• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa:Liian korkeiksi kasvaneet japaninmarjakuuset

Rakentajan toimitus
Päivitetty 11.05.2022
20219_72778.jpg

Japaninmarjakuusi (kuva: Shutterstock)

Noin 30-vuotiaat, 3‒4 m korkeiksi, monirunkoisiksi kasvaneet ja hoitamattomat japaninmarjakuuset, (Taxus cuspidata), kaipaisivat toimenpiteitä. Haluaisin uusia niitä ja kyselenkin, voiko näin suuria ja vanhoja, runkomaisia puskapuita, sahata alas ja saada niitä uusiutumaan "kannoista" samalla tavoin kuin muita, pensasmaisia marjakuusia? Kasvit on istutettu alun perin tuulensuojaksi ja talvenvihreydeksi, nyt ne korkeina varjostavat liikaa viettävällä tontilla ja ovat jo vähän rähjäisen oloiset.

Asiantuntijan vastaus:

Marjakuuset sietävät yllättävän hyvin leikkaamista; käytetäänhän niitä muotoon leikattavina pensasaitoinakin. Marjakuusta ei voi kuitenkaan ns. alasleikata. Vanhaa marjakuusta suosittelisin madaltamaan ja nuorentamaan niin, että leikataan muutamia suurempia oksia vuosittain pois kohdista, joissa on alapuolella tai leikkauskohdan läheisyydessä kasvamassa uusia nuorempia versoja. Näitä versoja voi sitten jatkossa typistellä ja huolehtia ettei marjakuusi pääse kasvamaan liian suureksi.

Puutarha.net -uutiskirje toimitetaan kahdesti viikossa, suoraan sähköpostiin.

Tilaa uutiskirje

Ohje

Ohje

Tuleehan sinulle jo Puutarha.netin uutiskirje?

Puutarha.net -uutiskirje toimitetaan kahdesti viikossa, suoraan sähköpostiin.

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista - ja jäsenyyshän on aivan ilmaista! Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa - sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202211_80221.jpg
Luumut lehtikompostiin? Asiantuntija vastaa
Yleisesti ohjeissa kerrotaan, että hedelmiä ja vihanneksia ei saa heittää avonaiseen puutarhakompostiin haittaeläinten, myyrien ja rottien, ulottuville. Mutta entä luumut? Kypsät luumut hajoavat mehuksi hyvin nopeasti, päivässä–kahdessa. Jäljelle jää ohuet kuoret ja siemenet. Ne voisivat houkutella mehiläisiä ja hyönteisiä, mutta eivät ole edes linnuille syötäväksi. Siis miksei luumuja voisi heittää avokompostiin?
202312_83340.jpg
Syökö rusakko tammea? Asiantuntija vastaa
Meillä on noin 120 cm korkuinen tammi, jonka olemme joka syksy suojanneet pihapiirissämme viihtyviltä rusakoilta. Onko suojaaminen tarpeellista eli syökö rusakko tammea?
20219_72787.jpg
Asiantuntija vastaa: Minkä niminen kukka tämä on?
Mikä kukkalajike? Onko perenna, joka kestää talvipakkasia ulkona kukkapenkissä? Hoito-ohjeet? Taimi on ostettu keväällä 2021 Heinolan torilta.
202211_80094.jpg
Kuinka nuoren omenapuun voi leikata? Asiantuntija vastaa
Istutin viime kesänä pienen perheomenapuun taimen. Puu on todella epäsuhta oksiltaan ja kysymys kuuluukin, kuinka minun kannattaa leikata se/ kuinka rankalla kädellä ensi keväänä?
20224_77915.jpg
Onko nurmikon muuttaminen niityksi vaikeaa toteuttaa? Asiantuntija vastaa
Meillä on pihassa valtavasti nurmikkoa, josta yhtä plänttiä, n. 30‒40 neliöä, olen haaveillut muuttavani niityksi. Toissa talvena naapuri kuitenkin kaadatti puita tonttimme vierestä, mukaanlukien pari suurta haapaa. Näiden haapojen juurethan toki yltävät meidän nurmikkoalueelle ja viime kesänä alkoivat melkoisella vimmalla puskea pientä taimea tuolle suunnittelemalleni niittypaikalle. Pitääkö haaveet niitystä nyt hylätä vai onko mitään muuta keinoa estää haapaa tekemästä taimiaan kuin säännöllisesti leikata ne ruohonleikkuun lomassa?
20224_77651.jpg
Ruoppausmassan kattaminen mökkirannassa - pengerrys, millä ja miten? Asiantuntija vastaa
Mitä suosittelisitte laittamaan rannalle nostetun ruoppausmassan päälle sen kattamiseksi? Ruoppausmassa on koostumukseltaan löysähköä mutaa ja osin kiinteämpää savea, pääosin kuitenkin hyvin löysää "velliä" ainakin vielä viime syksynä, todennäköisesti on hieman kiinteytynyt talven aikana.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton