• Etusivu
  • Kasvillisuus

Rahapuu (Crassula ovata) on helppohoitoinen, tuoden vihreyttä ja tyyneyttä kotiin

Tiina Painokallio
Päivitetty 17.05.2025
20238_79684.jpg

Usein rahapuu jää kuitenkin matalammaksi, tanakkarunkoiseksi ja runsasoksaiseksi viherkasviksi. (Kuva: Adobe Stock)

Rahapuu, jota kutsutaan myös paratiisipuuksi ja elämänpuuksi, on helppo ja vähään tyytyvä mehikasvi. Se on peräisin Etelä-Afrikan savanneilta, missä se kasvaa jopa 3 metriseksi. Huonekasvina pohjoisen oloissamme rahapuu saattaa kasvaa ajan kanssa jopa metrin korkuiseksi.

Rahapuun soikeat lehdet ovat paksut ja pinnaltaan vahamaiset. Suomen oloissa rahapuun kukkiminen on hyvin harvinaista, mutta joskus se saattaa yllättääkin. Rahapuun kukat ovat pieniä ja vaatimattomia, useimmiten valkoisia.

Rahapuun hoito

Lämpimät ja jopa kuumat oltavat ovat rahapuulle kesällä omiaan, mutta kasvi viihtyy mainiosti myös huoneenlämmössä. Talvisin toki viihtyisi hieman viileämmässäkin (+18 astetta).

Valoisuus on eduksi, mutta etenkin kasvukaudella suoraa auringonvaloa tulee välttää. Aurinkoinen paikka joka tapauksessa. Runsaassa valossa se kasvaa kauniin muotoiseksi.

Muiden mehikasvien tapaan rahapuun saa hengiltä vain liiallisella kastelulla; liika märkyys mädättää juuret. Multa saa reilusti kuivahtaa kasteluiden välillä. Kasvi varastoi meheviin lehtiinsä vettä, joten se pärjää pitemmänkin aikaa kastelematta. Periaatteessa talvisin riittää kohtuullinen kastelu 2–3 viikon välein.

Kesäisin ja kuumassa paikassa kastella voidaan parin viikon välein. Alimmat lehdet kuivuvat ja putoavat puun kasvaessa. Kasvukauden aikana voi antaa noin kerran kuukaudessa laimeaa lannoiteliuosta kastelun yhteydessä.

<p data-block-key="ng5ni">Rahapuu (Kuva: Puutarha.net)</p>
Rahapuu (Kuva: Puutarha.net)
Ohje

Ohje

Vinkkejä rahapuun kasvatukseen:

Rahapuun kasvualustaksi suositellaan kaktusmultaa tai tavallista kukkamultaa, johon on lisätty hiekkaa. Ruukkuun voi laittaa myös vettä johtavia saviruukun sirpaleita. Käytä pienehköä ruukkua.

  • Rahapuu sietää voimakasta leikkausta, joten siitä voi muotoilla enemmän puumaisen tai tasapainoisemman napsaisemalla ylimääräisiä versoja pois. Nämä versot voi keväällä ja kesällä käyttää lisäysmateriaalina.
  • Kasvia on hyvin helppo lisätä juurruttamalla yksittäisen lehden tai 5 cm:n pituisen latvapistokkaan vedessä tai mullassa. Anna pistokkaan kuivahtaa muutama tunti ennen juurrutusta.
  • Rahapuu ei pidä mullan vaihtamisesta. Etenkin vanhan rahapuun mullanvaihtoa kannattaa siirtää kunnes ruukku on aivan ahdas.

Lisää vinkkejä löydät Puutarha.netin Keskustelupalstalta – lue, kommentoi ja kerro kokemuksiasi.

<p data-block-key="wm5nh">Rahapuu on helppohoitoinen ja vähään tyytyvä huonekasvi. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Rahapuu on helppohoitoinen ja vähään tyytyvä huonekasvi. (Kuva: Adobe Stock)
Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Erilaiset havut tuovat ikivihreää väriä puutarhaan ja pihaan
Monikäyttöiset havukasvit – vihreyttä, suojaa ja ryhtiä pihaan
Viihtyisää ilmettä pihaan saa istuttamalla erilaisia havukasveja joko omaksi ryhmäkseen tai kasviryhmiin kukkivien pensaiden, perennojen ja köynnösten seuraksi. Ne tarjoavat vihreyttä ja tuulensuojaa talvella, kun lehtikasvit ovat paljaana. Keväisten kukkien värit tuntuvat hehkuvat kirkkaammin havuja vasten.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Omenapuun kukka
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuista
Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
käsin piirretty pihasuunnitelma
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
202312_83343.jpg
Amppeli säästää tilaa – hyödynnä tila kauniisti ja kekseliäästi
Amppeliin istuttaminen ei poikkea tavalliseen, lattialla seisovaan ruukkuun istuttamisesta. Laita amppelin pohjalle ruukun palasia tai kevytsoraa salaojitukseksi. Lisää multa ja istuta siihen haluamasi kasvit. Kun istutat amppeliin useampia lajeja varmista, että niillä on samat ympäristö- ja kasteluvaatimukset.
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202310_60564.jpg
Makua ja terveyttä sipuleista
Suomalaiseen ruokakulttuuriin sipuli on kuulunut vuosisatojen ajan. Sipulia viljeltiin jo viikinkiaikaan, 800–1000-luvuilla. Laukka, lyöki ja lööki tarkoittivat sipulia. Suomalaisessa alkupalapöydässä sipuli liitetään veden viljaan: silliin ja silakkaan, siikaan ja loheen. Peruna ja sipuli kuuluvat suomalaisen ruoan ytimeen. Sipulit sopivat kotoisiin keittoihimme aina. Pääruoissa sipulin rooli on säestää kalaa, kanaa, lihaa ja muita kasviksia. Kastiketta, marinadia ja useimpia kasvisruokia ei voi kuvitella ilman sipulia.
Punainen isohapero metsässä
Näin tunnistat isohaperon – Väritys, rakenne ja koko
Kaikkialla maassamme voi törmätä isohaperoon. Sieni viihtyy soisessa ja havupuisessa maastossa. Hapero kasvaa äkäiseen tahtiin. Senpä vuoksi siitä saadaan vuosittain runsas sato.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton