• Etusivu
  • Ajankohtaista

Esikasvata uudet perunat juhannuspöytään

Rakentajan toimitus
Julkaistu 02.06.2017
20176_49412.jpg

Onkohan mitään herkullisempaa kuin itse kasvatetut herkkuperunat juhannuspöydässä?

Perunan esikasvattaminen aikaistaa ensimmäistä sadonkorjuuta parilla viikolla. Laita huhtikuun alussa kiinteämaltoista perunalajiketta Grobiootti Taimimultaan ja saat nautiskella juhannuksena itse kasvatetuista varhaisperunoista. Lajikkeista Siikli ja Ariel ovat herkullisia ja sopivat hyvin esikasvatettavaksi.

Esikasvattamiseen kuluu 2-4 viikkoa

Tyhjät maitopurkit tai kukkaruukut kelpaavat mainiosti perunoiden esikasvattamiseen. Kippaa ruukun pohjalle muutaman sentin kerros Taimimultaa, jonka päälle idätetty siemenperuna ja pinnalle reilu kerros taas Taimimultaa. Kastele multa märäksi ja aseta perunapurnukat noin 15 asteen lämpöön itämään. Esikasvattamiseen kuluu 2-4 viikkoa.

Huhtikuun loppupuolella valmiiksi idätetyt perunat voi siirtää ruukkuun tai ämpäriin ja kasvattaa niissä varhaisperunoita vaikkapa parvekkeella tai kasvihuoneessa. Grobiootti Kasvupussi on myös mainio pussiperunoiden kasvattamiseen.

Kiinteää ja kullankeltaista

Kasvupussiin

,

Kasvumaasäkkiin

tai ämpäriin annostellaan

Herkkuperunanlannosta

, jonka avulla sadosta tulee kiinteää ja kullankeltaista. Perunaviljelmän voi viedä ulos vasta kun yölämpö on yli nollan ja silloinkin hallaharsosta on hyötyä tasaisen lämpötilan säilyttämisessä. Päiväsaikaan perunaviljelmän olisi hyvä totutella ulkoilmaan ja karaistua. Karaisu on hyödyllistä, koska se hidastaa naattien kasvua ja kasvuvoima menee mukuloihin!

20176_49413.jpg

Pussiperunat tarvitsevat kastelua, koska ne eivät saa kosteutta muualta. Kastelu kerran pari viikossa riittää perunoille, ettei niistä tulisi vetisiä.

Kesäkuun alkupuolella Kasvupussin suojissa muhii kesän ensimmäinen perunasato. Onkohan mitään herkullisempaa kuin itse kasvatetut herkkuperunat juhannuspöydässä?

Lue lisää puutarhalannoitteista

Ajankohtaista
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20205_64703.jpg
TUKES tiedottaa: Auta pörriäisiä
Auta pörriäisiä ja käytä kotipuutarhassa luonnonmukaisia menetelmiä rikkakasvien ja ötököiden torjunnassa.
20138_36046.jpg
Nurmikon hoitaminen
eli mitä nurmikolle tehdään kylvämisen jälkeen...Kun siemenet on jyrätty maanpintaan kiinni, niin nurmialuetta kastellaan (itäminen nopeutuu, nurmikko vahvistuu). Se tapahtuu sumuttamalla vettä pieniä vesimääriä, jottei vesi vie mennessään siemeniä.Kastelua jatketaan niin, että maaperässä säilyy kosteutta noin 50 millimetrin verran. Kosteus pidetään koko itämisajan. Nurmikon itämisen jälkeen veden määrää voi lisätään kastelukertojen harvetessa. Illalla maaperästä haihtuu vähiten kosteutta, joten kastelu on hyvä ajoittaa siihen.Ensimmäinen leikkaus suoritetaan, kun ruohon pituus on 60-70 mm. Sopiva pituus leikkauksen jälkeen on 20-30 mm. Juuriston vahvistumisen vuoksi muutamalla ensimmäisellä leikkauskerralla nurmikon pituus jätetään pidemmäksi kuin muilla leikkauskerroilla.
Joulukuusen valitseminen on joskus vaikeaa
Joulukuusen valinta
(Kerrottakoon aluksi, että tämä artikkeli pohjautuu suorasukaisen, ja tuntemattomaksi jääneen, herrasmiehen pakinointiin. Joten jos tuntuu, että olet tiukkapipoisella tuulella, niin jätäthän tämän artikkelin lukematta tällä kertaa.) Joulukuusen hankintatapoja on niin sanotusti lukemattomia. Kuusen voi hakea omasta, naapurin tai valtion metsästä. Kahden viimeksi mainitun osalla on vielä kaksi mahdollisuutta: luvan kanssa tai ilman. Ja jos valitsee jälkimmäisen, on jälleen kaksi tietä: jäädäkö kiinni vai eikö jäädä. Vaikka tämä artikkeli onkin kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa, niin suosittelemme kuitenkin jättämään heikkolaatuisemmat ideat toteuttamatta.
20218_71990.jpg
Miten talvella?
Ilmassa on jo syksyn tuntua ja yöt viilenevät nopeasti. Kesän ruukuissa kasvaneet monivuotiset kasvit alkavat jo kellastuttaa lehtiään ja siirtymään talviunille. Miten niiden kanssa sitten tulisi toimia, että saisimme ne menemään talven yli ja kasvamaan ensi kesänä entistä muhkeampina? Lukijamme kysyykin:Miten saan ruukuissa kesän kasvaneet tuijat, runkohortensian, jalokärhöt ja runkoruusun kestämään talven yli?
20234_81445.jpg
Milloin puiden ja pensaiden taimet kannattaa istuttaa?
Kevään kurkkiessa nurkan takaa alkaa puutarha taas heräilemään. Raskaan talven jälkeen se saattaa tarvita hieman apua päästäkseen taas loistoonsa. Kun kevään lumi ja routa sulavat, voidaan istutukset aloittaa. Vaikka kevään istutuskausi jatkuu juhannuksen tienoille asti, aikaa ei ole hukattavaksi. Jotkut taimilajit kannattaa istuttaa jo hyvissä ajoin.
20235_81779.jpg
Led-innovaatio otti voiton maail­man suurim­massa suunnittelu­kilpailussa
Maailman suurimpana suunnittelukilpailuna tunnettu A' Design Award and Competition on palkinnut vantaalaisen LedStoren yrittäjän, Janne Haltun, Tunnelma CCT Led-spottituoteperheen suunnittelusta. A' Design Awards & Competitionin arvostettu palkintolautakunta palkitsi led-innovaation kuuluisalla A' Design Award palkinnolla valaisintuotteiden ja valaisimien suunnittelu -kategoriassa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton