• Etusivu
  • Kasvillisuus

Olisiko aika suunnitella piha? Pihasuunnittelu aloitetaan jo rakentamisen alkumetreillä

Tiina Painokallio
Päivitetty 08.11.2024
wooded-landscape-2789125_1920

Metsäisen tontin mäntyjä, jäkälikköä ja kiviä voi hyödyntää pihassa.

Pihasuunnittelun aloittaminen jo rakentamisen alkuvaiheessa säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Pihasuunnittelijan avulla kartoitetaan tontin olemassa oleva kasvillisuus ja luonnonelementit, ja tehdään päätökset kasvien säilyttämisestä, suojaamisesta ja poistamisesta varhaisessa vaiheessa. Lisäksi maa-ainesten siirrot, pengerrykset, ojitukset ja kasvualustojen perustamiset voidaan suunnitella etukäteen.

Hyödynnä pihasuunnitelmassa tontti kokonaisuutena

Pihasuunnittelija kannattaa ottaa mukaan jo rakennusten sijoitteluvaiheessa, jolloin pihan luontaisia piirteitä, kuten kauniita kallioita tai metsäalueita, voi hyödyntää osana kokonaisuutta. Keskeiset tontilla olevat luonnonelementit, kuten näyttävät kivet tai kauniit puuryhmät, voidaan suunnitella osaksi pihan näkymiä tai jopa vaikuttaa rakennusten sijoitteluun.

Maastonmuotoilu kannattaa toteuttaa rakentamisen yhteydessä, kun tontilla käytettävä kalusto on jo paikalla. Rikkaruohot ja pintamaa voidaan kuoria, puiden kannot poistaa ja suuret kivet sijoitella oikeille paikoilleen. Tontilta poistettavaa maa-ainesta ei tarvitse viedä kaatopaikalle, jos se voidaan käyttää esimerkiksi melu- ja näköesteenä pihalla.

<p data-block-key="qef74">Pihasuunnitelman hahmottaa parhaiten piirtämällä. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Pihasuunnitelman hahmottaa parhaiten piirtämällä. (Kuva: Adobe Stock)

Pihasuunnittelija auttaa suunnittelemaan myös kulkuväylät, aitaukset, oleskelualueet ja pihavalaistuksen. Näiden pohjatyöt voidaan tehdä jo talonrakennuksen alkuvaiheessa. On tärkeää, että pihan suunnittelussa otetaan huomioon paikan ominaisuudet ja rakennusten tyyli sekä asukkaiden toiveet ja mieltymykset.

Lopputuloksena on toiminnallinen, esteettinen ja turvallinen pihapiiri, jossa kaikille elementeille on omat paikkansa – esimerkiksi jätekatokselle, kuivaustelineelle ja hiekkalaatikolle.

Helppohoitoinen piha on kaiken perusta

Helppohoitoisuus voi olla tärkeä lähtökohta pihasuunnittelussa, erityisesti jos pihan ylläpitoon on käytettävissä rajallisesti aikaa. Suunnittelussa voidaan valita helposti hoidettavia kasvilajeja ja säästää mahdollisimman paljon luonnonmukaisia elementtejä, kuten jäkäliä, sammalta ja metsää.

<p data-block-key="r7050">Kaunis kivetty piha (Kuva: Shutterstock)</p>
Kaunis kivetty piha (Kuva: Shutterstock)

Tontin keskeiselle paikalle voi suunnitella suuremman terassin grillauspaikkoineen. Jos tontilla on tilaa, pienelle vierasmökille, uima-altaalle tai kasvimaalle voidaan löytää luontevat paikat. Pihan elementit, kuten sorapintainen sisääntulotie tai luonnonkivillä kehystetty vesiaihe, voivat myös tuoda pihalle sen omaa erityistä ilmettä ja toimivuutta.

Ohje

Ohje

Apua pihasuunnitteluun Puutarha.netistä

Puutarha.netin Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 kasvilajista ja -lajikkeesta. Myös huonekasveja mukana; lue lisää palmuvehkasta.

Puutarha.netin Keskustelupalstalla on myös asiaa, ohjetta ja vinkkejä miltei aiheesta kuin aiheesta. Pihan suunnittelustakin on oma viestiketjunsa. Keskustelupalstalta saa nopeasti apua ja neuvoja; kysy ja kommentoi rohkeasti!

Kasvillisuus
kasvit
pihasuunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20223_77321.jpg
Kehitä pihaa – hyvin suunniteltu ympäristö ilahduttaa kaikkia
Asukkaiden tarpeisiin vastaava, toimiva piha on parhaimmillaan olohuoneen jatke, jossa viihtyvät muutkin kuin intohimoiset puutarhaharrastajat. Asukkaiden kiinnostuksen kohteet määrittelevät paljon tilankäyttöä – satsataanko oleskeluun, harrastuksiin, kasvillisuuteen, helppohoitoisuuteen. Suunnitelmallisuuden avulla piha saadaan kestämään aikaa ja myös pakolliset toiminnot sujuvat.
20202_62982.jpg
Heräävä kevät pukkaa porukat pihalle puuhailemaan
Talvikauden kääntyessä kevääksi silmälle näkymättömät energiavirrat käynnistyvät kasveissa ennen kasvu- ja lehtisilmujen pullistelua. Suomen keikkuva kevät onkin nestevirtausten käynnistyttyä kasveille herkkää aikaa, sillä ylös ja alas sahaavat lämpötilat saattavat arimmat kasvit alttiiksi paleltumille. Leuto talvi ei takaa leutoa kevättä ja kasvit saattavat vielä joutua koetukselle ennen kesää.
20222_76769.jpg
Oleskelutilan suunnitteluvinkkejä
Oleskelutilan viihtyisyyteen vaikuttavat toimivuus ja ulkonäkö aivan samoin kuin talon sisällä olohuoneessa. Huonosti suunniteltu oleskelutila aiheuttaa myöhemmin rahanmenoa ja harmia, kun toimintoja ja istutuksia pitää siirtää, muuttaa ja korjata.
Pihakiveys puutarhaan
Kukkapenkki muurikivistä
Tasattaessa pihan korkeuseroja joudutaan tekemään täyttöjä, leikkauksia, penkereitä ja luiskia sekä viistämään maanpintaa sopiviin kaltevuuksiin. Jos tontilla on vähän tilaa tai jos halutaan erottaa istutusryhmiä muusta maastosta, se voidaan tehdä matalalla muurilla.
20215_70407.jpg
Viihtyisä yhteis­piha houkuttelee asukkaat ulos
Yhteispiha on parhaimmillaan asukkaiden olohuoneen jatke. Pihan merkitys kasvaa erityisesti kerrostaloissa, joissa parvekkeita ei ole tai ne ovat pienet sekä pientaloyhtiöissä, joissa asukaspihat ovat pienet. Kotona työskentelyn lisääntyminen asettaa uusia toiveita käyttää piha-alueita oleskeluun, harrastuksiin ja rentoutumiseen.
20201_62146.jpg
Piharakentaminen alkaa N-Y-T nyt!
Kun kolme ensimmäistä takatalvea on käyty läpi, voidaan alkaa jo pikkuhiljaa uskoa, että kevät kolkuttelee ovella ja tällä kertaa on tullut ihan jäädäkseen. Oma piha saa taas lämpimien ilmojen rooliaan takaisin: puutarha, paratiisi, lukupaikka, ulko-olohuone, -ruokailutila tai -keittiö.Millaisessa pihassa sitä tänä vuonna viettäisi aikaansa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton