• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kesäkuussa kukkivat hopeahärkki ja kiinanlaikkuköynnös

Rakentajan toimitus
Päivitetty 01.02.2024
20242_83397.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Upean kirjava, puna-vihreä-valkoinen laikkuköynnös kiipeilee ylöspäin ja sen vahvasti kielolta tuoksuvat kukat tuottavat loppukesästä maukkaita, kiivin kaltaisia hedelmiä. Karun ja kuivan maan hopeahärkki puolestaan verhoaa maat ja kivimuurit sielläkin, missä vain harva muu kasvi viihtyy.

Värikäs laikkuköynnös tuottaa herkullisia hedelmiä

Kiinanlaikkuköynnöksen

(

Actinidia kolomikta

) kookkaita vihreitä lehtiä värittävät valkoiset ja punaiset läikät, joka tekevät kasvista iloisen kirjavan ja hyvin koristeellisen. Lehtilaikkuja kehittyy eniten hedekasveihin. Syksyn tullen punavalkoinen kasvusto muuttuu himmeän ruosteenpunaiseksi ennen kuin yöpakkaset lakastuttavat lehdet.

Kirjavien lehtien kätköissä, lähes näkymättömissä kukkivat kiinanlaikkuköynnöksen pienet valkoiset kukat. Vahvasti kielolle tuoksuvien kukkien paikalle kehittyy loppukesästä parin sentin kokoisia vihreitä hedelmiä, jotka maistuvat kiiville.

Yleensä hedelmien muodostumiseen tarvitaan vähintään kaksi eri sukupuolta olevaa taimea, hede- ja emitaimi. Suomalainen kiinanlaikkuköynnös ’Annikki’ on kuitenkin poikkeus tästä säännöstä. Se antaa satoa, vaikka taimia olisi vain yksi, sillä sen hede- ja emikukat ovat samassa taimessa.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Kiinanlaikkuköynnökset kasvavat kotiseudullaan Itä-Aasiassa valoisissa, viljavissa ja tuoreissa lehtometsissä pensaiden joukossa. Laji kestää talvet Etelä-Suomessa I-III-vyöhykkeillä, mutta kun taimi istutetaan lämpimälle kasvupaikalle ja sen juuristo suojataan lehtikasalla talveksi, köynnös menestyy jopa Oulun korkeudella V-vyöhykkeellä. Kiinanlaikkuköynnös leikataan tarvittaessa vasta elokuussa, sillä mahlavuoto on hyvin voimakasta keväällä.

Laikkuköynnösten 3–5 metriä korkeat jäykät versot eivät tartu itse tukeen, joten ne sidotaan puun rungon ympärille tai köynnöskehikkoon tai oksien annetaan valua muurilta alaspäin.

Hopeahärkki selviää ennätyskuivista kesistä


Kuumissa ja kuivissa oloissa selviää vain aniharva kasvi. Yksi tällainen on

hopeahärkki

(

Cerastium tomentosum

), joka peittää kuivat rinteet ja kivikkokasviryhmät hopeisilla versoillaan ja kesäkuussa valkoisilla kukillaan.

Kauttaaltaan nukkakarvaisen hopeahärkin versot valuvat kivimuurien päältä ja verhoavat rinteitä. Kasvi viihtyy auringon paisteessa kaikenlaisilla kuivilla ja karuilla mailla jopa muutaman sentin paksuisessa mullassa. Koska versot talvehtivat lumen alla, hopeahärkki alkaa kasvaa varhain keväällä ja peittyy valkoisiin kukkiin jo kesäkuun alussa. Se leviää nopeasti maanpäällisillä juurtuvilla versoillaan, kun se istutetaan 30 sentin etäisyyksin. Versojen leikkaus silloin tällöin uudistaa kasvin ja tekee siitä erityisen tuuhean.

Viljeltävät härkkilajit eroavat ulkonäöltään toisistaan hyvin vähän. Esimerkiksi valkohärkki ’Silberteppich’ (Cerastium tomentosum var. columnae) muistuttaa erehdyttävän paljon hopeahärkkiä, mutta tämä muunnos ei kasva yhtä vikkelästi. Erittäin kestävä tunturihärkki (Cerastium alpinum) on hyvä vaihtoehto hopeahärkille etenkin Pohjois-Suomessa.

Hopeahärkki (Kuva: Adobe Stock)
Hopeahärkki (Kuva: Adobe Stock)
Valkohärkki (Kuva: Adobe Stock)
Valkohärkki (Kuva: Adobe Stock)

Teksti: Taimistoviljelijät

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20235_81969.jpg
Happaman maan maanpeitekasveja? Asiantuntija vastaa
Olen istuttanut havuja, rodoja sekä höyhenpensaan ja tarkoitus on peittää pinta hakkeella. Haluaisin kuitenkin jotain aluskasvia. Onko tiarella liian hento hakkeen sekaan?
20233_67507.jpg
Tunnetko pihasi linnut?
Oletko vannoutunut lintubongari vai kuulutko joukkoon, joka tunnistaa ehkä muutaman yleisimmän kuten harakan ja talitintin? Tähän on nyt koottu tavallisimmin pihapiirissä tutuksi tulevia lintuja. Pesimäalueista sekä vuodenaikojen vaihteluista johtuen kaikkia lintuja ei aivan joka pihassa joka päivä näe.Mutta tehdäänpä linnut tutuksi:
20227_79062.jpg
Vinkit puuvartisten kasvien valintaan
Mitä pitäisi ottaa huomioon, kun miettii puutarhaan uusia pensaita ja puita? Voiko hankkia vain "kaikkea kivaa" vai kannattaisiko asiaa miettiä hieman etukäteen?
20224_77957.jpg
Miten pääsee helpoiten rikkaruohoista eroon? Asiantuntija vastaa
Meillä on mökillä n. 30 m² alue, joka on täysin erilaisten rikkakasvien peitossa. Enimmäkseen siinä kasvaa nokkosta ja vuohenputkea, mutta myös muita, kuten haavan vesoja. Maa on savipohjainen. Haluaisin päästä eroon kaikista näistä ja tilalle voisi jossakin vaiheessa suunnitella vaikkapa kunttaa. Alue on liian suuri kitkettäväksi. Voiko aluetta myrkyttää vai miten näistä pääsisi eroon? Meillä on koira, joka liikkuu mökillä vapaana, joten se pitäisi rikkaruohoja myrkyttäessä huomioida.
20066_207.jpg
Perennojen jakaminen
Pihan perennapenkeistä saa uusia taimia jakamalla vanhoja perennoja. Pidä vaikka naapurin tai ystävän kanssa perennojen vaihtoviikot!Perennoja voi jakaa eli irrottaa juurakosta osia, uuden taimen alkuja. Syksyllä kukkivat perennat jaetaan keväällä pian kasvuunlähdön jälkeen, kun ovat 10-20 cm korkeita. Keväällä ja alkukesällä kukkivat perennat jaetaan syksyllä.Jos taimet ovat jaettaessa pitkiä, typistä niitä, jätä silti jonkin verran lehtiä auringon energiaa pyydystämään. Typistä myös juuria, että ne nuorentuisivat eli kasvattaisivat uusia nuoria juuria leikattujen tilalle. Ellet heti ehdi istuttamaan jaettuja taimia uudelleen, pane jakotaimien juuret savivelliin odottamaan. Istuta humuspitoiseen, rikkaruohottomaan, hyvin peruslannoitettuun multaan.Perennojen jakamiseen sopivat työvälineeksi joko lapio, isompi juurakkoisilla taimilla, tai veitsi ja kädet pienemmillä juurakoilla.
20221_74384.jpg
Talviunilta heräilevät ruukkukasvit
Useat kesäkukkamme ovat kotimaissaan monivuotisia, joten niitä kannattaa yrittää säilyttää myös talven yli. Kesäkukkien talvehdittaminen ei edes ole niin työlästä, kuin usein luullaan; riittää, että niille on tarjota sopivan viileä tila ja pientä huolenpitoa myös talven aikana.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton