TAKAISIN

Puutarhan syystoimia, osa 2

Päivitetty: 23.9.2021

Kukkamaalta poistetaan rikkakasvit, mutta kuihtuneet kasvinosat jätetään paikoilleen. Näin parannetaan perennojen talvenkestävyyttä. Maa käännetään istutusalueilla kevyesti pinnastaan lapiolla. Penkit voi peittää kuorikatteella tai ruohosilpulla.

Talvi yllättää aina, eikö vain? Nyt siis kukkapenkit kuntoon ja arat kasvit suojaan.Talvi yllättää aina, eikö vain? Nyt siis kukkapenkit kuntoon ja arat kasvit suojaan.

Kasvimaan talvikunnostus alkaa syysmuokkauksesta

Ennen kasvimaan lannoitusta suoritetaan syysmuokkaus. Kasvimaalta poistetaan juurineen vanhojen kasvien varret.

Käännettävälle alueelle levitetään turvetta tai kompostia ja kääntäminen tehdään noin puolen lapion syvyyteen. Tässä yhteydessä voi myös ottaa maanäytteen, jos kasvimaan kunto epäilyttää.

Kasvimaan voi peittää eloperäisellä katteella, kuten haravoiduilla lehdillä, heinillä tai oljilla. Näin pieneliötoiminta jatkuu pitempään eivätkä syksyn sateet liuota maata ja sen ravinteita ympäristöön.
Keväällä osittain hajonnut eloperäinen kate voidaan sekoittaa maanparannusaineeksi.Keväällä osittain hajonnut eloperäinen kate voidaan sekoittaa maanparannusaineeksi.

Kasvihuoneen siivoaminen

Lämmittimellä saa vielä jatkettua kasvukautta kasvihuoneessa. Ja osan kasveista voi vielä pelastaa sisälle valoisalle ikkunalle jatkamaan kasvua: mm. chilipaprikat ja yrtit antavat satoa talvellakin. Kun kasvihuoneen sato on korjattu, nostetaan loput kasvit juurineen maasta ja viedään kompostiin. Viimeiset vihreät tomaatit voi tuoda sisälle kypsymään. Työvälineet ja ruukut pestään kuumalla vedellä tai desinfiointiaineella. Samalla käydään läpi rakenteet kaikkine koloineen. Jos kasvihuoneessa on havaittu kasvitauteja, kasvualustat vaihdetaan. Valmiiden kasvusäkkien sisällön voi levittää kasvi- tai kukkamaalle.

Talvenarat kasvit talvisäilöön

Talvenarkoja kasveja (mm. runkoruusu, pasuuna, verenpisara, pelargoni ja daalian juurakot) säilytetään talven yli tilassa, jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle.
DaaliaDaalia

Eläintuhojen estäminen

Oikein tehdyt sekaistutukset suojaavat nuoria pensaiden tai puiden taimia eläintuhoilta. Kotipuutarhassa voi istuttaa nuoren hedelmäpuun taimen vanhan, myöhemmin poistettavan herukkapensaan keskelle, oksien sekaan. Esimerkiksi tuomen oksia voi sitoa talveksi hedelmäpuun runkosuojaksi. Vanhat muovinpalat estävät jyrsijöitä haistamasta makeaa hedelmäpuun kuorta kovana talvena.

Pakkasen ja jääpoltteen lisäksi suurta tuhoa puutarhassa aiheuttavat myyrät. Kukkaniitty saattaa houkutella myyriä pesiytymään, joten se kannattaa niittää ennen talvea. Varmin keino on aidata hedelmäpuut ja pensasmustikka riittävän korkealla kanaverkolla ennen pakkasia. Myös maan kovettava routa estää myyrien ja jänisten tuhoja.
Talven tullen pihaan yrittää kaikenlaisia tuholaisia - turvaa puutarhasi aarteet.Talven tullen pihaan yrittää kaikenlaisia tuholaisia - turvaa puutarhasi aarteet.
Yksi tunnettu torjuntakeino on vaikeuttaa niiden liikkumista lumikerroksissa polkemalla kasvin juurella oleva lumikerros tiiviiksi. Joskus jänikset onnistutaan pitämään loitolla sitomalla eläimille vastenmielisten kasvien, kuten tuomen tai mustaherukan oksia kasvin runkoon tai levittämällä juurelle kanankakkarakeita maan jäädyttyä, mutta ennen lumen tuloa. Myyriin ja jäniksiin voi myös varautua peittämällä hedelmäpuiden rungot tervanauhalla, voimapaperilla, salaojaputkella tai runkosuojuksilla. Lisäksi on menestyksellisesti käytetty pieniin verkkopusseihin pakattuja hiuksia, joita on ensin säilytetty huoneenlämmössä vuorokausi.

Ruusuja leikataan syksyllä ja keväällä

Ruusujen kukkalatvat leikataan pois pakkasöiden jälkeen. Lopullinen leikkaus suoritetaan keväällä, kun nähdään, miten talvehtiminen on onnistunut. Yleensä kohopenkkeihin istutetut ruusut kestävät paremmin pakkasta kuin maakuoppaan istutetut ruusut. Penkkiruusujen juuristo sijaitsee korkeammalla kuin suoraan maakuoppaan istutettujen ruusujen, jotka keräävät veden ja jäädyttävät juuristot herkästi.

Lue lisää jaloruusujen talvisuojauksesta.

Vesi rikkoo jäätyessään

Allaspumput, vesiletkut, sadettimet ja muut vettä sisällään pitävät varusteet ja laitteet on syytä tyhjentää ja puhdistaa huolella ja viedä talvisäilöön. Suurin osa ruukuista ei kestä jäätymistä, joten myös ne tyhjennetään ja viedään suojaan.

Pihasuunnitelman teko kannattaa aloittaa syksyllä

Pihanomistajalle puutarha- ja pihasuunnitelman teko tulee usein mieleen keväällä. Silloin ollaan kuitenkin auttamattomasti myöhässä - suunnittelijat ovat varattuja ja rakentajien kalenterit täynnä. Jos pihasuunnitelman haluaa teettää, syksy on oikea aika tarttua toimeen. Suunnittelija ehtii vielä tutkia tontin ennen lumien tuloa ja suunnitelma syntyy ammattitaidolla hätäilemättä. Myös tilausten jättäminen viherrakentajille on nyt ajankohtaista.

Millainen piha? Millaiset kukat? Suunnitelmia kannattaa tehdä jo syksyn ja talven aikana, niin keväällä ei tarvitse kuin ryhtyä tuumasta toimeen.Millainen piha? Millaiset kukat? Suunnitelmia kannattaa tehdä jo syksyn ja talven aikana, niin keväällä ei tarvitse kuin ryhtyä tuumasta toimeen.

Mitä muuta kannattaa muistaa ennen talven tuloa?

  • Huonekasvien lehdet pyyhitään pölystä, jotta ne voivat nauttia vähentyneestä auringonvalosta.
  • Liukkaiden kelien varalle varastoidaan hiekkaa esim. autotalliin.
  • Pihasta kerätään talvisäilöön kaikki talven aikana pilalle menevät tavarat: lasten lelut, puutarhakalusteet yms.