• Etusivu
  • Hoitotyöt

Jätteettömämmän joulun ABC

Rakentajan toimitus
Päivitetty 11.12.2023
202311_74084.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Jätehuollon lajitteluasemalle tuodaan etenkin joulun ja uudenvuoden molemmin puolin usein vielä täysin käyttökelpoista tavaraa; huonekaluja, leluja, vaatteita, kodintekstiiliä ja niin edelleen. Lue vinkkilista jätteettömämpään jouluun.

Älä tuota turhaa jätettä

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tiedotteessa kerrotaan, että lajitteluasemille tuodaan tähän aikaan vuodesta ihan liikaa vielä käyttökelpoista tavaraa. Puujätekasassa makaa surullisen näköisenä ehjiä tuoleja ja pöytiä, joiden ääreen voisi kerääntyä nauttimaan jouluateriaa. Metallinkeräykseen hylätyt aterimet pystyisivät kauhomaan suuhun vielä lukemattoman määrän laatikoita, ja sähkölaiteromuun tuotu kunnossa oleva jalkalamppu valaisisi mielellään sohvannurkkaan kirjaa lukemaan käpertynyttä. Maailma on täynnä käyttökelpoista tavaraa, jota ihmiset kantavat jätteeksi pois uuden tieltä. Ethän tee niin.

Ennen kuin ostat, harkitse, tarvitsetko todella uutta. Voisiko tarvitsemasi tuotteen lainata ostamisen sijaan?

Mieti, onko täysin välttämätöntä vaihtaa toimiva tuote uuteen esimerkiksi värin tai muotivillityksen vuoksi. Jos jokin asia on tällä hetkellä muodissa, se on kiertotalous.

Käytä tavarat loppuun asti ja lajittele ne niiden tullessa käyttökelvottomiksi. Ainoastaan lajittelemalla materiaalit pysyvät kierrossa: rikkinäisistä sähkölaitteista valmistetaan uusia sähkölaitteita, lasipakkaukset ja metallit kiertävät uusiksi pakkauksiksi ja poistotekstiilistä valmistuu kierrätyskuitua uusien tuotteiden raaka-aineeksi.

Jos et tiedä minne tavara lajitellaan, kysy neuvoa oman kuntasi jätehuoltoyhtiöstä.

Pitääkö joululahjaksi aina ostaa uutta? (Kuva: Adobe Stock)
Pitääkö joululahjaksi aina ostaa uutta? (Kuva: Adobe Stock)

Jos ehjä tavara tuntuu turhalta, etkä enää todella tarvitse sitä

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

1. Lahjoita tarvitseville, myy eteenpäin

Käyttökelpoinen tavara ei ole jätettä. Älä tuo sitä lajitteluasemalle tai lajittele jäteastiaan, vaan anna eteenpäin tarvitsevalle.

Ehjiä huonekaluja, astioita ja valaisimia voi lahjoittaa esimerkiksi sosiaalisen median annetaan-ryhmissä tai nettikirpputorilla. Tavara- ja vaatelahjoituksia ottavat vastaan useat hyväntekeväisyysjärjestöt ja kierrätyskeskukset. Usein lahjoituksia ottavat vastaan myös oman alueen seurakunnat, joilta voi tiedustella lahjoitustarpeita.

Voit myös myydä käyttökelpoiset tavarat live- tai nettikirpputoreilla tai tiedustella kiinnostusta tavaroidesi ostamiseen läheisestä ostaa ja myy -liikkeestä.

2. Huolla, korjaa ja korjauta tavaroitasi

Jätteen syntyä voi ehkäistä huoltamalla hankintojaan.

Hyvänä esimerkkinä ovat kengät ja vaatteet, joita hoitamalla niiden ikä pitenee. Vinkkejä erilaisten kenkien huoltoon löytyy muun muassa Marttojen sivuilta. Näppärä parsii puhkikuluneet villasukat ja -paidat sekä ompelee tai paikkaa vaatteisiin tulleet reiät.

Kaupungit ovat täynnä käsityön ammattilaisia, jotka huoltavat ja korjaavat käden käänteessä vaatteet, kengät sekä laukut ja herättävät henkiin parhaat päivänsä nähneet huonekalut. Googleta alueesi suutarit, räätälit ja entisöijät ja anna tavaroillesi uusi mahdollisuus ja pitkä ikä.

Huolla huonekaluja ja pidennä niiden käyttöikää samalla. (Kuva: Adobe Stock)
Huolla huonekaluja ja pidennä niiden käyttöikää samalla. (Kuva: Adobe Stock)
Tee ruokaa vain sen verran kuin tarvitset. (Kuva: Adobe Stock)
Tee ruokaa vain sen verran kuin tarvitset. (Kuva: Adobe Stock)

3. Hanki ruokaa vain sen verran, kuin syöt

Saa Syödä! -sivuston mukaan koko maailmassa noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin, ja Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10–15 prosenttia eli noin 360 miljoonaa kiloa. Tämä tarkoittaa noin 8 000 täysperävaunullista rekkaa ruokajätettä!

Istu hetkeksi alas ja laske jouluruoan menekki tarkasti. Mieti myös, mikä kelpaa juhlavieraille.

Jos lapset eivät syö laatikoita, tee lihapullia. Hanki juhlapöytään lemppareita, joiden menekki on taattu. Älä mene nälkäisenä kauppaan tai hamstraa pahan päivän varalle. Tätä nykyä täydennystä voi hankkia avoinna olevista kaupoista myös kesken juhlapyhien.

Jos ruokahävikkiä syntyy, hyödynnä tähteet joulun ja uudenvuoden välipäivinä pitsaan, piirakoihin ja keittoihin. Reseptejä ovat koostaneet esimerkiksi Martat.

4. Hyödynnä olemassa olevaa

Kääräise pakettiin itsellesi tarpeeton esine tai tavara, jota tiedät toisen arvostavan.

5. Älä osta uutta vaan second handia

Jos tarvitset uutta, selaa ensimmäisenä läpi some- ja nettikirpputorit, käy kirpputoreilla ja vieraile second hand -liikkeissä.

Vaatteita, vintagea ja kodintekstiiliä voi hankkia pienellä kilohinnalla esimerkiksi LSJH:n poistotekstiilimyymälästä. Myymälässä on kaupan asiakkaiden poistotekstiilinkeräykseen tuomia tekstiilejä, jotka ovat vielä täysin käyttökelpoisia ja jotka ammattilajittelijat ovat lajitelleet pois materiaalikierrätykseen menevän poistotekstiilin joukosta.

Muistathan sinä kiikuttaa käyttökelpoiset tekstiilit hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin poistotekstiilinkeräyksen sijasta!

Vintage vaate on aina muodikas. (Kuva: Adobe Stock)
Vintage vaate on aina muodikas. (Kuva: Adobe Stock)

6. Anna aineeton lahja

Jälkikasvu kannattaa totuttaa pienestä pitäen arvostamaan yksinkertaisia asioita ja olemaan kiitollinen vähästäkin.

Arvostamaan yhteisiä hetkiä tavaroiden sijaan. Antaudu leikkiin lasten kanssa, lue heille kirjaa, telmi pulkkamäessä. Tee perheen kesken yhteinen joulunäytelmä ja valmista lasten kanssa välipäivinä pitsaa ylijääneistä jouluherkuista. Pysähdy ja ole läsnä.

Anna hieronta hartiansa jumiin saaneelle etätyöläiselle. Luo lumet isovanhempien tai naapurin pihasta. Tilaa vanhemmille kotisiivous, tai auta heitä itse jouluvalmisteluissa. Kutsu ystävä jouluglögille.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta voit ostaa esimerkiksi puuroa koko kylälle, ystävän yksinäiselle, apua katastrofin uhreille tai jouluiloa syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle.

7. Osta kestäviä ja pitkäikäisiä tuotteita – mutta älä niitäkään liikaa

Älä hurahda tähdenlennon lailla kuoleviin villityksiin, äläkä kääri joululahjapakettiin turhaa krääsää vain siksi, että on kiva nähdä perheenjäsenten avaavan kassikaupalla lahjapaketteja.

Nykyisten kulutustottumusten vuoksi ihmiskunta käytti uusiutuvat luonnonvaransa tänä vuonna jo 28. heinäkuuta.

Kestävistä ja pitkäikäisistä tuotteista puhuttaessa tekstiilit ovat hyvä esimerkki, sillä yli 40 prosenttia tekstiiliteollisuuden kasvihuonepäästöistä olisi ratkaistavissa pelkästään vaatteiden pidempiaikaisella käytöllä. Tekstiili- ja muotiteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala, joka tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä.

Entäs ne jätteet?

Muista lukea kattava lista siitä, mihin kaikki joulunajan jäte tulee sijoittaa, muun muassa kuolleet kukat, glögitölkit, alumiinivuoat tai tähtisädetikut:

Joulunajan jäte

Lähde: Lounais-Suomen Jätehuolto, tiedote 3.12.2021

Hoitotyöt
keittiö
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20194_57130.jpg
Onko aika päivittää vanha talotuuletin? - tutustu ratkaisuihin
Talotuuletin on erityisesti 80- ja 90-luvulla rakennetuissa taloissa käytetty poistoilmalaite, jolla toteutetaan asunnon koneellinen poistoilmanvaihto. Käytännössä se on puhaltimella varustettu liesikupu, johon on yhdistetty poistoilmakanava esim. kylpyhuoneesta. Se poistaa ilmaa liesikuvun kautta keittiöstä sekä asunnon muista tiloista. Korvaava ulkoilma virtaa asuntoon ulkoseinissä sijaitsevista raitisilmaventtiileistä.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20187_54072.jpg
Aamiaiskaappi tuo kätevää toiminnallisuutta keittiöön
Aamiaiskaappi on se yksittäinen ominaisuus, jota harkitsee varmasti jokainen tänä päivänä keittiötään uusiva rakentaja tai remontoija. Aamiaiskaapista on puhuttu jo useamman vuoden, eikä suosiossa näy laskua. Eikä ihme, sillä aamiaiskaappi tuo kätevää toiminnallisuutta keittiöön.
20238_82812.jpg
Huolellinen suunnittelu on onnistuneen keittiön perusta
Uuden keittiön suunnitteluun liittyy paljon huomioitavia asioita. Sinulla saattaa olla selkeä mielikuva täydellisestä keittiöstä, mutta ennen kuin unelmat voivat käydä toteen, suunnitelmat on syytä tehdä tarkkaan. Hyvällä suunnittelulla varmistetaan, että keittiö on paitsi kaunis ja toimiva myös budjettisi mukainen.Seuraavilla vinkeillä pääset kohti uutta unelmakeittiötäsi.
202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20214_70362.jpg
Miksi keittiöremontti kannattaa tehdä putkiremontin yhteydessä?
Talon iän karttuessa erilaiset remonttitarpeet kilpailevat toteutusjärjestyksestä. On kuitenkin hyvä muistaa, että moni remontti kannattaa yhdistää. Yksi tällainen remonttipari on keittiö- ja putkiremontti. Putkiremontti edellyttää vähintäänkin osittaista keittiön purkamista. Kaikessa tärkeydessään putkiremontti on myös hieman tylsä, koska mitään uutta ilmettä ei ole tarjolla. Näiden yhdistäminen tekee tylsästä putkiremontista innostavan, uuden keittiön odotuksen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton