• Etusivu
  • Hoitotyöt

Lokakuun vinkit kotipuutarhureille

Tiina Painokallio
Päivitetty 30.09.2024
Haravointijätteet.jpg

Haravointi alkaa olla pikku hiljaa ajankohtainen työvaihe jokaisessa pihassa. (Kuva: Pixabay)

Suomen sää on ollut tänä vuonna vaihteleva ja monilta osin yllättävä. Hellepäivien osalta rikottiin tänä vuonna ennätys toisensa perään. Sää ei ole vielä ollut perinteisen syksyinen. Nähtäväksi jää, onko lokakuu perinteikäs runsaiden syyssateiden, syysmyrskyjen, viileiden säiden ja pimenevien iltapäivien täyttämä kuukausi.

Huomioi lokakuussa etenkin arat kasvit

Vaikka ilmat jo kylmenevät, niin vielä ehtii valmistella puutarhansa tulevaan talveen ja uuteen kasvukauteen. Nyt huolehditaan arkojen kasvien talvi- ja jyrsijäsuojauksista ja varmistetaan kevään kukkaloisto istuttamalla sipulikukkia. Ennen lumen tuloa kannattaa myös pihan istutukset siistiä ja muistaa siirtää varastoon kaikki puutarhakalusteet, trampoliinit sekä muut pihalla kesän olleet tarvikkeet (ja pihalelut).

Lokakuussa ehtii myös helpottamaan kevään kiireitä: uuden nurmikon, kasvimaan tai perennapenkin pohjatyöt voi tehdä valmiiksi jo syksyllä. Siistissä puutarhassa työt käynnistyvät keväällä mukavammin.

Turvaa kasvit tuhoeläimiltä ja suojele pakkasilta

Laita nyt rungonsuojukset ja verkot hedelmäpuiden rungon ympärille ja tarvittaessa latvuksen suojaksi. Myös jotkut koristepensaat ovat pupujen herkkua (esimerkiksi norjanangervot), joten nekin kannattaa suojata. Erilaisia verkkoja ja muovisuojuksia on ostettavissa rautakaupoista ja marketeista.

Voit myös laittaa kuusen-, tuomen-, terttuseljan- ja mustaherukanoksia runkojen ympärille ja oksien päälle; jänikset eivät nimittäin pidä kyseisten oksien hajuista. Vanhan kansan konstina voi kokeilla myös "ihmishajun" tehoa; laita hiuksia vaikka sukkahousun lahkeeseen tai kangaspussiin roikkumaan oksille. Myös kanankakka lumen päälle ripoteltua on hyvä "hajusuoja".

Jaloruusut ovat arkoja kylmälle

Ruusut tulee leikata noin 30 senttimetrin pituisiksi ja suojata, kun maa on jäätynyt. Talvisuojauksen tarve riippuu kasvupaikasta, talvesta ja monesta muusta tekijästä. Talven ankaruutta ei voi tietää etukäteen, joten on aina parasta varautua "pahimpaan". Ruusujen helpoin suojaus on lapiollinen hiekkaa taimen juurelle, mutta se ei aina riitä. Onkin parempi laittaa pintamaan jäädyttyä taimen ympärille kuivaa turvetta tai hiekkaa (tai molempia) ja peittää sen jälkeen taimi joko havuilla tai pakkaspeitolla (saa esimerkiksi rautakaupoista). Voit laittaa myös muovipressun pakkaspeiton päälle.

Jos käytät pakkaspeittoa, niin muista kevään tullessa avata "henkireikiä" pressun reunoille – muuten aurinko kuumentaa liikaa suojattuja kasveja ja ne saattavat kuolla homevaurioihin. Voit myös kevään tullessa poistaa esimerkiksi pakkaspeiton ja jättää pressun "aurinkosuojaksi", mutta muista myös silloin varmistaa, että ilma pääsee kulkemaan reunojen alta.

<p data-block-key="6ljou">Kasvien talvisuojaus on ajankohtaista nyt. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Kasvien talvisuojaus on ajankohtaista nyt. (Kuva: Adobe Stock)

Ruusujen, köynnösten ja muiden puutarhasi arempien kasvien talvisuojaus on ajankohtaista, kun maa alkaa routaantua. Suojaustapoja ja keinoja on monenlaisia: hiekkaa, turvetta, kuusenoksia, pakkaspeitteitä ynnä muuta. Köynnökset taivutellaan alas ennen suojaamista. Hyvä suojaus on turpeen/mullan ja hiekan sekoitus, myös kuivat lehdet ja havut versojen päällä suojaavat talvivaurioilta. Talvella lumipeitettä voi myös tarkoituksella lisätä.

Istuta kukkasipulit nyt

Kukkasipulien istutus on ajankohtaista nyt ja sitä voi jatkaa maan jäätymiseen saakka. Osta vain hyvälaatuisia sipuleita. Sipulin koko on yksi tärkeimmistä tekijöistä. Mitä suurempi sipuli, sitä parempi ravintovarasto sipulissa on ja sitä näyttävämpi kukinta on odotettavissa. Vältä valmiiksi itäneitä tai pehmeitä sipuleita.

Tutki istutusohjeita pakkauksista (voit myös pyytää ohjeita istutukseen irtosipuleita ostaessasi). Oikea istutussyvyys, ajankohta ja paikkavaatimukset ovat tärkeitä. Yksinkertainen sipulien istutusohje on istuttaa ne niin syvään, että multaa tulee päälle kolme kertaa sipulin korkeus. Liian pintaan istutetut sipulit voivat paleltua ja liian syvään taas eivät ehdi kasvaa ylös.

<p data-block-key="5avlv">Kukkasipulien istutus on ajankohtaista nyt. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Kukkasipulien istutus on ajankohtaista nyt. (Kuva: Adobe Stock)

Hyvän kukinnan saat aikaiseksi, kun istutat sipulit oikeaan aikaan ja sopivaan paikkaan. Sopiva maa on hiekkapitoinen, hyvin vettä läpäisevä. Sipulit eivät siedä liikaa kosteutta, joten paras paikka sipulikukille olisi lievästi viettävä rinne, johon ei tule jääpoltetta. Istutettaessa sipuleille voidaan antaa pitkävaikutteista lannoitetta (luujauho, sarvilastut, ja sipulilannoite).

Paina sipuli tiiviisti maahan, laita vaikka vähän hiekkaa sen ympärille. Katso myös, että sipuli on oikein päin (jos et tiedä, mikä on oikea suunta, niin laita sipuli kyljelleen). Jos syksy on kuiva, niin sipuli-istutuksien kastelu kannattaa.

Ohje

Ohje

VINKKI:
Myyrät eivät pidä narsissien sipuleista. Jos puutarhassasi liikkuu paljon myyriä, saat karkotettua niitä narsissien avulla.

Mitkä sipulikukat ovat parhaiten talvenkestäviä?

Sipulikukkien talvenkestävyydessä on eroja, jotka oppii parhaiten kokeilemalla ja kysymällä alueen muilta puutarhureilta neuvoja. Tulppaaneista kestävimpiä ovat yksinkertaisimmat, tavalliset tulppaanit ja kasvitieteelliset tulppaanit. Arkoja sipulikukkia ovat muun muassa myrkkyliljat, pikarililjat, talventähdet, iirikset ja kevätkellot. Voit tietysti suojata sipulikukkaistutuksesi myös havuilla, niin silloin ne pääsevät nopeammin vauhtiin kevään tullessa.

Istuta kukkasipuleita suurina ryhminä ja kerroksittain, niin saat näyttävimmät istutukset. Runsaan ja värikkään sipulikukkamaan saat istuttamalla sipulit lähekkäin ja eri kerroksiin. Näin tehdään ruukkuistutuksissa ja konsti sopii myös avomaalle varsinkin silloin, kun tilaa on rajallisesti esimerkiksi perennaryhmän nurkassa. Yhdistä vaikkapa lumikelloja tai krookuksia, tulppaaneja, pieniä kasvitieteellisiä tulppaaneja ja isoja liljatulppaaneja. Ne kukkivat yhdessä tai eri aikaan, mutta kerralla on aina paljon kukkia.

Puutarhan muut syystyöt

Kaikki puutarhatyöt, mitkä teet nyt syksyllä helpottavat kevään kiireitä. Keväällä on mukavampi nauttia lumen alta paljastuvasta siististä pihasta, kuin kauhistella sitä työn määrää, mikä edessä on!

Haravoi

Haravoi lehdet nurmikolta ennen talvea. Etenkin kookkaat lehdet ja paksu lehtimassa kannattaa poistaa nurmikolta, sillä niiden alla taudinaiheuttajat ja puutarhan pienet tuhoeläimet pääsevät tekemään pahojaan. Pienemmät lehdet silppuuntuvat mukavasti maanparannusaineeksi syksyn viimeisten leikkuukertojen aikana.

Hyödynnä haravointijäte

Voit kasata lehdet vaikka pensaiden juurille ja arkojen kasvien suojaksi. Havuneulasista koostuvan karikkeen voit laittaa happaman maan kasvien juurille. Etenkin matalajuuriset alppiruusut hyötyvät tästä. Haravointijätteestä saat myös hyvää multaa ja voit säilöä sitä vaikka kompostorin kuivikkeeksi talvea varten.

Siisti hedelmäpuiden ja marjapensaisen ympärystät

Kerää viimeiset talviomenalajikkeet talteen lokakuun aikana. Puhdista hedelmäpuiden alustat pudonneista hedelmistä ja lehdistä etteivät taudit jää sinne pesimään. Siisti myös marjapensaiden alustat erilaisten taudinaiheuttajien hävittämiseksi. Polta tai laita sekajätteisiin saastuneet kasvinosat – älä laita niitä kompostoriin. Kitketyt rikkaruohot saavat sinne mennä.

Huolehdi nurmialueesta

Leikkaa nurmikkoa niin kauan kuin se kasvaa. Pitkään nurmeen tulee helposti hometta talven aikana ja juuristo kärsii. Myös myyrät ja muut pienet nisäkkäät viihtyvät pitkässä nurmikossa. Nurmikon voi myös kalkita näin loppusyksyllä. Jos käytät tuhkaa, niin laita sitä varovasti ja levitä kasat haravalla. Haravointi myös ilmavoittaa maan pintakerrosta.

<p data-block-key="j3reg">Nurmikkoa voi leikata niin kauan kuin se kasvaa. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Nurmikkoa voi leikata niin kauan kuin se kasvaa. (Kuva: Adobe Stock)

Kastele havupuita, pensaita ja alppiruusuja, mikäli syksy on kuiva. Nämä kasvit tarvitsevat lisäkosteutta keväällä, kun kevätaurinko alkaa porottaa. Kitke myös rikkakasvit pois pensaiden juurilta. Muista myös laittaa tukirimoja ja -keppejä alppiruusujen ja havupensaiden ja -puiden ympärille ennen maan jäätymistä, mikäli aiot varjostaa näitä kevätauringolle arkoja kasveja. Kotamaisella kehikolla voi myös suojata pensaita esimerkiksi katolta tippuvalta lumelta.

Nosta daalian juurakot maasta, kun varret ovat paleltuneet. Muista kuivata ne hyvin etteivät ne homehdu talvivarastossa. Kääri juurakot sanomalehtiin yksitellen ja säilytä niitä vaikka paperikassissa kellarissa tai kylmässä varastossa.

Kesäkukkien aika alkaa olemaan jo ohi, joten on aika laittaa talvikukat koristeeksi. Kauniita ovat esimerkiksi kanervat, callunat, koristekaalit, havupuunoksat... – myös syysasterit kestävät aika pitkään.

<p data-block-key="ze286">Callunat hurmaavat upeilla väreillään. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Callunat hurmaavat upeilla väreillään. (Kuva: Adobe Stock)

Siistitään kasvihuone

Poista kasvihuoneesta kaikki kasvinjätteet, juuret ja lehtijätteet. Samaa kasvualustaa ei kannata käyttää kahta kasvukautta pidempää, joten sen voi poistaa ja käyttää muualla puutarhassa. Levitä uusi kasvualusta (turve) jo syksyllä. Jos et vaihda kasvualustaa, käännä vanha maa ja lisää vähän uutta multaa.

Kasvihuone kaipaa myös pesua ja desinfiointia; Tolu ja mäntysuopa ovat hyviä pesuaineita kasvihuoneen puhdistukseen. Muista myös huuhdella hyvin. Korjaa myös rikkoutuneet lasit tai muovit.

Tyhjennetään kasvimaa

Korjaa loput sadosta (porkkana, purjo, ruusu- ja lehtikaali) kasvimaalta ja käännä kasvualusta kuohkeaksi; se nopeuttaa maan sulamista keväällä. Ota talteen persilja- ja ruohosipulimättäitä kellariin tai kylmään varastoon (voit ottaa ne ikkunalle vihertymään kevätpuolella). Älä anna rikkaruohojen kasvaa kasvimaalla, vaikka se olisikin jo tyhjä.

Porkkanan, palsternakan, mustajuuren, persiljan ja valkosipulin voit kylvää myös jo syksyllä. Tee kylvövako. kun maa on sula, ja kylvä siemenet, kun maa on routaantunut. Peitä rivit hiekalla. Valkosipuli istutetaan sulaan maahan noin 10 senttimetrin syvyyteen.

<p data-block-key="h46ji">Kerää sato kasvimaalta talteen. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Kerää sato kasvimaalta talteen. (Kuva: Adobe Stock)

Muuta muistettavaa

Siivoa pihamaa muutenkin talvikuntoon, kerää työkalut talteen ja vie muut kesätavarat varastoon. Muista myös huoltaa puutarhakoneet. Pienet vesialtaat kannattaa tyhjentää hyvissä ajoin ennen kunnon pakkasia, jottei vesi pääse jäätymään niissä.

Voit myös miettiä, mitä kohtia pihasta haluat koristaa talvea ajatellen (minne kukka-astiat, entä ulkovalot?) Myös valaistustarpeet huomaat, kun illat alkavat pimentyä. Lisää valaistusta sellaisiin paikkoihin, missä liikut pimeälläkin.

<p data-block-key="pc0q7">Nauti kasvien värikylläisyydestä ja kauniista ulkoiluilmoista niin kauan kuin niitä riittää! (Kuva: Pixabay)</p>
Nauti kasvien värikylläisyydestä ja kauniista ulkoiluilmoista niin kauan kuin niitä riittää! (Kuva: Pixabay)
Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton