• Etusivu
  • Rakentaminen

Puutarhaliitto kannustaa: Nautitaan kotoilusta, kasviksista ja kotivihreästä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.10.2024
20204_63751.jpg
Moni on linnoittautunut kotiinsa ja nettiselaimet ovat olleet ahkerassa käytössä. Puutarhaliitosta suositellaan, että median kulutusta vähennetään, ja vapautuva aika käytetään yhdessä tekemiseen ja puutarhaharrastamiseen. Sekä keho että mieli voivat silloin paremmin.

Moni on käyttänyt aikaansa uutisten ja sähköisten medioiden seuraamiseen tunteja. Suositeltavaa olisi rajata passiivista mediaseurantaa korkeintaan tuntiin vuorokaudessa. Kotielämästä voi nauttia monella aktiivisella tavalla turhautumisen sijasta. Uutisten vastapainoksi kannattaa aloittaa uusi hyvää vointia edistävä puutarhaharrastus kodissa ja sen lähipiirissä. Tämä on erityisen tärkeää perheissä, joissa on lapsia ja nuoria.

Kotoilusta voi ottaa kaiken hyvän irti. Kerrankin on aikaa olla yhdessä ja tehdä asioita, joista muulloin ei ehdi nauttia. Aikaa kannattaa käyttää yhdessä tekemiseen, esimerkiksi hyvän kasvispainotteisen ruoan laittamiseen. Siinä sivussa, kevätauringon lisääntyessä, on myös paras hetki startata kotitarveviljely.

20204_63752.jpg

Kasvikset vahvistavat

Ruokakaupoista löytyy erinomaisia kasvisraaka-aineita ruoanlaittoon. Monta tuotetta löytyy vielä kotimaisena joko tuoreena tai pakastettuna. Vihannekset, hedelmät ja marjat ovat terveellistä syötävää, ja niitä nauttimalla voi vahvistaa omaa immuniteettiään. Kasvisten vitamiinit, hivenaineet ja muut hyödylliset ainesosat kuten antioksidantit parantavat tutkitusti vastustuskykyä ja oloa. Muun muassa korkeaan verenpaineeseen auttaa Dash-ruokavalio, jossa pääraaka-aineina ovat kasvikset ja vähärasvaiset maitotaloustuotteet. Itse valmistettu ruoka myös maistuu hyvältä. Ruokahetket yhdistävät perhettä ja lähipiiriä.

20204_63753.jpg

Kotiviljelyä ja taimikasvatusta

Tänä keväänä oma piha, parveke ja ikkunalaidat kannattaa ottaa aikaisempaan tehokkaampaan käyttöön. Maalis- ja huhtikuu ovat parasta taimien esikasvatusaikaa, joten siemenet on hyvä laittaa itämään. Tarjolla kaupoissa on monenlaisia siemeniä ja kotiviljelytarvikkeita niin kukkien kuin vihannesten kasvattamiseen. Lisäksi valmiita taimien ja kasvien valikoima puutarha-alan myymälöistä kasvaa viikko viikolta. Ohjeita puutarhaharrastamiseen ja viljelyyn löytyy sekä alan harrastajalehdistä että sähköisistä medioista.

Kotiviljely on erinomaisen mukavaa ja mielenkiintoista puuhaa perheenjäsenten kesken. Kotiin kannattaa hankkia viihtyisyyttä lisäävää kotivihreää: kukkivia kasveja, yrttejä ja viherkasveja. Niiden hoitaminen ja kasvun seuraaminen on mukavaa ja hyödyllistä- Lisäksi ne tuovat uutta positiivista ajateltavaa aikana, jolloin monet uutiset ahdistavat. Kasvun seuraaminen antaa uskoa tulevaan ja on erityisen tärkeää yksinäisille ja vanhoille ihmisille, joiden elinpiiri kaventuu huomattavasti nykyisten rajoitusten vuoksi. Hyvä tuliainen monelle on kukkakimppu tai kotivihreä, joka ilahduttaa neljän seinän sisälle joutuneita.

Ulos viljelemään

Kasvukauden alkaessa oman pihan ja parvekkeen voi muuttaa kasvien avulla viihtyisäksi keitaaksi. Nyt on suunnittelun aika. Tunnetusti puutarhatyöt edistävät hyvinvointia ja lisäävät sopivasti fyysistä aktiivisuutta. Puutarhassa ja luonnossa liikkuminen laskevat verenpainetta ja stressiä. Samalla myös mieli virkistyy, kun seuraa kevään etenemisen ja kasvun ihmettä.

20204_63754.jpg

Lisätietoja: toimitusjohtaja Timo Taulavuori, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi,
puh. 040 745 3005

Lähde: Puutarhaliiton tiedote 19.03.2020

Rakentaminen
asuminen
koti
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Harmaa hirsimökki aivan järven rannassa ja mökin edessä on laituri. Kuvassa on syksy
Vältä tulipalot kotona ja mökillä!
Niin kotona kuin kesämökilläkin voi tulipalo saada alkunsa tulisijoista ja sähkö- tai kaasulaitteista. Voit välttää onnettomuudet käyttämällä hyväkuntoisia laitteita oikein ja pitämällä niistä myös hyvää huolta. Kotona laitteiden toimintaa ja niiden kuntoa tulee ehkä tarkemmin seurattua, mutta myös mökillä säännöllisen turvatarkastuksen tekeminen on hyvin tärkeää!Vaikka alla olevissa luetteloissa mainitaan kevät tarkistuksen ajankohdaksi, on enemmän kuin suositeltavaa tehdä tarkistukset myös syksyisin – etenkin jos mökkiä on tarkoitus käyttää talvellakin.
Naapurit tapaavat toisiaan punertavanruskean aidan yli
Kun naapurisopu on vaarassa rikkoutua
Mitä saa tehdä naapurin omenapuulle, jonka oksat varjostavat ikävästi auringonvalon pääsyn olohuoneeseen? Entä sen juurille, kun ne kulkevat aikomasi kasvimaan kohdalla?Naapurisopu rikkoutuu silloin tällöin näiden kysymysten äärellä. Kuka on oikeassa ja mitä voi tehdä? –Toisaalta on niin, että vaikka noudattaa lakia ja on sinänsä oikeassa, naapurisopu voi rikkoontua siitä huolimatta. Usein onkin paras vaihtoehto luopua joistakin oikeuksista kuin saada naapurista vihamies!Asiasta säätää vuonna 1960 säädetty laki eräistä naapuruussuhteista. Laki on iästään huolimatta relevantti moniin tämänkin päivän ongelmiin. –Toki monesta muustakin laista löytyy säännöksiä, jotka voivat säätää asiasta. Tässä on perehdytty ainoastaan naapuruussuhdelain säännöksiin.
201510_44534.jpg
Rintamamiestalon uusi, ehompi ilme
Vesikatto on perustuksen ohella yksi rakennuksen tärkeimmistä osista. Juho Aurasen rintamamiestalon katto oli tullut tiensä päähän. Hän halusi palauttaa talolle sen alkuperäisen ilmeen ja päätti vaihtaa 1970-luvulla asennetun peltikaton uuteen huopakatteeseen.- Ajattelin, että perinteinen kolmiorimakate voisi olla mukavan näköinen tällaisessa 1960-luvun alun talossa, hän kertoo.Huopakatteen puolesta puhui myös sen hiljaisuus sekä sateella että tuulisella säällä. Katteeksi Auranen valitsi bitumikatteen, josta on helppo tehdä aito kolmiorimakate. Pintarissa yhdistyvät perinteisen huopakaton kauneus sekä nykyaikainen vahva ja tiivis kumibitumikermirakenne. Luja polyesteritukikerros takaa, että katto kestää niin pakkaset kuin kesähelteet.
Sähköauton lataus Innohome.jpg
Luotettavaa sähköauton lataamista kotona
Kun haluat ladata sähköautoasi kotona, et halua käyttää aikaa ja vaivaa tunnistautumiseen, kirjautumiseen tai pilvipalveluiden käyttöön. Haluat vain kytkeä autosi latausasemaan ja antaa sen hoitaa loput. Siksi yksinkertainen latausasema on paras vaihtoehto kotona lataamiseen. Se ei vaadi mitään ylimääräisiä toimintoja tai laitteita, vaan toimii aina kun auton latauskaapeli on siihen kiinnitettynä.
avoimet takkaluukut
Erinomainen yhdistelmä kylmyyttä vastaan: tiilipiippu ja varaava tulisija
Tiili, tuo satoja vuosia vanha rakennusmateriaali osoittaa hyödyllisyytensä ja erinomaiset ominaisuutensa myös tänä päivänä. Puhtaista luonnonmateriaaleista valmistettu tiili ei sisällä terveydelle haitallisia aineita ja on myös siksi turvallinen valinta.Paitsi selvänä kodin rakennusmateriaalina, on se paikallaan myös tulisijaa sekä piippua rakennettaessa. Lämmitysominaisuudet ovat tiilitulisijassa vertaansa vailla, sillä itse tiilessä lämmönjohtavuus on pieni, mutta lämmönvarauskyky on suuri.
20066_196.jpg
Kurpitsa
(Cucurbita)Kurpitsat ovat kurkun ja melonien sukulaiskasveja. Ne muodostavat suuria, joko pitkulaisia tai pallomaisia, kovakuorisia hedelmiä. Suurimmillaan ne voivat kasvaa jopa 50 kilon painoisiksi!Kurpitsan malto on joko keltainen tai voimakkaan oranssi. Sitä käytetään pääasiassa etikkasäilykkeisiin. Kurpitsaa voidaan toki myös raastaa ruokien lisäkkeeksi tai käyttää salaatteihin. Kurpitsaa voi käyttää myös lämpimien ruokien valmistuksessa. Se käy esimerkiksi keittoihin, patoihin ja suolaisten leivonnaisten täytteeksi. Kurpitsasta voi tehdä myös makeita piirakoita, marmeladeja ja jälkiruokia.Kurpitsat säilytetään viileässä, +8 - +12 asteen lämpötilassa. Kurpitsat ovat herkkiä etyleenille, joten niitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton