• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kukkanurmi

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.12.2018
25_P_14759.jpg

Kukkanurmi on nurmikko, jota ei leikata, luonnonvarainen nurmikko. Mutta leikkaamatta jätetty nurmikko ei aina kehity kukkanurmeksi, vaan ryteiköksi.

Kukkakedon perustamisessa tärkeintä on riittävän laiha kasvualusta. Sitä ei perusteta samalla tavalla kuin nurmikkoa, joka vaatii kasvaakseen perusteellisen maanparannuksen ja lannoituksen. Useimmat niittykukat eivät pidä syväänmuokatusta maasta, sellaisesta jota on lannoitettu fosforilla, kaliumilla ja jopa typellä. Maanparannuksen sijaan maata tulisi köyhdyttää, etenkin savimultamailla ja savimailla. Maan pintakerrokseen sekoitetaan runsaasti hiekkaa, jotta siinä viihtyisi myös kuivanpaikan kasvit. Painanteet täytetään.

Jos halutaan kosteaa niittyä ,savimaan pintakerrokseen sekoitetaan suomultaa ja turvetta. Myös rikkaruohoton kompostimulta sopii hyvin. Kasvien valinnassa suositaan lajeja jotka viihtyvät kosteassa kuten esikoita, kalliokieloja saniaisia ja mikseipä myös valkonarsisseja. Puiden lähelle voisi sijoittaa siko- ja mesiangervoja, ja töyhtöangervot voisivat olla taustana matalammille lajeille. Kosteilla niityillä voi lehdet jättää haravoimatta. Kun lehdet jäävät paikoilleen, ne antavat niitylle lisää kosteutta ja lisäävät multavuutta. Rehevää kasvillisuutta ei myöskään kannata niittää.

Kuivat kedot olisi hyvä haravoida keväällä ja syksyllä. Kasvusto niitetään siementen kehittymisen jälkeen. Leikkausjäte jätetään paikoilleen, jotta siemenet varisevat, ja kasvit kylväytyvät uudelleen. Leikkausjäte poistetaan vasta muutaman aurinkoisen päivän jälkeen, jos ollenkaan.
Työkalut: niittokone, viikate tai siimaleikkuri.

Kukkanurmen siemenseos:

Lampaannataa 70-80 %
Nurmirölliä 5-15 %
Valkoapilaa 5-15 %
Käytä siementä korkeintaan 1-2 kg aaria kohti.

Voit lisäksi kylvää kukkanurmeen luonnonvaraisten kasvien ja perennojen siemeniä. Niitä saa myös valmiina siemenseoksina. Sopivia ovat mm:

  • Kumina
  • Siankärsämö
  • Mansikka
  • Kissankäpälä
  • Valkovuokko
  • Unikko
  • Päivänkakkara
  • Tulppaani
  • Narsissi
  • Krookus
  • Mäkitervakko
  • Ahdelauha
  • Nuokkuhelmikkä
  • Maarianheinä
  • Kevätpiippo
  • Ruiskaunokki

Luonnonvaraisten kasvien siirto mättäänäkin käy.

Huom.! Kukkaniittyseoksia saat ostaa valmiina seoksina myös verkkokaupasta. Tutustu ja tilaa niittykukkasi tästä!

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20228_36227.jpg
Kasviesittely: Syysleimu ilahduttaa pitkälle syksyyn
Vaikka useimmat muut puutarhan monivuotisista kasveista alkavatkin jo näyttämään aikansa eläneiltä, niin yksi kasviryhmä kukkii vielä pitkään upeana ja näyttävänä. Syysleimujen kaunis kukinta on alkanut aurinkoisilla paikoilla jo heinäkuun puolella ja väriloisto jatkuu vielä pitkälle syksyyn.
Punainen isohapero metsässä
Isohapero
EsiintyminenKaikkialla maassamme voi törmätä isohaperoon. Sieni viihtyy soisessa ja havupuisessa maastossa. Hapero kasvaa äkäiseen tahtiin. Senpä vuoksi siitä saadaan vuosittain runsas sato. Isohapero on maastossa yksinään, mutta voi kasvaa myös useamman sienen ryppäässä. Isohaperon ohi ei juuri voi kulkea, sillä on se verran huomiota herättävä väritys lakissaan. Isohaperolla ja tulipunahaperolla on molemmilla punaiset lakit. Isohaperolla lakki on kellertävän punainen ja tulipunahaperon lakki on sinertävänpunainen. Jos sienet sekoittaa toisiinsa, ei hätää, sillä kumpikaan ei ole myrkyllinen.
20235_81926.jpg
Mikä sieni tämä on? Asiantuntija vastaa
Kuivan puunoksan pinnalla on musta hyllyvä sieni. Mikä se on?
202312_83315.jpg
Tulppaanit puutarhassa
Tulppaanien laji- ja lakikekirjosta löytyvät sopivat värisävyt jokaiseen puutarhaan. Tulppaanit viihtyvät parhaiten multavassa hieta- ja hiekkamaassa ja ne ovat parhaimmillaan laajoina ryhminä.
20202_62964.jpg
Huhtikuun vinkit
Puutarha herää talvihorroksesta, lumikellot ja krookukset aukovat kilpaa nuppujaan. Auringon paisteessa viimeisetkin lumikinokset katoavat ja kimmeltäviä pisaroita tipahtelee rännien reunoilta. Vaikka suomineidon pitkä vartalo onkin yleensä tähän aikaan vuodesta ainakin osittain valkoisessa asussaan, niin paikoin alkavat ainakin jo värikkäät helmat heilumaan.
20233_81304.jpg
Puut muodostavat puutarhan katon
Piha, rakennukset ja ympäristö sidotaan yhteen luontevasti puiden avulla. Ne tarjoavat kasvaessaan suojaa ja visuaalista monimuotoisuutta luomalla kasvillisuuteen korkeuseroja. Puut muodostavat ikään kuin puutarhan katon. Oikein tehtyjen valintojen vuoksi voit vuosien päästä onnitella itseäsi kestävistä päätöksistä sen sijaan, että toteat puiden kasvaneen vaikkapa liian suuriksi, jolloin ne joudutaan kaatamaan ja aloittamaan alusta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton