• Etusivu
• Kasvillisuus

Katse kevääseen ‒ hurmaavat pikkusipulit

Tuuli Järvinen
Kaupallinen yhteistyö
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen OyLue lisää
Päivitetty 06.03.2025
20222_76845.jpg

Vaikka saammekin vielä nauttia ihanista, syksyisistä aurinkopäivistä, niin on aika suunnata katse jo kevättä kohti. Pitkän talven jälkeen pälvipaikoista pilkistelevät, ensimmäisten sipulikukkien vihreät versot ilahduttavat varmasti.

Iso ilo pienistä sipuleista

Pikkusipuleiden istuttaminen on helppoa, sillä ne eivät tarvitse kummoistakaan kuoppaa juurtuakseen. Perussäännön mukaan sopiva syvyys on 3 kertaa sipulin korkeus. Pienmimmät sipulit tulevat siten jo 5-6 sentin syvyyteen. Toki kuohkea kukkapenkki olisi pikkusipuleillekin ihanteellisin istutuspaikka, mutta ne soveltuvat mainiosti myös pensaiden reunamille ja jopa nurmikkoon, ellei kasvualusto nyt ole ihan kova.

Matalat lajit muodostavat menestyessään mattomaisia kasvustoja. Leviämistä auttaa, kun niiden antaa rauhassa kypsyä ja levittää siemeniä ympärilleen. Monet pikkusipulikukat ilahduttavat pian runsaudellaan luonnontilaisissa nurkkauksissa tai metsämäisissä puutarhoissa; kunnes muu pohjakasvillisuus saa korkeutta ja peittävät varhaiset kukkijat alleen.

Hillitymmin leviävät lajit kasvavat kukkamättäinä ja pikku hiljaa kasvattavat kokoaan. Toki pikkusipulit osaavat myös yllättää; joskus ne katoavat ilmestyäkseen vuosien jälkeen - ehkä jopa ihan toiselta puolelta pihaa!

Varhaista kukintaa vieläkin aikaisemmin?

Lumi sulaa aikaisemmin pihan lämpimimmiltä paikoilta; siellä maa lämpenee varhain ja aurinko paistaa keväällä enemmän. Pälvipaikkoja on usein puiden runkojen ympärillä, sillä elävä puuaineskin tuottaa lämpöä. Hyviä lämpimiä paikkoja ovat myös kivien aurinkoisen puolen vierustat, sillä kivien lämpö heijastuu myös maahan. Samasta syystä talojen seinustat ovat hyviä paikkoja sipulikukille. Tällaiset keväällä auringon hellimät paikat ovat varhaisille sipulikukille otollisimmat ja ne pukkaavatkin kevään vauhtiin jo hieman etuajassa.

Vinkki: Voit istuttaa kukkasipuleita myös ruukkuihin ja astioihin. Talveta viileässä niukasti kasteltuna ja nosta heti kevätauringon ensisäteissä ulos lämpimään paikkaan. Muista huolehtia myös kastelusta.

Kevään ensimmäiset

Lumikello lumessa

Lumikello lumessa

Lumikellot(Galanthus nivalis), ovat suoranaisia lumen uhmaajia! Ne ovat yksi kestävimmistä ja varhaisimmista kevätkukkijoista, sillä sinnikkään kasvunsa tuottaman lämmön avulla ne työntyvät jopa lumen läpi. Lumikellot viihtyvät kivikoissa, nurmella, metsässä ja veden äärellä. . Lumikellot eivät pidä kuivuudesta edes kesällä, jolloin ne ovat jo levossa, vaikka liika märkyyskin on pahasta. Puolivarjoisa tai jopa varjoisa paikka soveltuu niille hyvin.

Talventähdet(Eranthis hyemalis) paistavat pieninä aurinkoina puskien esiin vielä muuten kuolleesta. Ne pitävät multavasta, mutta läpäisevästä maasta ja kasvurauhasta. Keväällä pitää olla aurinkoa, mutta muulloin paikka voi olla syvässäkin varjossa. Talventähden pikkuruiset mukulat istutetaan maahan muutaman sentin syvyyteen, eikä ole niin tarkkaa, miten päin ne sattuvat maahan asettumaan. Niitä kannattaa liottaa yön yli tai korkeintaan vuorokausi haaleassa vedessä ennen istuttamista. Talveksi istutus peitellään kuivilla lehdillä. Talventähdet asettuvat kasvupaikalleen hitaasti, mutta jos kasvupaikka on otollinen, ne myös kylväytyvät.

Talventähti

Talventähti

Scilla ja siemenet

Scilla ja siemenet

Jos maa on läpäisevää, eikä liian kuivaa niin idänsinililjat(Scilla siberica) ovat kestäviä ja leviävät nopeasti. Kukat ovat syvän siniset. Istutussyvyys on 10-12 cm. Ne pärjäävät auringossa, jos kasvupaikka ei ole liian kuuma - ja sietävät myös lievää varjoa. Ne leviävät kahdellakin tavalla: muodostamalla sivusipuleita ja siementämällä. Ne kannattaakin istuttaa paikkaan, jossa ne saavat vapaasti levittäytyä ja muodostaa mattomaisen kasvuston ja katseen kiinnittävän kukkapellon. Kukat levittävät huumaavaa tuoksua ympärilleen, joten ne eivät jää huomaamatta, vaikka niitä ei edes näkisi.

Persiansinililjat(Scilla mischtschenkoana tai S. tubergeniana) kasvavat tiiviinä mättäinä. Ne ihastuttavat yksityiskohtien ihailijaa erikoisella, hennon vaaleansinisellä värityksellään. Väritys kuitenkin muodostuu lähes valkoisesta kukasta, jossa on turkoosi raita keskellä terälehteä. Istutus 10-12 cm:n syvyyteen ja yhtä kauas toisistaan. Sen jälkeen annetaan kasvurauha levittäytyä kasvupaikalleen, jonka pitää olla vettä läpäisevä, mutta ei kuitenkaan kuiva

Persiansinililja

Persiansinililja

Isokevättähti

Isokevättähti

Isokevättähdillä(Scilla tai Chionodoxa luciliae) on poikkeuksellinen sinisen sävy kukissaan. Väritys yhdessä kukkien keskustan valkean värin kanssa tekevät ne hämärtyvän kevätillan valopilkuiksi. Yhdessä muiden sinisten kukkien kanssa värit vielä korostuvat. Koska kevättähdet myös kylväytyvät, muodostavat ne viihtyessään suuria mättäitä. Siksi niillekin kannattaa valita paikka, jossa ne saavat rauhassa levittäytyä.

Keväiset kurjenmiekat(Iris) eivät ole kestävimmästä päästä sipulikukkia, mutta niiden viehkon olemuksen ja varhaisen kukinnan takia ne ovat istuttamisen arvoisia. Ne suosivat valoisaa paikkaa, joissa on keväällä kosteutta, mutta ovat kesällä rutikuivia. Tällaisia paikkoja voi löytyä vaikkapa talon seinustalta.

Yhdistele kevätkurjenmiekkaa(Iris reticulata) muihin mataliin kurjenmiekkoihin, kuten valko-sini-keltaiseen ’Katharine Hodgin’ -lajikkeeseen tai keltaiseen jääkurjenmiekkaan(Iris danfordiae). Näin saat nostettua kevätkurjenmiekan tumman sinisävyn korostetusti esiin.

3 iiristä

3 iiristä
Ohje

Ohje

Miten keväisestä kukinnasta sitten pääsee nauttimaan?

Sipulikukat viihtyvät, kun valitset niille lajinmukaisen, otollisen kasvupaikan. Pitkälle pääset jo sillä, kun varmistat, että kasvualusta on kuohkea ja kostea istutettaessa. Silloin sipulit juurtuvat jo syksyllä ja puskevat ylös varhain.

Täältä löydät lisätietoja

Vielä tärkein asia: muista panna kukkasipulit syksyllä maahan, peitä mullalla ja odota talven taittumista. Luonto hoitaa loput!

Teksti ja kuvat Puutarhamyymälä Muhevainen

Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
Muhevainen kasvien kerroksellisuus
Tietoa kasvilajeista ja niiden kasvupaikkavaatimuksista
Kasvit kehittyvät upeimmilleen, kun ne kasvavat oloissa, joissa ne viihtyvät. Puutarhan suunnittelussa kukkii luovuus, mutta myös tieto, kärsivällisyys ja oikein mitoitettu hoito ovat arvossaan. Kun ymmärrät, millaiset eri olosuhteet tukevat eri kasvien kasvua, onnistut kasvivalinnoissasi. Kasvisi kehittyvät vähemmällä ponnistelulla ja hoidolla kuin kasvit, joiden olot eivät vastaa niiden tarpeita.
20116_26849.jpg
Hometta puutarhassa?
Puutarhassani vaivaa outo tauti; kuin hometta olisi kasvien lehdillä? Sitä on niin pensaissa, perennoissa kuin kesäkukissakin. Mitä se on?Puutarhakasveihin voi joskus iskeä harmaahome tai härmä - molemmat ovat sienitauteja. Home ilmaantuu etenkin kosteissa olosuhteissa, härmä kuivissa - ja molemmat mädättävät kasvinosia. Esimerkiksi leimut, mansikka, siperianhernepensas, juhannusruusu ja monet kesäkukat ovat niille alttiita.Joskus näiden sienitautien haitta on niin vähäistä, että kasvi ei ole siitä moksiskaan - ja seuraavana vuonna härmää ei esiinnykään. Toisinaan koko kasvi on sairas ja voi jopa kuolla.Pahoin saastuneet kasvit voi ruiskuttaa kesällä sienentorjunta-aineilla. Saastuneet kasvinosat kerätään syksyllä pois puutarhasta ja hävitetään sekajätteen joukossa.Katso mm. Neudo Vital sienisairauksia vastaanVoit kokeilla sienitautien torjuntaan myös kotikonstia: sekoita litraan vettä 2 tl mäntysuopaa ja 2 tl ruokasoodaa, sekoita ja ruiskuta koko kasvusto hyvin. Uusi käsittely viikon päästä ja jatkossa tarpeen mukaan. Toivottavasti kikka auttaa ja saat nauttia kukistasi vielä pitkään!Lue lisää:Tautien ja tuholaisten torjunta puutarhassa
20091_14715.jpg
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
20234_81550.jpg
Humalan vaaleat laikut? Asiantuntija vastaa
Humalan lehtiin on ilmestynyt vaaleita, pyöreitä laikkuja. Mitä ne ovat?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton