• Etusivu
  • Kasvillisuus

Mehevät, makeat punajuuret

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.03.2013
20088_12710.jpg

Punajuuren käsittely kotona on yhtä helppoa kuin porkkanan. Tarvitset leikkuulaudan ja terävän veitsen. Leikkaa naatit pois niin, että varrentynkää jää vähän jäljelle. Tämän jälkeen punajuuret ovatkin jo valmiita kattilaan, missä ne kypsyvät kiehuvassa vedessä itsekseen. Nyt syksyllä keittoajaksi riittää alle tunti, keskikokoisille noin 40 minuuttia.

Kastikkeeksi öljytilkka

Kuori pitää keiton ajan punajuuren värin ja ravintoaineet tallessa. Leikkaa jäähtyneistä punajuurista molemmista päistä pois siivut ja liu'uta kuori irti. Kuoriminen sujuu siististi, kun sujautat juuren muovipussiin. Jos kädet tai leikkuulauta värjäytyvät, ei hätää, vesiliukoisena väri lähtee vedellä huuhtoen.

Keitetyt punajuuret ovat herkkua sellaisinaan lämpimänä kasvislisäkkeenä. Klassinen tapa on tarjota lisänä sitruunavoivaahtoa, mutta nykyään voin tilalle on saatavana laadukkaita, pippurisia tai pähkinäisen aromikkaita kylmäpuristettuja öljyjä, joista mieleistään voi pirskauttaa punajuurelle.

Suikaloi tai soseuta ruokiin

Kypsät punajuuret valmiiksi keitettyinä jääkaapissa houkuttavat jatkojalostukseen. Niitä voi raastaa kasvislettuihin ja lindströminpihveihin. Niitä voi suikaloida kaalin joukkoon kattilaan ja saada kätevästi borssia. Soseutettuina punajuurista syntyy samettinen sosekeitto. Ja pieni määrä punajuurisosetta muuttaa perunamuusin tai risoton suloisen vaaleanpunaiseksi.

Paahda uunissa

Yksi upeimmista punajuuriruoista ovat uunissa paahdetut punajuurilohkot. Helpommin ruoanvalmistus ei juuri voisi sujua. Kuori punajuuret leikkuulaudalla ja paloittele lohkoiksi. Siirrä lohkot uunivuokaan ja pyöräytä niille käsin öljyä, suolaa, pippuria ja tilkka hunajaa. Valkosipuli ja timjami viimeistelevät maun täydelliseksi. Anna lohkojen paahtua uunissa itsekseen kypsiksi. Nauti piparjuurella maustetun ranskankermakastikkeen kanssa!

Marinadiin raakana

Aina punajuuria ei tarvitse kypsentää. Ne voi kuoria ja sen jälkeen joko viipaloida, suikaloida tai raastaa. Tämän jälkeen punajuuri kaipaa vain tilkan öljyä ja jotain hapokasta: viinietikkaa, sitruunaa, balsamicoa, omenaa tai puolukkaa. Mausteeksi voi rouhaista suolaa ja pippuria ja tehostaa makeutta ripauksella sokeria tai tilkalla hunajaa. Hienonnettu tuoreyrtti aateloi raakamarinadinkin. Kokeile minttua, salviaa tai rosmariinia.

Täyttä ravintoa

Ravitsemuksellisesti punajuuri lunastaa paikkansa ruokalautasella. Se sisältää monipuolisesti kivennäisaineita, esimerkiksi kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, sinkkiä ja rautaakin. Vitamiineja siitä saa mukavasti: beetakaroteenia, C- ja E- vitamiinia sekä B-ryhmän vitamiineja, joista etenkin punasolujen uudistajaa foolihappoa löytyy runsaasti. Juurikkaan kuitu on hyödyksi elimistölle. Vahva väri kertoo punajuuren bioaktiivisista aineista. Energiaa punajuuresta kertyy suunnilleen sama määrä kuin porkkanasta.

Lajikkeita on runsaasti...
Lajikkeita on runsaasti...

Ajankohtaisfaktaa:

  • Punajuurta viljellään Suomessa tänä vuonna noin 380 hehtaarin alalla. Viljelyala on vähentynyt reilussa kymmenessä vuodessa noin kolmanneksen verran.
  • Tämän vuoden satonäkymät punajuuresta ovat normaalit, paikoitellen jopa hyvät. Punajuurta riittää kattamaan kysynnän.
  • Koska punajuuri kylvetään keväällä myöhemmin kuin esimerkiksi porkkana, punajuuri ei kärsinyt kevään viileydestä yhtä paljon kuin porkkana. Tuholaisten kannalta kulunut kesä on ollut punajuurellle edellisvuotta helpompi.

Punajuuritorttu

Pohjaan

:


200 g (18 palaa) hapankorppuja


1 dl pullomargariinia


1 dl kuumaa vettä


Täytteeseen

:


1 punajuuri (keskikokoinen)


puolikas omena (tai yksi pieni omena)


pala purjon valkoista osaa (noin viiden sentin verran)


3 liivatelehteä


600 g (noin 6 dl) tuorejuustoa


1 tl sitruunamehua ja 1 - 2 rkl vettä


suolaa, mustapippuria


tilkka hunajaa


Koristeeksi

:


herneenversoja ja tuoretta timjamia

20088_12709.jpg

Hienonna hapankorput karkeaksi, tasaiseksi jauheeksi. Helpoiten tämä onnistuu paloitelluista hapankorpuista sähkökäyttöisellä kahvi- tai viljamyllyllä, mutta myös käsin isossa huhmaressa tai kaulimen tai puunuijan avulla minigrip-pussissa. Siirrä hapankorppumurska kulhoon ja sekoita joukkoon juokseva margariini ja kuuma vesi.
Leikkaa irtopohjavuokaan pohjan ja osin reunat peittävä pala leivinpaperia. Taputtele pohjalle hapankorppuseos ja siirrä vuoka jääkaappiin.
Kuori ja raasta hienoksi raasteeksi punajuuri ja omena. Hienonna purjo. Sekoita kasvikset keskenään. Anna liivatelehtien liota väljässä, kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Kuumenna sitruunamehu ja vesitilkka pieneen kattilaan ja liuota kuumaan nesteeseen puserretut liivatteet. Lisää liivateseos tuorejuustoon sekoittaen. Mausta suolalla, pippurilla ja tilkalla juoksevaa hunajaa.
Yhdistä tuorejuustoseos kasvisraasteeseen. Levitä punajuuritäyte hapankorppupohjalle ja siirrä vuoka peitettynä jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua. Korista punajuuritorttu herneenversoin ja tuoreella timjamilla.

Tarjoa tee- tai kahvipöydässä. Punajuuritorttu sopii myös alkuruoaksi tai välipalaksi.
Vinkki: Hapankorppupohjan sijaan voit tehdä pohjan ruisvuokaleipäviipaleista. Leikkaa kuoret pois ja asettele pohjan peitoksi leipäviipaleita tiiviisti, paloiteltuina, kuin kokoaisit palapeliä.


Lähde: Pirjo Toikkanen, viestintäpäällikkö, Kotimaiset Kasvikset ry
Resepti: Kotimaiset Kasvikset ry
Kuvat: Teppo Johansson, Kotimaiset Kasvikset ry
Kasvillisuus
kesä
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Maittavat sieniruuat
Sienistä hyvinvointia – viljellyt vaihtoehdot lautaselle
Sienet ovat yhä melko harvinainen osa suomalaista ruokavaliota, vaikka niitä on saatavilla sekä luonnosta että viljeltyinä. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai osaamista sienestää, ja toisinaan myös sääolot, kuten viime kesänä, heikentävät luonnonsienten saatavuutta. Viljeltyjä sieniä sen sijaan on helposti saatavilla kaupoista ympäri vuoden.
20216_71022.jpg
Millainen on täydellinen kukkaryhmä? Lue vinkit!
Upeasti kukkiva, hyvinvoiva kukkaryhmä on varmasti jokaisen tavoitteena uutta istutusta perustettaessa. Huolellisten pohjatöiden ohella suuri merkitys on luonnollisesti kasvien valinnalla. Mitä kaikkea tulisi sitten ottaa huomioon? Lue vinkit kukkaistutuksen suunnitteluun!Muistattehan myös, että...Kasvien valinnassa auttaa Puutarha.netin Kasvikortisto; sieltä voit hakea ryhmääsi sopivia kasveja mm. kasvukorkeuden, kukinnan ajankohdan tai värin tai vaikkapa kasvuolosuhteiden perusteella.
20214_70088.jpg
Ilmaajalla hyvin voiva nurmikko - käsittely kasvukauden alussa
Sammaloituminen on yksi pihanurmikon keskeisistä ongelmista: Liian varjoinen paikka, hapan maaperä ja vuosien saatossa väistämättä tapahtuva tiivistyminen mahdollistavat sammaleen kasvun, jonka seurauksena nurmiheinien on pakko väistyä. Keväisin ja syksyisin tehtävä nurmikon ilmaus hoitaa tehokkaasti kasvualustaa ja varmistaa vehreän, hyvin voivan ja tasaisen pihanurmen.
202211_79942.jpg
Haavan siirtoistutus? Asiantuntija vastaa
Haluan siirtää pieniä haavan taimia metsästä omaan puutarhaan. Huomasin, että löytämäni taimet ovat joko vesoja katkaistuista puista tai sitten kasvoivat isommista juurista ylöspäin. Jos otetaan pätkä tuosta juuresta mukaan, onnistuisiko siirto? Ja jos, kuinka pitkä sen juuripätkä pitaisi olla?
202211_80037.jpg
Araukaria, tutummin huonekuusi
Kapteeni James Cook löysi pitsimäisillä viuhkaversoilla koreilevan kaunottaren Tyynen valtameren alueelta, Norfolkin ja Philipin saarilta, vuoden 1775 tienoilla. Ainavihannan havupuun lehdet ovat neulasmaiset ja oksat kasvavat säännöllisinä kiehkuroina. Araucaria-suku käsittää 18 lajia, joista suurimmalla osalla oksat muodostavat selviä kerroksia. Hede- ja emikukat ovat yleensä eri kasveissa ja araukaria kukkii vasta hyvin suurikokoisena. Luonnossa araukaria kasvaa jopa 70 m korkeaksi puuksi, mutta ruukussa se jää yleensä alle 1,5 metriseksi.
20218_72211.jpg
Nauti oman pihan sadosta ja valmista herkullista omenapannukakkua
Pannari on varmasti jokaisessa perheessä yksi suurimmista herkuista. Mutta kyllästyttääkö perussetti; pannari ja hillo? Mitäpä jos maustaisimme pannarin esimerkiksi kauden hedelmillä? Omenapannukakku on hauska tapa tuunata tavallista pannarireseptiä. Pannari sopii nälästä riippuen korvaamaan ruokaa illalla, tai nälkäiselle nuorisolle välipalaksi sekä tietysti kaikille jälkiruoaksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton