Perunaa tuttuun tapaan tai aivan uudesti

Perunaviikko on vakiinnuttanut paikkansa helmikuun puoliväliin ystävänpäivän molemmin puolin. Talvisia perunaherkkuja maistellessa ei tule ajatelleeksi, että viljelijä on aloittanut työn nyt nautittavan perunan hyväksi jo puolitoista vuotta sitten.

Tällä hetkellä perunatilalla lajitellaan ensi kesän siemenperunoita. Samaan aikaan pakataan ja toimitetaan tilausten mukaan varastosta viime satokauden perunaa.

Siemenperunoiden idätys vie noin kuukauden. Varhaisperunat idätetään yleensä maaliskuussa ja muut perunat huhtikuussa. Kun maa kuivahtaa ja on riittävän lämmintä, perunan istutus avomaalle voi alkaa.

Varhaisperuna istutetaan huhtikuun puolella ja varastoitavat perunat toukokuun lopulla. Aikataulu määräytyy säiden ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Lounaisosissa maata edetään muutamaa viikkoa etuajassa muuhun Suomeen verrattuna.

Juurtumis- ja taimettumisvaiheessa viljelijä toivoo kuivaa ja lämmintä säätä. Varhaisperunapenkkien suojaksi vedetään heti istutuksen jälkeen harsot. Jos kaikki menee hyvin, peruna on toukokuussa taimella.

Ennen juhannusta päästään yleensä nostamaan varhaisperunaa. Sitten perunaa lähteekin kauppoihin jatkuvasti. Syyskuussa viljelijä nostaa loputkin perunat varastoihin, joihin hän on järjestänyt perunalle ihanteelliset olosuhteet, jotta laatu pysyy hyvänä.

Varastosta viljelijä pakkaa perunaa myyntiin tilausten mukaan usein syys-lokakuulta aina kesäkuulle saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Perunan hyväksi tehdään siis perunatilalla työtä kautta koko vuoden.

Perunan koti on Etelä-Amerikassa. Perunan oletetaan syntyneen risteytymisen tuloksena Andeilla kasvavista, sadoista erilaisista Solanum-lajeista. Viljelykasviksi peruna kehittyi jo tuhansia vuosia sitten. Inkojen valtakunnassa peruna oli tärkein viljelykasvi.

Löytöretkien tuloksena peruna saapui Eurooppaan 1500-luvulla kahta reittiä, ensin Espanjaan ja sitten Englantiin. Espanjan kautta levisi kuoreltaan värillistä ja syväsilmäistä perunaa. Englannista saatiin valkoista, sileäkuorista perunaa.

Ensimmäisenä peruna rantautui Suomeen Fagervikin kartanoon Inkooseen. Sen toivat Saksista peltisepät 1730-luvulla. Toisaalta Pommerin sotaan 1756 - 63 osallistuneet länsisuomalaiset toivat tuliaisinaan perunaa. He arvostivat perunaa ravintona, mutta myös viinanpolttotarkoituksessa.

Aluksi perunaa viljeltiin vain pappiloissa ja kartanoiden puutarhoissa. Rahvas vieroksui perunaa, kunnes huomattiin, kuinka Fagervikissa selvittiin katovuosista perunan turvin muita paremmin. Satoisana kasvina perunaa alettiin suosia, koska jo pieni viljelyala pystyi ruokkimaan ison väkimäärän.

Varsinainen perunan läpimurto osaksi suomalaista ruokaa tapahtui hitaasti. Papisto valisti kansaa perunasta Asikkalan kappalaisen Axell Laurellin näyttäessä esimerkkiä. Peruna nousi arvoon kuitenkin vasta 1860-luvun katovuosien seurauksena. Nauris ja kaali antoivat tilaa perunan voittokululle.

Peruna löysi paikkansa suomalaisten ruokapöydissä nimenomaan suolakalan särpimenä. Myös keittoja, puuroja, laatikoita ja piirakoita opittiin tekemään. 1920-luvulta 1950-luvulle saakka peruna sai rinnalleen läskisoosin. Sitten perunan suosio alkoi tasaisesti vähetä aina 1970-luvulle saakka, kun lautaselle alettiin saada yhä uusia ruoka-aineita. Sen jälkeen kulutus on tasaantunut ja asettunut reiluun 60 kiloon vuodessa henkeä kohti.

Ruokaperunoiden lajikkeista tällä hetkellä suomalaisittain suurimmat ovat:

• Van Gogh
• Nicola (kasvava lajike)
• Asterix
• Victoria (kasvava lajike)
• Velox (kasvava lajike)
• Rikea

Perunat ryhmitellään kuluttajan valintojen helpottamiseksi käyttötarkoituksen mukaan keltaiseen, vihreään ja punaiseen väriin. Vihreä on kiinteiden, keltainen yleisperunoiden ja punainen jauhoisten perunoiden tunniste. Viljely- ja sääolosuhteet vaikuttavat perunan tärkkelyspitoisuuteen, joten eri lohkoilla tai eri viljelmillä samankin lajikkeen perunat voivat kasvaa tärkkelyspitoisuuksiltaan erilaisiksi. Viljelijä tai pakkaamo luokittelee erilaisin kokein perunat oikeiden väritunnisteiden alle.