• Etusivu
  • Hoitotyöt

Huonekasvien kastelu loman aikana

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.02.2024
20242_83408.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Lyhyt loma ei vielä juuri koettele huonekasvien vesitaloutta, mutta jo parin viikon kastelemattomuus saattaa olla joillekin kasveille aivan liikaa etenkin kasvukaudella. Lyhyet poissaolot hoituvat, kun kasvit kastellaan kunnolla ennen lähtöä ja siirretään pois suorasta auringon paisteesta tai lämpöpatterin päältä, jotta haihtuminen on mahdollisimman pientä. Verhoja voi vetää pienemmälle ja myös huoneiston lämpötilaa voi laskea. Kasvit on myös syytä tarkastaa tuholaisten ja tautien varalta ennen lomalle lähtöä. Miten kastelu hoituisi poissaollessa?

Lepokaudella kasvien vedentarve on tietysti huomattavasti pienempi, mutta pidempään poissaoloon pitää talvellakin varautua huolellisesti. Hydro- eli vesiviljelyssä ja altakasteluruukuissa olevat kasvit pärjäävät täydellä vesisäiliöllä pitkään ilman kastelua. Tavallisessa mullassa ja ruukussa (jonka pohjassa on reikä) elelevät kasvit voi viedä vaikka tiskialtaaseen tai ammeeseen, jonka pohjalle on levitetty märkä froteepyyhe tai matto, josta vesi imeytyy ruukun pohjan reikien kautta multaan. Kapillaari-ilmiö ei toimi kunnolla, jos ruukun pohjalla on kevytsoraa.

Pätkä lankaa, muovipussi...

Pienemmät kasvit voi nostaa vettä ja kevytsoraa sisältävän vadin tai reunallisen tarjottimen päälle. Etenkin korkeammasta ilmankosteudesta pitävät kasvit nauttivat tästä. Pienten kasvien kasteltuun juuripaakkuun voi myös työntää vettä imevät kastelulangat; pätkän puuvillalankaa, kanttinauhaa tai vaikka vanhoja sukkahousuja. Pätkän toinen pää laitetaan vieressä olevaan vesiastiaan. Lankaan voi sitoa pienen painon, jotta se varmasti pysyy veden pinnan alla. Saman vesiastian ympärille voi koota useita kasveja. Langan voi työntää multaan myös ruukun pohjareiän kautta. Sen on pysyttävä kunnolla paakussa.

Yksittäisen, huolellisesti kastellun kasvin voi myös sulkea läpinäkyvään, väljään muovipussiin. Pussin reunat eivät saisi koskettaa lehtiä: ruukkuun voi työntää muutaman pitkän tikun pitämään pussia irti lehdistä. Pussi puhalletaan pulleaksi ja suljetaan tiiviisti, jolloin kosteus ei pääse karkaamaan. Se sijoitetaan varjoon. Tässä menetelmässä on vaarana, että kasvi homehtuu, joten kovin pitkään kasvia ei voi pussissa pitää.

Kasteluun avuksi

Hiljalleen vettä tiputtavan kastelupullon voi tehdä tavallisesta pitkäkaulaisesta viinipullosta tai juomapullosta, jonka korkkiin tehdään reikä. Pullo työnnetään syvälle kasteltuun multaan pystyyn. Kun pullo on umpinainen, täytyy sen saada imettyä ilmaa poistuvan veden tilalle. Jos multa on kosteaa, ei korvausilmaa pääse pulloon, eikä vesi siis valu liian nopeasti multaan. Tämä ei toimi pienissä ruukuissa, ja pulloa kannattaa joka tapauksessa testata ennen lomalle lähtöä, jottei tule ikäviä yllätyksiä. Kastelupallot toimivat samalla periaatteella.

Kastelukiteillä saa helpotusta kastelutiheyteen. Kiteet imevät runsaasti kasteluvettä itseensä ja luovuttavat sitä pikkuhiljaa kasvin käyttöön. Lisäksi puutarhaliikkeistä saa erilaisia kasteluun tarkoitettuja apuvälineitä, kuten altakastelumattoa, keraamisia kasteluantureita ja kastelupisaroita.

<p data-block-key="k1clf">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)
Kastelupullo ja kultaköynnös
© Adobe Stock

Tietysti helpoin tapa on pyytää naapurilta, sukulaiselta tai ystävältä apua kastelussa. Jos kasveja ei ole kovin montaa eikä ole kylmä talviaika, ne voi viedä hänelle hoitoon tai vaihtoehtoisesti antaa hänelle asunnon avain, jotta kastelu onnistuu paikan päällä.

Apulaiselle kannattaa kirjoittaa selkeät kasteluohjeet. Samanlaista kastelua vaativat kasvit on hyvä kerätä omiksi ryhmikseen, jotta kastelu on yksinkertaisempaa.

<p data-block-key="u73u5">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)
Ohje

Ohje

Jos kuitenkin kotiinpaluu on ankea eli kasvien multapaakut ovat poissaolon aikana päässeet kuiviksi, ruukut kannattaa upottaa vesiämpäriin, kunnes paakku on varmasti kokonaan märkä eikä ilmakuplia enää nouse.

Jotkut kasvit, muun muassa atsalea, vesifiikus, härkylä, sädekaisla, hortensia ja preeriaeustoma, eivät valitettavasti tahdo toipua kuivahtamisesta.

Tarkempaa tietoa kasveistasi voit lukea Puutarha.netin Kasvikortistosta.

Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20116_26849.jpg
Hometta puutarhassa?
Puutarhassani vaivaa outo tauti; kuin hometta olisi kasvien lehdillä? Sitä on niin pensaissa, perennoissa kuin kesäkukissakin. Mitä se on?Puutarhakasveihin voi joskus iskeä harmaahome tai härmä - molemmat ovat sienitauteja. Home ilmaantuu etenkin kosteissa olosuhteissa, härmä kuivissa - ja molemmat mädättävät kasvinosia. Esimerkiksi leimut, mansikka, siperianhernepensas, juhannusruusu ja monet kesäkukat ovat niille alttiita.Joskus näiden sienitautien haitta on niin vähäistä, että kasvi ei ole siitä moksiskaan - ja seuraavana vuonna härmää ei esiinnykään. Toisinaan koko kasvi on sairas ja voi jopa kuolla.Pahoin saastuneet kasvit voi ruiskuttaa kesällä sienentorjunta-aineilla. Saastuneet kasvinosat kerätään syksyllä pois puutarhasta ja hävitetään sekajätteen joukossa.Katso mm. Neudo Vital sienisairauksia vastaanVoit kokeilla sienitautien torjuntaan myös kotikonstia: sekoita litraan vettä 2 tl mäntysuopaa ja 2 tl ruokasoodaa, sekoita ja ruiskuta koko kasvusto hyvin. Uusi käsittely viikon päästä ja jatkossa tarpeen mukaan. Toivottavasti kikka auttaa ja saat nauttia kukistasi vielä pitkään!Lue lisää:Tautien ja tuholaisten torjunta puutarhassa
Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20091_14715.jpg
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Puutarha lapsen silmin
Jotkut lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita kasveista ja puutarhan hoidosta. Silloin ei tarvitse juurikaan nähdä vaivaa innostaakseen lasta kotipuutarhurin rikkaan maailman löytämiseen. Mutta myös vastahakoisemman lapsen voi saada huomaamaan puutarhan monipuoliset luomisen ja touhuamisen mahdollisuudet.Ota lapsi mukaan puutarhan puuhiin ja järjestä hänelle ikiomaa tilaa, jossa voi harjoitella sekä siementen kylvämistä että taimien istutusta. Tila ei saa olla pihan perimmäisessä nurkassa ja vaatimattomissa olosuhteissa, jolloin onnistumisen mahdollisuudet ovat minimissä, vaan valitse paikka, josta lapsi voi olla ylpeä. Kerro kasvien janon ja ruokahalun tyydyttämisen tärkeydestä, ja näytä lapselle konkreettisesti kasvun, kehityksen ja kiertokulun ihmeitä: siemenen itäminen, lehtien muodostuminen, versojen pituuskasvu, kukkanupun aukeaminen, kukan värien hehkua, huumaavia ja tyrmääviä tuoksuja, marjojen muodostuminen, erilaiset lehtimuodot, rönsyjen avulla leviäminen, syysvärien kehittyminen… – kaikki ne asiat, jotka saavat aikuisenkin haltioitumaan. Ihastelkaa yhdessä kasvien kauniita yksityiskohtia.
201110_28313.jpg
Basilika <i>(Ocimum basilicum)</i>
MaustebasilikaMaustebasilika eli basilika(Ocimum basilicum) on yksivuotinen, pensasmainen ja ruohovartinen kasvi, jota käytetään yleisesti mausteena. Basilika kuuluu huulikukkaiskasvien (Lamiaceae) heimoon, johon kuuluu myös monia mintunsukuisia yrttejä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton