• Etusivu
  • Kasvillisuus

Alppiruusun leikkaus? Asiantuntija vastaa

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 17.02.2025
20235_81944.jpg

Lukijan kuva kysymykseen.

Omakotitalon oven pielessä oleva rhodo on kasvanut melko korkeaksi (3 m), muttaa alaoksia on vähän. Se on noin 15 vuotta vanha. En oikein haluaisi sitä leikata alas. Korkeus ei haittaa, mutta jos alaoksia saisi siihen jollain konstilla enemmän. Kasvi on talon koillispuolella.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Kuvan alppiruusu on kaikin tavoin huonokuntoinen, sillä sen oksissa näyttäisi olevan korkentaan kahden edellisen vuoden, ehkä vain viime vuonna kasvaneet lehdet tallella. Se kärsii luultavasti eniten kuivuudesta, sillä kasvupaikka on kovin lähellä taloa. Siinä talon routaeristeet estävät maan kosteuden kapillaarisen nousun rodon juuristoon. Mahdollisesti räystäs estää sateenkin kastelun. Eli se saattaa olla täysin kastelun varassa.

Alppiruusu viihtyy kosteutta pidättävässä maassa ja on kauneimmillaan valoisassa, mutta kuitenkin kevyen siimeksen suojaamassa paikassa. Kauniin kukinnan vuoksi se istutetaan usein seinustoiille ja ovien pieliin. Niissä vallitsevat olosuhteet eivät valitettavasti kovinkaan usein ole alppiruusulle suotuisia. Kukkiakseen runsaasti alppiruusu tarvitsee jonkin verran valoa, joka koillisseinustalla saattaa jäädä vähäiseksi.

Alppiruusun kasvupisteet sijaitsevat oksien päissä. Siitä syystä sitä ei suositella leikattavan. Hyvissä olosuhteissa kasvaessaan leikatut oksat saattavat tehdä jonkin verran versoja. Huonoissa oloissa näin ei yleensä käy. Siksi suosittelemme vaihtamaan kasvin johonkin muuhun lajiin.

Teidän alppiruusunne on kasvanut paikallaan jo pitkään, joten sen olosuhteet voivat toki olla paremmat kuin tässä ounastelemme. Se on kuitenkin sitkeänä sissinä sinnitellyt ainakin joitakin vuosia, emmekä usko sen tuosta kaunistuvan hoidollakaan. Toisen, pienempikasvuisen alppiruusun istuttamista kannattaa ajatella vain, jos sen hoitoon on mahdollisuus panostaa. Helpommalla pääsee, jos valitaan olosuhteisiin sopivia kasveja. Ne kukoistavat vähemmälläkin hoidolla.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

20238_82910.jpg
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20235_81938.jpg
Tomaattien taimissa sieni, onko sato pilalla? Asiantuntija vastaa
Kokeilin aloittaa kasvimaata, ja nyt tomaattien ruukkuun on ilmestynyt ruskeita sieniä. Kasteltu ilmeisesti liikaa?Onko menetetty koko sato jo ennen aikojaan vai onko jotain vielä tehtävissä?
20238_82725.jpg
Jurova tammi? Asiantuntija vastaa
Meille istutettiin syksyllä 2022 viisi metriä korkea tammi. Sen silmut eivät ole avautuneet lainkaan. Osa oksista on kovia ja elottoman oloisia ja osa on taipuisia. Meille on sanottu, että tammi voi juroa istutuksen jälkeen. Millainen ennuste on tällaisella tammella?
20237_82603.jpg
Viikon kysymys: Mikä valeangervo tämä on?
Istutin pari vuotta sitten sormivaleangervon. Ensimmäiset lehdet olivat sellaisia kuin piti, siistireunaisia, mutta sitten tupsahti esiin myös repalereunaisia, kuten kuvasta näkyy. Niiden nimenä voisi olla valesormivaleangervo, mutta mitä ne siis oikeasti ovat ja miten pääsen niistä eroon?
20239_83128.jpg
Viikon kysymys: Miten chili kannattaa säilöä?
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
202211_80183.jpg
Viikon kysymys: Mistä kyse, kun pikkuluumu­tomaatti kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja?
Idätin kaupan pikkuluumutomaattien siemeniä ja yksi niistä on erikoinen. Se kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja, joissa on satoja tomaatinalkuja kussakin. Koko kasvi on silkkaa kukkaa. Mistä on kyse?
20236_82295.jpg
Kaksivärinen apila? Asiantuntija vastaa
Miksi apilan lehdet ovat vihreä-valkoiset eli kaksiväriset?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton