• Etusivu
  • Kasvillisuus

Paina kuvioita kankaaseen juuresten avulla

Tiina Painokallio
Päivitetty 10.06.2025
202311_36905.jpg

Kauniit verhot syntyvät painamalla esimerkiksi keittiöön (Kuva: Biolan)

Voit painaa kuvioita kangasväreillä hedelmiä ja juureksia apuna käyttäen esimerkiksi yksivärisiin essuihin, patalappuihin, T-paitoihin, tyynyliinoihin, verhoihin, leivinliinoihin, kangaskasseihin tai kuusenalusmattoihin. Voit tehdä myös kortteja tai uniikkia lahjapaperia painamalla kuvioita ruskeaan käärepaperiin.

Mitä työhön tarvitaan?

Painamista varten tarvitset ainakin seuraavat tarvikkeet:

  • Kangasvärejä
  • Pensseli tai pari (isompi maalin levittämiseen ja pienempi viimeistelyyn)
  • Kangasta tai paperia
  • Sakset
  • Talouspaperia

Painotyön viimeistelyssä myös kangastussit voivat olla tarpeen. Etenkin tekstin kirjoittamisessa lopputulos on yleensä siistinpää kuin sudilla tehden.

<p data-block-key="iu4gi">(Kuva: Biolan)</p>
(Kuva: Biolan)

Paina omenan avulla

  1. Leikkaa omena puoliksi ja imeytä siitä liika kosteus talouspaperiin.
  2. Laita maalia hiukan lautaselle, kasta esimerkiksi pieni maalaustela maaliin ja pyyhi ylimääräinen maali telasta lautasen reunaan.
  3. Levitä maali omenanpuolikkaalle ja aseta omena varovasti maalattu pinta alaspäin kankaalle.
  4. Paina tiukasti, jotta kuvio siirtyy kankaalle ja keinuta omenaa kevyesti, jotta maali tarttuisi koko alueelle, mutta varo sotkemasta kuviota.

Näin voit tehdä kankaaseen uusia kuvioita mielesi mukaan, muista vain lisätä maalia omenaan. Anna maalin lopuksi kuivua perusteellisesti ja silitä sen jälkeen kangas nurjalta puolelta, jotta maali kiinnittyy siihen (noudata maalin valmistajan ohjeita).

Voit kokeilla painamista myös parsakaalilla, kukkakaalilla, porkkanalla.

Paina perunan avulla

  1. Valitse suuri peruna. Pese se, leikkaa peruna kahteen osaan ja painele leikkauspinnat kuiviksi talouspaperilla.
  2. Piirrä lyijykynällä painettavan kuvion ääriviivat, voit tehdä erilaiset kuviot kumpaankin puoliskoon. Voit käyttää apuna myös piparkakkumuotteja. Yksinkertaiset muodot ovat parhaimpia: sydän, tähti, tassunjäljet jne.
  3. Veistä piirtämäsi kuvio varovasti puukolla perunan pintaan kohokuvioksi. Leikkaa ääriviivojen ulkopuolelta ja perunan laidoilta siten, että kuvio jää koholle.
  4. Taputa peruna jälleen kuivaksi ja sivele siihen hiukan kangasväriä. Paina perunapinta varovasti kankaaseen, jottei väriä tartu kuvion ulkopuolelle.
  5. Anna kuivua kunnolla ja silitä kangas nurjalta puolelta.
Kasvillisuus
ideat
ohjeet
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Pitääkö saunan paneelit ja lauteet suojata?
Pitääkö saunan paneelit ja lauteet suojata?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton