• Etusivu
  • Rakentaminen

Kansalliset kaupunkipuistot haluavat tunnetuiksi

Tiina Painokallio
Päivitetty 17.06.2025
202111_73709.jpg

Valokuva Turun kansallisesta kaupunkipuistosta. (Kuva Samuli Saarinen, Turun kaupunki)

Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto perustettiin 20 vuotta sitten Hämeenlinnaan. Tänä päivänä kaupunkipuistoja on jo yhdessätoista suomalaiskaupungissa.

Yhtä tunnettuja kuin kansallispuistot

Kansalliset kaupunkipuistot ovat asettaneet kunnianhimoiseksi tavoitteekseen olla yhtä tunnettuja kuin kansallispuistot. Tahtotila kaupungeissa on vahva. Tavoitteiden saavuttamiseksi kansalliset kaupunkipuistot ovat nyt ensimmäistä kertaa laatineet toimintakertomuksen tehdyistä toimista ja taustoista sekä toimintasuunnitelman siitä, mihin tulevassa kehittämistyössä pyritään ja millä keinoin siihen aiotaan päästä.

Kansallisten kaupunkipuistojen markkinointi ja käytön mahdollisuudet ovat hyvin laajat ja monivivahteiset. Vaikuttavien ja näkyvien tulosten saavuttaminen vaatii monien eri kohderyhmien ja sidosryhmätasojen tavoittamista. Jotta asetettuun tavoitteiseen päästään tulee kaupunkipuistojen toimijoiden eli asukkaiden, päättäjien, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kaupunkien asiantuntijoiden tiivistää yhteistyötään.

Avain tulevaisuuden kaupunkien haasteisiin

Kansalliset kaupunkipuistot edistävät kestäviä arvoja, hiilineutraaliuden toteutumista ja hyvinvointia. Nämä ovat haasteita, joiden parissa kaikki kaupungit tällä hetkellä hakevat ratkaisuja parempaan tulevaisuuteen. Kansalliset kaupunkipuistot turvaavat kaupungin luonnon, kulttuuriympäristön, maiseman, arkkitehtuurin ja historian ominaispiirteiden muodostamia kokonaisuuksia ja erityisiä arvoja. Kansalliset kaupunkipuistot tarjoavat paitsi yksittäisinä puistokokonaisuuksina mutta myös verkostona asukkailleen hyvän ja arvokkaan asuinympäristön, liike-elämälle arvostetun toimintaympäristön, matkailijoille monipuolisia kulttuuri-, luonto- ja virkistäytymispalveluita, ympäristölle toimivan ekologisen verkoston läpi kaupunkirakenteen sekä koko kaupungille positiivisen imagolatauksen.

‒ Kansalliset kaupunkipuistot kertovat kunkin kaupungin omaa erityistä tarinaa, mutta suurin merkitys kaupunkipuistoilla on nimenomaan verkostona, kertomassa koko Suomen tarinaa, toteaa kansallisten kaupunkipuistojen ohjausryhmän puheenjohtaja Mari Helin Turun kaupungilta.

Lähde: Viherympäristöliitto ry:n tiedote 17.11.2021

Rakentaminen
luonto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20236_82340.jpg
Heinäkuu puutarhassa ja grillissä – näin nautit lomakuukaudesta
Kesäkuukausista keskimmäinen, heinäkuu, on yleisesti vuoden lämpimin kuukausi pohjoisella pallonpuoliskollamme. Heinäkuussa Suomen luonto saavuttaa kesän kasvunsa huipun ja alkaa pian tämän jälkeen valmistautumaan syksyyn. Heinäkuussa on usein lämmintä ja kosteaa; kuurosateet ja ukkosmyrskyt ovat tavallisia Etelä- ja Keski-Suomessa – iltapäivisin lämpötilat kohoavat ainakin jossain päin Suomea hellelukemille. Lapin yöttömät yöt jatkuvat kuun lopulle saakka, mutta eteläisemmässä Suomessa huomaa jo öiden pimenemisen.
tiaisten pönttö puussa
Linnunpönttö-vinkit aloittelijalle ja konkariharrastajalle
Suomessa pesivistä lintulajeista moni on menettänyt luonnolliset pesäpaikkansa metsien käsittelyn ja rakennettujen ympäristöjen lisääntymisen myötä. Onneksi ratkaisu löytyy lähempää kuin arvaatkaan: linnunpönttö on yksi helpoimmista ja vaikuttavimmista tavoista auttaa lintuja. Oikein rakennettu ja sijoitettu pönttö voi olla kirjaimellisesti elintärkeä. Tässä artikkelissa sukellamme siihen, millainen linnunpönttö sopii eri lintulajeille, miten ja milloin pöntöt kannattaa huoltaa ja miksi juuri nyt on oikea hetki ripustaa pönttöjä omalle pihalle, puistoon tai mökkimetsään.
Hyötypuutarha parvekkeella
Kasvata satoa kotona – parveke ja ikkunalauta riittävät hyötykasveille
Ei ole välttämätöntä omistaa pihaa tai viljelypalstaa, pienimuotoista hyötykasviviljelyä voi harrastaa myös parvekkeella ja ikkunalaudalla. Siementoimittajat ovat panostaneet hyötykasviviljelyyn ja myös ruukkuviljelijää hemmotellaan mitä moninaisimmilla lajikkeilla. Myös tomaatti- ja chiliharrastuksen lisääntyminen näkyy monipuolistuvana siemenvalikoimana.
20216_71443.jpg
Vieraslajeja nyt kukassa
Vieraslajit leviävät erityisen tehokkaasti ja ovat vaikeita hävittää. Ne aiheuttavat harmia luonnolle ja joissakin tapauksissa ne voivat jopa laskea kiinteistöjen arvoa. Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa kansalaisia ilmoittamaan luonnossa havaitsemansa jättiputket ja muut haitalliset vieraskasvilajit. Suomen vieraskasvilajeista ovat tällä hetkellä komeimmassa kukintovaiheessaan, helpoimmin tunnistettavissa olevat, jättiputket, jättipalsami ja kurtturuusu.
201912_61864.jpg
Trendivärit 2020: Trendien ytimessä: keltainen loistaa ja värit voimistuvat
Värit tekivät tuloaan jo viime vuonna ja sama trendi jatkuu eli heippa tylsyydelle ja minimalismille. Viimevuoden hyvinkin runsaat värit ovat hieman haalistuneet, mutta eivät merkittävästi. Valkoisen ja harmaan on aika väistyä värien tieltä. Lue myös mitä värit symboloivat.
20226_78896.jpg
Mitkä kasvit sopivat pihan varjoisille paikoille?
Parvekkeen varjoisuus rajoittaa kasvivalikoimaa melko paljon, mutta periaatteessa mitä tahansa pienikokoisena pysyvää varjon kasvia voit kasvattaa niin puutarhassa kuin parvekkeellakin.Kasvikortistosta löytyy 185 kpl varjon kasvia

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton