• Etusivu
  • Hoitotyöt

Alppiruusu viihtyy varjossa ja kukkii näyttävästi

Tiina Painokallio
Päivitetty 16.06.2025
20226_78520.jpg

Hennon vaaleanpunaiset kukat ilahduttavat kesäisessä puutarhassa. (Kuva: Puutarha.net)

Puiden varjossa, pohjoisen puolella, hieman varjoisemmassa viihtyvät ikivihreät koristepensaamme eivät jätä ainakaan kukkiessaan ketään kylmäksi! Värejä löytyy niin vaaleanpunaisesta valkoiseen, lilaan, violettiin kuin pilkulliseenkin – kukkien koko ja niiden määrä hurmaavat ja tuovat eksotiikkaa kotimaiseen puutarhaan.

Puistoalppiruusut eli Catawbiense -lajikkeet ovat alppiruusuista meille kenties tutuimpia ja eniten ostetuimpia. Uudet suomalaiset lajikkeet eli marjatanalppiruusut (Rhododendron Tigerstedii-ryhmä) on jalostettu menestymään pohjoisen oloissa ja kestävimmät niistä selviytyvät Pohjois-Pohjanmaalla saakka. Kotimaisissa lajikkeissa on sekä korkeita ja leveitä että matalakasvuisia alppiruusuja.

Alppiruusun kasvupaikka ja hoito

Alppiruusut viihtyvät puolivarjoisella tai varjoisella kasvupaikalla. Paras kasvualusta on hapan, hieman turvepitoinen ja kuohkea. Esimerkiksi mäntyjen alla niillä on hyvä kasvaa.

Alppiruusun juuret kasvavat lähellä maanpintaa, joten pitkinä poutakausina juuristolle on hyvä levittää ohut katekerros esimerkiksi havunneulaisista. Myös matalat maanpeittokasvit suojaavat juuristoaluetta kuivumiselta. Puiden siimeksessä viihtyvät esimerkiksi kevätkaihonkukka ja varjoyrtti. Ne ovat helppohoitoisia ja nopeakasvuisia. Kuivina poutakausina myös kastelusta on hyötyä.

Alppiruusun leikkaustarve on vähäistä; vain vahiongoittuneet ja kuolleet oksat poistetaan. Alppiruusu ei tee uusia versoja vanhasta versostaan, joten leikkaamisesta ei ole hyötyä. Voit kuitenkin lisätä alppiruusua taivukkaista; taivuta verso maahan ja peitä se mullalla, niin parin kasvukauden jälkeen voit irrottaa sen ja siirtää halutessasi toiseen paikkaan.

Voit halutessasi lannoittaa keväällä alppiruusujasi rhodolannoitteella. Se parantaa kasvua, kukintaa ja talvenkestävyyttä. Sopii kaikille happaman maan kasveille.

<p data-block-key="w27ra">Nuoret alppiruusun taimet on suojattava kevätauringon paahteelta ilmavalla harsolla ja keväällä kasvien juurialue on hyvä herätellä kastelemalla lämpimällä vedellä. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Nuoret alppiruusun taimet on suojattava kevätauringon paahteelta ilmavalla harsolla ja keväällä kasvien juurialue on hyvä herätellä kastelemalla lämpimällä vedellä. (Kuva: Adobe Stock)

Alppiruusulajikkeita:

Marjatanalppiruusut ovat mustilanappiruususta Suomessa jalostettuja koristepensaita. Jalostus alkoi Helsingin yliopistolla vuonna 1973 ja lajikkeita on tähän mennessä nimetty kahdeksan. Ne kaikki menestyvät Keski-Suomea myöten ja suurin osa selviää ongelmitta myös Oulun korkeudella. Taimia saa taimimyymälöistä ympäri Suomen.

  • Korkeita ja leveitä: Kotimaisista Pekka, P.M.A Tigerstedt, Mikkeli ja Helsingin yliopisto (valkoisia ja vaaleanpunaisia). Myös hennon liilanpunainen Haaga ja karmiininpunainen Hellikki kasvavat korkeiksi.
  • Pyöreä: Noin metrin korkuiseksi kasvava Kullervo on muodoltaan ja vaaleanpunaisilta kukinnoiltaan pyöreä.
  • Matala ja leveä: Alle metrin korkuinen, mutta 3-4 metriä leveä Pohjolan tytär kukkii valkoisin kukin (nuput vaaleanpunaisia).
  • Matala: Punakukkainen Elviira on alppiruusuista matalin, vain puolen metrin korkuinen.

Puistoalppiruusun lajikkeita on myös myynnissä monta eri väriä:

  • ’Album Elegans’ Vivahtaa aluksi heikosti sinipunervaan; muuttuu myöhemmin valkoiseksi. I(II)
  • ’Album Novum’ Valkoinen, vivahtaa sinipunervaan; vihertävänkeltapilkkuinen. I(II)
  • ’America’ Tummanpunainen.
  • ’Caractacus’ Purppuranpunainen, keskeltä vaaleampi.
  • ’Everestianum’ Vaaleansinipunerva.
  • ’Grandiflorum’ Sinipunainen. I-III
  • ’Nova Zembla’ Tummanpunainen.
  • ’Roseum Elegans’ Sinipunervan ruusunpunainen.
<p data-block-key="83qb6">Tutustu erilaisiin alppiruusuihin ja niiden upeisiin kukkiin. Istuta pihaasi ja nauti eksoottisesta upeudesta. (Kuva: Puutarha.net)</p>
Tutustu erilaisiin alppiruusuihin ja niiden upeisiin kukkiin. Istuta pihaasi ja nauti eksoottisesta upeudesta. (Kuva: Puutarha.net)
Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Hyötypuutarha parvekkeella
Kasvata satoa kotona – parveke ja ikkunalauta riittävät hyötykasveille
Ei ole välttämätöntä omistaa pihaa tai viljelypalstaa, pienimuotoista hyötykasviviljelyä voi harrastaa myös parvekkeella ja ikkunalaudalla. Siementoimittajat ovat panostaneet hyötykasviviljelyyn ja myös ruukkuviljelijää hemmotellaan mitä moninaisimmilla lajikkeilla. Myös tomaatti- ja chiliharrastuksen lisääntyminen näkyy monipuolistuvana siemenvalikoimana.
20216_71402.jpg
Pihasyreeni (S. Vulgaris)
Pihasyreeniä (Syringa vulgaris) on kasvatettu suomalaisissa puutarhoissa vuodesta 1728 lähtien, jolloin ensimmäiset taimet tuotiin Turkuun Tukholmasta. Niitä istutettiin parikymmentä vuotta myöhemmin Suomenlinnaan Helsinkiin, ja 1900-luvulle tultaessa pihasyreeni oli yleisin koristepensaamme.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton