• Etusivu
  • Rakentaminen

Kaikki pääsiäismunajahdista

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.10.2024
20241_83353.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Pääsiäinen on suomalaiselle aikaa, jolloin kesän merkit alkavat vihdoin näkyä ja takatalven mahdollisuus alkaa vähentyä. Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa pääsiäistä lasten kanssa kuin ulkona juoksentelu, värikkäät askartelut ja suklaa? Eli järjestetäänpä pääsiäismunajahti! Kaiken huipuksi siitä on iloa myös perheen pienemmille. Päästä siis sisäinen lapsesi valloilleen ja suunnittele lapsille ja lapsenmielisille hauska pääsiäismunajahti!

Pääsiäiskorin askartelu

Koska pääsiäinen on vain kerran vuodessa, siihen voi panostaa halutessaan ihan kunnollakin. Pääsiäismunia on vaikea pidellä pikkukäsissä suuria määriä, joten sekä käytännöllisyyttä että tunnelmaa luomaan voit lyödä pikkuiselle – tai isommallekin – etsijällesi käteen pääsiäiskorin, johon kerätä löytämänsä herkut.

Pääsiäiskorin ei tarvitse olla monen tunnin punomisprojekti. Voit esimerkiksi liimata köyttä tai narua tiiviisti yhteen kerrokseen vaikkapa pahvilaatikon tai ämpärin ympärille. Myös yksinkertaisen korin koristelu hienoksi pääsiäiskoriksi on hyvä vaihtoehto. Voit käyttää koristeluun mitä tahansa askartelutarvikkeita kankaista pikkutipuihin. Pyydä tarvittaessa askarteluun apua lapseltasi tai sysää kokonaan koreista vastuu lapselle, sillä yleensä se on heille mieluista puuhaa.

<p data-block-key="4hyjg">Pääsiäismunien jahtiin sopii mikä kori tahansa, mutta mielikuvitus kannattaa päästää valloilleen ja koristella kori miten ikinä haluaakaan. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Pääsiäismunien jahtiin sopii mikä kori tahansa, mutta mielikuvitus kannattaa päästää valloilleen ja koristella kori miten ikinä haluaakaan. (Kuva: Adobe Stock)

Mihin pääsiäismunia voi piilottaa?

Pääsiäisjahti sopii kaiken ikäisille ja kokoisille, kunhan iät ja koot ottaa suunnitteluvaiheessa huomioon. Jos etsintä on vapaata juoksentelua, kannattaa munien olla suhteellisen pienin välimatkoin, jottei seikkailu johda liian kauas luonnonhelmaan. Myös liian korkealla tai muuten tavoittelemattomissa olevat herkut tuovat surun puseroon.

Yksi hyvä tapa on luoda ikään kuin etsintäkartta, jolloin pienokaiset eivät eksy herkkujahdissa. Piirrä helposti hahmoteltava, yksinkertainen kartta etsintäalueesta, joka voi olla piha, lähimetsä, pelto, tai tarvittaessa vaikka rakennuksen sisätila. Voit tehdä kartasta vaikeammin tulkittavan, mikäli etsijät ovat terävämpää väkeä. Myös arvoituksilla etenevät jahdit ovat hauskoja. Valitse paikat, joihin kätket herkkuja, ja yksi pääpalkintopaikka, jossa odottaa aarre. Voit kirjoittaa viestejä pääsiäispupulta, -tipulta tai vaikkapa pääsiäisnoidalta, jossa he antavat vinkkejä seuraavan herkkukätkön löytämiseen. Helposti käy kämmi, jossa vihjeet ovat siellä, mihin ne johdattavat, joten ole tarkkana, että neuvot tulevat oikeaan paikkaan!

Sankoin joukoin etsimään – kaikki palkitaan!

Jos kuulut niihin ihmisiin, joiden lähipiirissä on aktiivia lapsia laumoittain, tai edes rykelmäksi, niin hyvä idea on yhdistää voimat ja järjestää isommalle lapsiryhmälle yksi yhteinen jahti.

Kun lapsia on useampia, voi toisilla lapsista olla pääsiäismunajahtiin tehokkaammat jalat ja silmät. Pienemmille voi tulla itku silmään, jos kaverilla tai sisaruksella onkin monta munaa enemmän. Tällaisen tilanteen voi välttää rakentamalla etsintäalueelle tukikohta, johon kaikkien on tultava käymään aina esimerkiksi viiden pääsiäismunan välein. Tukikohdasta voi lähteä takaisin etsintöihin vasta, kun kaikki etsiskelijät ovat tulleet paikalle. Tukikohta voi olla hyvinkin yksinkertainen, ja sinne voi tarvittaessa keksiä jotain pientä tekemistä.

Jos etsintätehokkuuksissa on suuria eroja, voidaan jahti suorittaa myös pareittain tai ryhmissä. Laita pienimpiä lapsia samaan ryhmään isompien kanssa, jotta he eivät jää jälkeen etsinnöissä.

<p data-block-key="j5gm9">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)
<p data-block-key="00hae">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

Ei makeaa mahantäydeltä

Koska pieni – tai edes iso – masu ei kestä liikoja herkkuja, on hyvä luoda etukäteen sääntö siitä, paljonko suklaanamuja saa syödä yhdeltä istumalta. Yksi hyvä kikka on esimerkiksi värikoodittaa löydettävät namut.
Pääsiäispupu, -tipu, tai -trulli on luonut säännön, jonka mukaan vain vihreäkääreisiä namuja saa syödä heti löydön jälkeen. Keltaiset kelpaavat syötäviksi vasta illalla ja punaiset seuraavana päivänä.

Tietenkään liikaa ikäviä, rajoittavia sääntöjä ei kannata lähteä luomaan, kerrankos sitä mahansa täyteen suklaata syö! Kuka nyt saman virheen useammin tekisi?

Onnea jahtiin!

<p data-block-key="jzmiu">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)
Rakentaminen
ideat
ohjeet
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202011_60888.jpg
Tee Se Itse-koriste appelsiineista
Usein jouluisissa asetelmissa näkee kuivattuja appelsiinikiekkoja. Appelsiinikiekkojen kaunis ja syvän oranssi väri sekä herkkä, lähes lasimainen keskusta ovat pirteä väriläiskä joulun kattauksissa, asetelmissa ja vaikka ovikransseissa.Tiesitkö, että voit tehdä näitä myös itse?Puutarha.netin toimitus päätti testata, mitenkä nuo appelsiinikoristeet oikein syntyvät. Mitään suoranaista kohta kohdalta seurattavaa ohjetta ei ollut, ainoastaan päälinjat: ohuet siivut sekä noin 50 – 70 asteen lämpötila.
savustettu kala puutarjottimella ympärillä valkosipulia ja yrttejä
Savustusuunin avulla ihanat savukalat omasta takaa
Tämä savustusuuni valmistuu kätevästi neljästä piipun hohkakivielementistä. Savustusuunissa on helppo savustaa vaikkapa vasta saatu kalasaaliis. Käytettävä kala ei kuitenkaan saa olla märkä, koska silloin se ei varsinaisesti savustu.Savustusuunissa käytetään polttoaineena tavallisia grillihiiliä, koska briketeillä kuumuus nousee helposti liian suureksi ja kypsymisenhallinta tulee vaikeaksi. Hohkakivinen hormielementti kestää ulkona ja ainoa vakava rasite onkin kostuminen ja jäätyminen, joten uuni on järkevää pitää talvisin peitettynä.
Talitiainen istuu pensaan oksalla talvisessa maisemassa.
Tee se itse -Lintuhuvila eli jalallinen lintulauta
Aina ei ole mahdollista ripustaa ruokinta-automaattia tai lintulautaa pihapuun oksaan. Tässä Tee Se Itse -artikkelissa tarjoilemme ratkaisun pulmaan: laadimme ohjeet lintuhuvilan eli omalla jalalla varustetun lintulaudan rakentamiseen.Nikkaroinnissa tarvittavat materiaalit voit löytää vaikka talon rakentamisesta ja remontoinnista jääneistä hukkapaloista!
202310_73221.jpg
Kransseja luonnonmateriaaleista
Kuulutko heihin, jotka haluavat kieputtaa erilaiset luonnonmateriaalit kranssiksi omaan ulko-oveen tai lahjoittaa luomuksensa sukulaisille ja ystäville joulun alla? Talvikauden klassikko on vihreä havukranssi, mutta mikään ei estä täydentämästä sitä myös muilla materiaaleilla. Laita mukaan vaikka varpuja, erilaisia oksia, käpyjä tai sammalta.
202311_73229.jpg
Jouluasetelmat ikkunoiden väliin
Asuuko teillä pieniä vikkeläsormisia lapsosia tai kaikista koristeista kiinnostuneita lemmikkejä? Jos vastasit kyllä, tiedät varmasti tunteen, kun olet asetellut pöydälle kauniisti jouluasetelmaa ja käännettyäsi selän tontut porhaltavat pitkin lattioita, kävyt on pureskeltu rikki, pumpulista luodut lumet ovat pitkin sohvaa ja lapsi luulee saaneensa niistä hattaraa. Ja mitkä koristenauhat, oliko niitäkin asetelmassa? Entäpä jos siirtäisitkin asetelman ikkunan väliin, pienten sormien ja hampaiden ulottumattomiin?
202310_83254.jpg
Tiedäthän, mihin kaikkeen voit käyttää ruokasoodaa?
Kun kaiken maailman konmarit sun muut kehottavat tyhjentämään kaapit ja elämään vähemmällä, voi käydä niin, ettei siivouspäivän koittaessa ole tässä nätiksi tyhjennetyssä siivouskaapissa pesuaineita. Lisäksi ilkeät kemikaalit vaanivat joka tuotteessa, joten mitä sitä sitten uskaltaa edes ostaa, kun kämppä haisee pahalle? Lisäksi stressi pistää närästämään, eikä siihenkään löydy lääkettä. Hädänpäivä ei ole käsillä! Kaapistasi löytyy melko varmasti ruokasoodaa, joka on yllättävä "joka paikan höylä".

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton