• Etusivu
  • Hoitotyöt

Alppiruusu (Rhododendron) viihtyy varjossa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.02.2024
20226_78520.jpg

Hennon vaaleanpunaiset kukat ilahduttavat kesäisessä puutarhassa. (Kuva: Puutarha.net)

Puiden varjossa, pohjoisen puolella, hieman varjoisemmassa viihtyvät ikivihreät koristepensaamme eivät jätä ainakaan kukkiessaan ketään kylmäksi! Värejä löytyy niin vaaleanpunaisesta valkoiseen, lilaan, violettiin kuin pilkulliseenkin – kukkien koko ja niiden määrä hurmaavat ja tuovat eksotiikkaa kotimaiseen puutarhaan.

Puistoalppiruusut

eli Catawbiense -lajikkeet ovat alppiruusuista meille kenties tutuimpia ja eniten ostetuimpia. Uudet suomalaiset lajikkeet eli marjatanalppiruusut (

Rhododendron

Tigerstedii-ryhmä) on jalostettu menestymään pohjoisen oloissa ja kestävimmät niistä selviytyvät Pohjois-Pohjanmaalla saakka. Kotimaisissa lajikkeissa on sekä korkeita ja leveitä että matalakasvuisia alppiruusuja.

Alppiruusun kasvupaikka ja hoito

Alppiruusut viihtyvät puolivarjoisella tai varjoisella kasvupaikalla. Paras kasvualusta on hapan, hieman turvepitoinen ja kuohkea. Esimerkiksi mäntyjen alla niillä on hyvä kasvaa.

Alppiruusun juuret kasvavat lähellä maanpintaa, joten pitkinä poutakausina juuristolle on hyvä levittää ohut katekerros esimerkiksi havunneulaisista. Myös matalat maanpeittokasvit suojaavat juuristoaluetta kuivumiselta. Puiden siimeksessä viihtyvät esimerkiksi kevätkaihonkukka ja varjoyrtti. Ne ovat helppohoitoisia ja nopeakasvuisia. Kuivina poutakausina myös kastelusta on hyötyä.

Katso Kasvikortistosta myös muita varjossa viihtyviä maanpeiteperennoja.

<p data-block-key="w27ra">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)
<p data-block-key="iwgzw">Nuoret alppiruusun taimet on suojattava kevätauringon paahteelta ilmavalla harsolla ja keväällä kasvien juurialue on hyvä herätellä kastelemalla lämpimällä vedellä. (Kuva: Puutarha.net)</p>
Nuoret alppiruusun taimet on suojattava kevätauringon paahteelta ilmavalla harsolla ja keväällä kasvien juurialue on hyvä herätellä kastelemalla lämpimällä vedellä. (Kuva: Puutarha.net)

Alppiruusun leikkaustarve on vähäistä; vain vahiongoittuneet ja kuolleet oksat poistetaan. Alppiruusu ei tee uusia versoja vanhasta versostaan, joten leikkaamisesta ei ole hyötyä. Voit kuitenkin lisätä alppiruusua taivukkaista; taivuta verso maahan ja peitä se mullalla, niin parin kasvukauden jälkeen voit irrottaa sen ja siirtää halutessasi toiseen paikkaan.

Voit halutessasi lannoittaa keväällä alppiruusujasi rhodolannoitteella. Se parantaa kasvua, kukintaa ja talvenkestävyyttä. Sopii kaikille happaman maan kasveille.

Puutarha.netin Keskustelupalstalla on myös mielenkiintoista asiaa alppiruusuista ja atsaleoista.

Alppiruusulajikkeita:

Marjatanalppiruusut ovat mustilanappiruususta Suomessa jalostettuja koristepensaita. Jalostus alkoi Helsingin yliopistolla vuonna 1973 ja lajikkeita on tähän mennessä nimetty kahdeksan. Ne kaikki menestyvät Keski-Suomea myöten ja suurin osa selviää ongelmitta myös Oulun korkeudella. Taimia saa taimimyymälöistä ympäri Suomen.

  • Korkeita ja leveitä: Kotimaisista Pekka, P.M.A Tigerstedt, Mikkeli ja Helsingin yliopisto (valkoisia ja vaaleanpunaisia). Myös hennon liilanpunainen Haaga ja karmiininpunainen Hellikki kasvavat korkeiksi.
  • Pyöreä: Noin metrin korkuiseksi kasvava Kullervo on muodoltaan ja vaaleanpunaisilta kukinnoiltaan pyöreä.
  • Matala ja leveä: Alle metrin korkuinen, mutta 3-4 metriä leveä Pohjolan tytär kukkii valkoisin kukin (nuput vaaleanpunaisia).
  • Matala: Punakukkainen Elviira on alppiruusuista matalin, vain puolen metrin korkuinen.
<p data-block-key="83qb6">Tutustu erilaisiin alppiruusuihin ja niiden upeisiin kukkiin. Istuta pihaasi ja nauti eksoottisesta upeudesta. (Kuva: Puutarha.net)</p>
Tutustu erilaisiin alppiruusuihin ja niiden upeisiin kukkiin. Istuta pihaasi ja nauti eksoottisesta upeudesta. (Kuva: Puutarha.net)

Puistoalppiruusun lajikkeita on myös myynnissä monta eri väriä:

  • ’Album Elegans’ Vivahtaa aluksi heikosti sinipunervaan; muuttuu myöhemmin valkoiseksi. I(II)
  • ’Album Novum’ Valkoinen, vivahtaa sinipunervaan; vihertävänkeltapilkkuinen. I(II)
  • ’America’ Tummanpunainen.
  • ’Caractacus’ Purppuranpunainen, keskeltä vaaleampi.
  • ’Everestianum’ Vaaleansinipunerva.
  • ’Grandiflorum’ Sinipunainen. I-III
  • ’Nova Zembla’ Tummanpunainen.
  • ’Roseum Elegans’ Sinipunervan ruusunpunainen.

Katso kasvikoristosta

muita puolivarjon ja varjon pensaita

.

Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton