aktiivisessa yhteyttämisen vaiheessa.

Jos haluamme nauttia omenapuiden runsaasta sadosta joka vuosi, täytyy pitää huolta puista.
Jos haluamme nauttia omenapuiden runsaasta sadosta joka vuosi, täytyy pitää huolta puista.

Lannoitteen valinta ja levitys

Typpi (N) syksyllä annettuna ylläpitää kasvua ja hidastaa kasvien siirtymistä talvehtimaan. Syyslannoitteeksi valitaankin typetön lannoite, joka sisältää fosforia (P) ja kaliumia (K) ja olisi hyvä, jos lannoitteessa olisi myös hivenravinteita. Fosfori lisää kukka-aiheiden muodostumista ja runsastuttaa näin seuraavan vuoden kukintaa. Kalium parantaa kasvisolujen talvenkestävyyttä. Syyslannoitus väkevöittää kasvissa olevia nesteitä ja toimii ikään kuin kasvin pakkasnesteenä.

Annosteluohjeen mukainen määrä lannoitetta levitetään kasvien oksiston kokoiselle alueelle. Tällä samalla alueella on kasvin juuristokin ja juuriston ulkoreunalla on sen aktiivisin osa.

Kasvit ottavat ravinteet veden mukana, juuristoalueen maanesteeseen liuenneena. Lannoite liukenee kosteassa maassa ja muuttuu näin kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Jos maa ei ole lannoitushetkellä kostea eikä sadettakaan ole lähiaikoina luvassa, on hyvä kastella maa lannoitteen levittämisen jälkeen.

Lannoite voidaan kevyesti muokata maahan esimerkiksi haravalla sekoittaen tai peittää ohuella multakerroksella. Tämä parantaa lannoitteen liukenemista.
Lannoite voidaan kevyesti muokata maahan esimerkiksi haravalla sekoittaen tai peittää ohuella multakerroksella. Tämä parantaa lannoitteen liukenemista.

Kasviperäiset orgaaniset lannoitteet kiinnostavat lintuja ja tällä kevyellä multaan sekoittamisella ehkäistään myös lannoitteen päätymistä lintujen ravinnoksi.
Havukasveille ja muille happaman maan kasveille esim. alppiruusuille, voidaan syyslannoituksessa käyttää samoja lannoitteita kuin muillekin kasveille.

Nurmikko on myös monivuotinen kasvi ja sen talvehtimista edesauttaa syyslannoitus. Nurmikko kasvaa lähes lumen tuloon asti, joten sille voidaan vielä tässä vaiheessa antaa typpeä sisältävää lannoitetta pieni määrä.
Yksivuotisia kesäkukkia, jotka joka tapauksessa pakkasten tullen kuolevat, voi lannoittaa koko kasvukauden ajan typpipitoisilla lannoitteilla.

Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton