• Etusivu
  • Rakentaminen

Ruokahävikki verottaa kukkaroasi!

>>> 125 € putoaa takataskusta vuodessa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 23.12.2019
201911_61530.jpg

Jos siis pystyisimme nipistämään jokainen edes kilon hävikistä vuodessa, olisivat hyödyt jo ilmastollisestikin merkittäviä.

Ruokahävikki verottaa jokaisen ihmisen kukkaroa noin 125 euroa vuodessa Luonnonvarakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan. Koko Suomen mittakaavassa tämä tarkoittaa 120 – 160 kiloa syömäkelpoista ruokaa vuodessa, joka on vuositasolla 23-26 kiloa henkeä kohti jaettuna. Kotitalouksien hävikki on vieläpä kaikkein suurin 30 % osuudella kaikesta ruokahävikistä. Tasaisena kakkosparina tulevat teollisuus 20% ja ravitsemuspalvelut 20 %. Perää pitävät kauppa 18 % ja alkutuotanto 12%. Jos siis pystyisimme nipistämään jokainen edes kilon hävikistä vuodessa, olisivat hyödyt jo ilmastollisestikin merkittäviä.

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki!

Ruoka siis kuormittaa ympäristöämme ja noin kolmannes kaikesta kulutuksesta on ruoan aiheuttamaa. Jouluna eritoten ruokaa tulee heitettyä roskiin, vaikka sitä voisi vielä jatkojalostaa. Tässä muutamia vinkkejä mitä kannattaa tehdä kotona oman hiilijalanjäljen keventämiseksi.

Suomessa tuhlataan 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa.
Suomessa tuhlataan 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa.

1.) Laadi ruokalista jouluksi etukäteen ja kysy ruokailijoiden makumieltymyksistä. Jos jokin ruokalaji, olkoonkin miten jouluun kuuluva tahansa, ei saa kannatusta, ei sitä myöskään kannata laittaa tarjolle.

2.) Osta vaikka mieluimmin valmista tarvittaessa. Jos itselläsi ei ole mahdollisuutta kompostoida valmistuksesta syntyvää jätettä, vastuullisilla ruoanvalmistajat taas on, ja he huolehtivat omalta osaltaan jätteiden jatkokäytöstä. Näin vähennät jätteen syntymistä.

3.) Pakasta ylimääräinen kinkku mieluiten 3-4 päivää paistamisesta, ei vanhempaa ja ota pakastettavat palat kinkusta jo ennen tarjolle laittamista, sillä lämpötilojen vaihtelu heikentää kinkun säilyvyyttä. Leikkaa kinkusta valmiita viipaleita pakastettavaksi.

4.) Paistetut laatikot voi pakastaa (imelletty perunalaatikko mielellään ennen paistamista).
Annostele kaikki pakasteet pienempiin astioihin ja lämmitä vain tarvittava määrä.

5.) Ostamalla kotimaisia tuotteita vähennät kuljetuksista syntyviä ympäristövaikutuksia.
Netti on pullollaan hyviä ruokaohjeita, miten saat uusiokäytettyä joulusta jääneitä ruokia. Muista että niitä tulee säilyttää oikeaoppisesti, etteivät ne pilaannu ennen aikojaan.

6.) Kuivaa kaikki ylimääräinen leipä ja jos et itse käytä, lahjoita vaikka paikalliselle ratsastustallille.

Alku-, jälkiruoka-, väli- ja iltakahvit

Paljon puhutaan ruokahävikistä, mutta tiesitkö, että myös kahvihävikki on todellinen ongelma? Suomalaisissa kodeissa peräti yli 150 miljoonaa kupillista kahvia kaadetaan viemäristä alas joka vuosi. Litroissa määrä on yli 23 miljoonaa litraa. Työpaikoilla ongelma on tätäkin pahempi. Kahvissa ainoa ongelma ei ole itse kahvin kaataminen viemäristä alas vaan miten paljon työtä ja resursseja kahvin tuottamiseen ja kuljettamiseen menee. Tästäkin syystä kahvia olisi hyvä keitellä harkiten vain se määrä minkä juo ja juoda kuppi tyhjäksi. #kuppinurin -haaste vähentämään kahvin hävikkiä.

Valmiin kahvin mukana viemäriin tuhlaamme myös saman määrän vettä.
Valmiin kahvin mukana viemäriin tuhlaamme myös saman määrän vettä.

Vähennä, vähennä

"Tiesitkö, että kotitalouksista roskiin päätyvä ruokajäte Suomessa vastaa 100 000 keskivertohenkilöauton hiilidioksidipäästöjä?" (Lähde: saasyoda.fi)

Vaikka kompostointi on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin sekajäte, olisi ruokahävikin yleinen vähentäminen kaikkein ympäristöystävällisin asia. Ruoanvalmistuksesta kun käytetään energiaa ja työpanoksia, jotka heitetään hukkaan ruokajätteen mukana. Turhat kasvihuonekaasupäästöt taas aiheuttavat ilmaston lämpenemistä ja tuotannosta tulevat päästöt rehevöittävät vesistöjä. Syntyisi siis vähemmän päästöjä, jos käyttäisimme kaiken hankkimamme ruoan.

Selkeästi eniten roskiin ruokaa heittävä on yksin asuva nainen.
Selkeästi eniten roskiin ruokaa heittävä on yksin asuva nainen.

Pienin askelin eteenpäin

Saamme kuunnella nykyään joka tuutista mitä ilmastonmuutos aiheuttaa, kuinka hiilidioksidipäästöt turmelevat luontoa ja merien lämpenemisen seurauksena hukumme kaikki. Valitettavasti tämä saa aikaan vastareaktion ihmisissä eikä ilmastonmuutokseen edes uskota. Yleinen mielipide on kuitenkin tärkeässä ja ratkaisevassa osassa ruokahävikkitaistelussa. Omat ratkaisumme ruokakaupassa vaikuttavat omalta pieneltä osaltaan ja varsinkin jos jokainen on mukana. Pienistä puroista kasvaa iso virta. Pienilläkin ideoilla on suuri vaikutus.

Info

Info

  • Arvioi ruokamäärän tarve
  • Älä haksahda paljousalennuksiin, jos sinulla ei ole paikkaa esimerkiksi pakastaa ylimääräistä
  • Lue päiväysmerkinnät oikein
    • parasta ennen = säilyy kauemminkin. Arvioi haistamalla ja maistamalla
    • viimeinen käyttöpäivä = käytä tähän päivään mennessä
  • Siivoa jääkaappi usein niin tiedät mitä siellä on
  • Laita magneettitaulu jääkaapin oveen ja kirjoita siihen mitä kaapista pitää käyttää tai mitä sieltä löytyy
  • Laita nopeasti pilaantuvat silmän korkeudelle niin muistat käyttää ne ajoissa
  • Pakasta tarvittaessa

Ota ruokahävikki haltuun

Avuksi tavoiteltaessa ruokahävikin vähentämistä on luotu muun muassa nettikauppoja, joiden tarkoituksena on myydä hävikiksi päätyvää elintarviketta, hygieniatuotteita ja ylijäämä varastoja.

Matsmart myy elintarvikkeita ja esimerkiksi hygieniatuotteita.

Fiksuruoka myy muun muassa ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita.

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Goji-marjan poiminta
Goji on susimarja ja etenkin supermarja
Goji-marja on nimitys pukinpensaiden sukuun kuuluvien lajien, mm. pukinpensaan eli aitapukinpensaan (Lycium barbarum) ja kiinanpukinpensaan (Lycium chinense) marjoille. Myös muita lajeja löytyy; yksin Aasiassa on 85 eri goji-lajia ja Amerikkaankin on levinnyt ainakin 15 lajia.
Bosch EasyChain
Sahaa oksia nopeasti ja helposti
Saha on puutarhanhoidon yksi perustyökaluista. Tarpeita oksien sahaamiseen tulee niin siistimisten, harvennuksien kuin puun kaadon yhteydessä. Myös erilaisissa rakennusprojekteissa sahaa tarvitaan lähes aina. Perinteinen käsisaha on kaikille tuttu luottopeli, mutta nyt sahaustyöt voi hoitaa aiempaa nopeammin ja vähällä vaivalla − vain liipaisinta painamalla. Uusi akkukäyttöinen akkuoksasaha on kompakti ja tehokas työkalu kodin erilaisissa sahaustöissä.
202112_74255.jpg
Miten voi tunnistaa laadukkaan materiaalin ja tuotteen?
On eettistä ja ekologista perehtyä hankittavien vaatteiden materiaalien alkuperään ja valmistustapaan. Omaa vaatekaappia kannattaa rakentaa pitkäjännitteisesti ja kasvattaa mieluummin laatua kuin määrää.
20218_72079.jpg
Mistä johtuu oheisen kuvan pensasaidan kuoleminen?
Mistä johtuu oheisen kuvan pensasaidan kuoleminen? Tätä tapahtuu toisesta päästä ja rivin keskeltä myös.
20137_35626.jpg
Joko pihassasi on pökkelö?
Jos jäärästä tulee mieleen vain tapoihinsa kangistunut ihminen, kannattaa kurkistaa puunkuoren alle. Jäärien toukat näet elävät kirjaimellisesti puun ja kuoren välissä ja syövät puuta. Aikuisena jäärät ovat värikkäitä ja kauniita niittyjen kukissa ruokailevia kovakuoriaisia. Nämä niittyjen kaunokaiset tarvitsevat toukkavaiheessa mieluiten ison lahoavan lehtipuun tai rungonpätkän lähelle kukkaniittyä. Samaa runkoa asuttavat myös mesipistiäisten toukat. Ne ovat aikuisena tärkeitä pölyttäjiä.
20236_82258.jpg
Anopin ikkunalla: Soilikki
Soilikki on kauniisti kukkiva huonekasvi, jota on Suomessa kasvatettu jo 1930-luvulta asti. Sen suosio kuitenkin vaihtelee, kuten monen muunkin ruukkukasvin. Vain aniharvat muut kukat kuitenkaan palkitsevat hoitajansa huolenpidon yhtä muhkealla kukinnolla kuin soilikki, kun oikea kastelurytmi ja kasvupaikka on löytynyt.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton