• Etusivu
  • Hoitotyöt

Mihin kompostimultaa voi käyttää?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 02.02.2024
20235_81869.jpg

Komposti on oikein käytettynä erinomaista maanparannusainetta, mutta väärin käytettynä se voi olla kasveille jopa haitallista. Kompostimulta muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa. Eri kehitysvaiheissa sitä tulee käyttää eri tavoin. Yleensä kompostimulta jaetaan kahteen luokkaan kypsyyden perusteella. Puhutaan katekompostista ja kypsästä kompostimullasta. Perinteisesti kompostimulta katsotaan kypsäksi, kun kaikki jätteet ovat maatuneet tummanruskeaksi, tuoksuvaksi humukseksi.

Kompostia katteeksi

Hyvin toimivasta talousjätekompostorista voit jo 6-8 viikon jälkeen saada arvokasta tuotetta: katekompostia, jolla tarkoitetaan puolikypsää kompostia. Siinä hajoaminen on ehtinyt niin pitkälle, että talousjätteet ja vihreät pihajätteet ovat lahonneet. Puusilppu, neulaset ym. kovemmat jätteet ovat vielä hajoamatta. Tällöin komposti on ohittanut kuumavaiheensa.

Katekomposti on karkeahkoa, elävöittävää maanparannusainetta. Se sisältää vielä paljon hajotettavaa ainesta ja houkuttelee kasvimaallesi maan omia pieneliöitä. Katekompostin käytössä on tärkeätä muistaa, että se vaatii edelleen happea loppuhajoamiseensa. Sitä ei saa haudata syvälle maahan esim. kukkapenkin pohjalle. Raaka komposti saattaa myös sisältää kasveille haitallisia aineita, joten se ei saa joutua kasvien juurten kanssa kosketuksiin.

Keväällä ja kesällä katekomposti on erinomaista kateainetta maan pinnalla. Levitä sitä esim. pensaiden juurille 2-5 sentin paksuinen kerros maan lämmettyä. Kate pitää maan kosteana ja vilkastuttaa maan pieneliöiden, etenkin lierojen, toimintaa.

Syksyllä voit levittää katekompostia kasvimaalle ja muokata sen maahan jyrsimellä tai käsin talikolla käännellen

Kompostia kasvualustaksi

Kasvualustassa käytettävän kompostin tulee olla hyvin kypsynyttä. Kypsä komposti on tummaa, tasalaatuista ja hyväntuoksuista. Tässä vaiheessa saattaa kompostista vielä erottua esim. kananmunankuoria ja oksanpätkiä. Ne eivät haittaa kompostin käyttöä.

Kypsäkään komposti ei sovellu sellaisenaan kasvualustaksi. Pelkkä kompostimulta ei ole yksinään hyvä kasvualusta, vaan siihen tulee lisätä 1/3–1/2 kivennäismaata; esimerkiksi hiekkaa, hietaa, hiesua tai savea. Sekoittaminen käy näppärästi paikanpäällä esimerkiksi kasvimaalla tai perustettavan kukkapenkin kohdalla vaikkapa puutarhajyrsimellä tai tarikolla. Varsinaiseksi typpilannoitteeksi voit lisätä Biolan Luonnonlannoiterakeita pussin ohjeiden mukaan.

Huom.! Mikäli haluat kompostimullasta täyden hyödyn, älä kypsytä sitä liian pitkään. Kompostin humusaineet jatkavat kaiken aikaa hajoamistaan. Niinpä komposti ei vanhetessaan parane, vaan päinvastoin menettää elävyyttään ja ravinteitaan.

Vinkki:
Mikäli haluat ehdottoman siistiä kompostia esim. nurmikon pinnalle levitettäväksi, seulo karkeat ainekset pois noin 10 mm seulalla ja laita seulontajätteet uudelleen kompostiin.

20235_81870.jpg

Kompostia lannoitteeksi

Kompostin lannoitusvaikutus riippuu kompostin raaka-aineista. Talous- ja puutarhajätteestä tehdyn kompostin ravinnepitoisuus on yleensä varsin alhainen. Kompostin sisältämät ravinteet ovat hitaasti liukenevia ja vaikuttavat maassa pitkään.

Komposti soveltuukin parhaiten pitkäkestoiseen maanparannukseen ja monivuotisten istutusten kuten puiden, pensaiden ja perennojen hidasliukoiseksi ravinnevarastoksi. Sen lisäksi on kasvikohtaisesti huolehdittava varsinaisesta lannoituksesta.

Useat puutarhakasvit, kuten kaalit, kurkku, tomaatti, purjo ym. vaativat voimakasta ja nopeavaikutteista lannoitusta kasvaakseen ja tuottaakseen hyvän sadon. Näiden lannoitus on hoidettava esimerkiksi runsasravinteisella Biolan Luonnonlannoitteella. Kompostimullan käyttö tehostaa Luonnonlannoitteesta saatavaa hyötyä vilkastuttamalla maan pieneliöstön toimintaa. Tällöin kasvit pystyvät kasvukauden aikana tehokkaasti hyödyntämään maaperän ja eloperäisten lannotteiden ravinnevaroja.

Hyvän maanparannusvaikutuksen saavuttamiseksi komposti olisi parasta levittää maahan kevätmuokkauksen yhteydessä. Tällöin eivät kompostin ravinteet pääse syys- ja kevätsateissa huuhtoutumaan hukkaan. Keväällä maahan muokattavan kompostin tulee olla kypsää, jottei se häiritse siementen itämistä. Kompostia voit levittää kerralla 30-50 litraa/neliömetri, eli 3-5 cm:n kerroksen.

BioProffa Apetitio biokeruuastia
https://www.bioproffa.fi/biokeruuastia/
BioProffa Apetitio biokeruuastia
Hoitotyöt
tuotteet
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20239_83155.jpg
Huonekasvien lepokausi alkaa
Lauhkean ilmaston asukkaille luonnon ja puutarhan kasvien vuotuiset elintavat ovat tuttuja: ne kasvavat keväästä syksyyn ja lepäävät talvella. Varsinkin lehtipuilla kasvu- ja lepokauden ero on erityisen selkeä. Vastaavaa kasvun ja levon vuorottelua on myös huonekasveilla.
20226_70777.jpg
Puutarhan tuholaiset tihutöissä
Tuholaiset saattavat aiheuttaa suurta harmia puutarhassa. Niinpä kaikkia öttiäisiä kannattaa tarkkailla muiden hoitotöiden tai kasvien ihastelun lomassa. Mitä nopeammin tuholaiset huomataan ja saadaan torjuttua, sitä pienemmin tuhoin päästään. Pienet määrät toukkia tai etanoita on helppo kerätä jopa käsin. Vuoroviljely auttaa mm. kaali-, sipuli- ja porkkanakärpäsen torjunnassa.
20216_70925.jpg
Tukes tiedottaa: mankotsebivalmisteiden myynti, varastointi ja käyttö päättyy
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on peruuttanut mankotsebia sisältävien kasvinsuojeluainevalmisteiden luvat ja asettanut valmisteiden myynnille, varastojen hävittämiselle ja käytölle siirtymäajat. EU:n komissio jätti joulukuussa 2020 uusimatta mankotsebin hyväksynnän, joten luvat peruutetaan.
20237_44401.jpg
Millainen on hyvä kompostori?
Kompostoimalla saa hyvää, ravinteikasta ja ilmaista maanparannusainetta puutarhan kasveille - ja samalla säästämme ympäristöä kierrättämällä maatuvan jätteen sen syntypaikassa.Markkinoilla on myynnissä monenlaista kompostoria ja kehikkoa, mutta millainen on hyvä kompostori? Siihen meille vastaa Riikka Kerttula Biolanilta.
202210_79785.jpg
Näin saat hulevedet imeytymään
Huutaako sinun pihasi kauniita pihakivirakennelmia kukkaistutuksien lomaan, kivipolkuja tai oleskelualuetta? Kivinen muurikin kuulostaa kivalta. Suuntaa katseesi AKO Garden -tuotteisiin, jospa sieltä löytyisi tuotteet sinullekin?
20237_82497.jpg
Saako jäniksen syömästä puusta vielä satoa? Asiantuntija vastaa
Jänikset pääsivät syömään viime syksynä istutettuja omenapuita, ei ympäri, ehjää kuorta jäi. Syötyihin kohtiin laitoin haavasuojaa. Nyt puut kasvavat vain alhaalta, ylhäällä oli keväällä silmut, jotka nyt kuivuivat, uutta hyvää kasvua on aivan alhaalla tyvessä. Kannattaako puut säästää? Voiko puusta tulla vielä hyvin kasvava, satoa tuottava puu?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton