• Etusivu
  • Kasvillisuus

Ison pihan suunnittelu

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.05.2022
20224_77974.jpg

Viikon kysymys:
"Tunnun sortuvat pikkupiipertämiseen, vaikka pihaa on täytettävänä aarikaupalla. Mitä vinkkejä voitte antaa ison pihan suunnittelun pohjaksi?"

Pihaa laittaessa tulee usein katsottua vain työn alla olevaa kohtaa. Yksityiskohtiin keskittyminen ja huolellinen työ on toki välttämätöntä, mutta tätä työtä ennen tulee hahmottaa ja suunnitella kokonaisuus. Katso siis maisemaa, suunnittele näkymät ja suuret linjat ennen pienempiin yksityiskohtiin siirtymistä.

Pihan suunnitteluun kannattaa varata aikaa; kuvaa näkymiä, piirrä ja kirjaa omia tarpeitasi ja toiveitasi paperille. Jos epäilet omia taitojasi, niin pihasuunnittelijan tekemä suunnitelma tulee pidemmän päälle edullisemmaksi kuin yrityksen ja erehdyksen kautta rakentunut piha – ja kokonaisuus varmasti myös siistimmäksi, hallitummaksi sekä käytännöllisemmäksi. Pihasuunnittelija ottaa suunnittelun perustaksi paikan kasvuolosuhteet sekä pihan omistajan toiveet. Valmiin pihasuunnitelman pohjalta on helppo ja mukava lähteä sitten omaa tahtiaan rakentamaan unelmiensa kotipuutarhaa!

Vinkkejä isoon puutarhaan

Iso puutarha ei rakennu hetkessä ja tekemistä siellä varmasti riittää. Suunnittele ja toteuta puutarhasi käytettävissä olevan ajan mukaan. Vältä myös turhantarkkuutta, niin saat aikaan näyttävän ja mahdollisimman helppohoitoisen puutarhan!

Aloita isoista pinnoista ja kookkaita kasveista

Suunnittele paikat oleskelulle, hyötypuutarhalle, jätehuollolle jne. tarpeittesi mukaisille tiloille. Aloita puutarhasi rakennustyö pohjatöiden jälkeen nurmialueiden ja pinnoitettujen kulkureittien rakentamisella, Istuta tämän jälkeen pihan puut ja kookkaat pensaat, näköesteet ja rajakasvillisuus.

Tämän jälkeen pihallasi on rajat ja paikat kaikelle tarpeelliselle. Voit siis lähteä suunnittelemaan ja rakentamaan istutuksia:

  • Etene rauhassa; vaikkapa ryhmä tai tietty alue kerrallaan. Toteuta aluksi sisääntulo ja oleskelualue - siirtyen sitten kauemmas rakennuksista.
  • Muodosta istutuksista laajoja kokonaisuuksia ja rajaa alue; näin hoitaminen on helpompaa.
  • Istuta myös yhtä lajia aina useamman taimen ryhmä, niin saat näyttävämmän kasvuston.
  • Valitse etenkin tontin reuna-alueille kookkaita perennoja (voit yhdistää myös pensaita ja puitakin). Isot perennat ovat näyttäviä ja peittävät alleen rikkaruohot.
  • Ajattele isosti; pienet yksityiskohdat hukkuvat maisemaan. Vain oleskelualueen reunoilla ja sisääntulon yhteydessä tms. paikoilla pienet yksityiskohdat kiinnittävät huomion.

Ison pihan rakentaminen käy helposti myös kukkarolle. Muutama vinkki siis myös rahan säästämiseksi:

  • Älä kiirehdi. Istutuksia voit rakentaa ja laajentaa aina tilaisuuden tullen.
  • Kasvata siemenistä. Siemeniä voit ostaa, kerätä itse tai vaihtaa muiden kotipuutarhurien kanssa (esimerkiksi keskustelupalstalta löydät siemenketjuja).
  • Jaa omia kasvejasi. useimmat perennat tarvitsevat jakamista muutaman vuoden välein – jakamalla saat kätevästi uusia taimia. Voit kysyä jakotaimia myös naapuriltasi tai tuttavaltasi!
  • Vaihda taimia. Useissa kunnissa järjestetään vuosittain taimienvaihtopäiviä. Käytä nämä tilaisuudet hyväksesi!
  • Kompostoi kaikki kasvinjätteet, niin saat ilmaiseksi muhevaa ja ravinteikasta multaa ja säästät multa- sekä lannoitekustannuksissa.

Isossa puutarhassa riittää aina tehtävää ja kotipuutarhurilla uusia ideoita toteutettavaksi. Aika ja jaksaminen voivat kuitenkin aina rajoittaa puutarhatöiden tekemistä, joten pyri rakentamaan pihasta mahdollisimman helppohoitoinen. Äläkä kanna turhaa huolta tekemättömistä töistä, vaan rentoudu ja nauti puutarhastasi!

  • Kasvikortistossa on yli 1400 kasvin tiedot sekä runsaasti kuvia.
  • Muistathan, että Puutarha.netin valikosta löydät runsaasti tietoa ja apua!
Ohje

Ohje

Käytä nämä hyödyksesi!

  • Kasvikortistossa on yli 1400 kasvin tiedot sekä runsaasti kuvia.
  • Muistathan, että Puutarha.netin valikosta löydät runsaasti tietoa ja apua!
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20102_20207.jpg
Kerivät kaalit Vuoden vihannes 2010
Kerivät kaalit – kerä-, puna-, suippo- ja kurttukaali - on valittu Vuoden Vihannekseksi vuonna 2010. Keriviä kaaleja on viljelty Euroopassa jo ainakin 2500 vuotta. Keräkaali oli pitkään monissa maissa tärkein viljelty vihannes ja ravitsemuksellisesti tärkeä C-vitamiinin lähteenä. Aikaisemmin kasvimaita kutsuttiinkin kaalitarhoiksi, mikä kuvaa kasvin historiallista tärkeyttä.
20201_62256.jpg
Keppihevosella yli esteiden
leikkejä ja tytöt ratsastaneet esteitä. Harrastus koki uuden tulemisen vuoden 2010 tienoilla, jolloin julkaistiin Venla-Maria Uutelan kirja keppihevosista. Nykyään pääsee jo kisaamaan peräti suomenmestaruustasolla keppihevosten kanssa. Kotipihallekin pystyt luomaan aidon kisatunnelman pystyttämällä omia esteitä. Kokosimme muutaman idean, millä saat tehtyä edulliset esteet.
20228_79452.jpg
Viikon kysymys: Voiko hevoskastanjan jakaa?
Meillä on vanha hevoskastanja, jonka juuret on maanpinnassa. Isoon juureen on kasvanut noin 60 cm kokoinen verso. Onko mahdollista saada siitä kasvaman uusi puu, kun siinä ei ole oli juuria? Miten sen voisi juurruttaa?
202312_79675.jpg
Huonekasvien kukkaiskieli
Kukkaiskieli polveutuu jo 1700-luvun keskieurooppalaisista porvarispiireistä. Tuolloin miesten ja naisten välinen kanssakäyminen oli hyvin rajattua, niinpä keksittiin keino, jolla tunteita saattoi viestiä (lähes) muiden huomaamatta vastakkaiselle sukupuolelle. Nykyään näitä perinteitä levittävät lähinnä kukkakauppiaat. Kukkaiskieli on yhdistelmä kasvin fyysisiä ominaisuuksia, kansanperinnettä, mytologiaa ja uskontoa.
20241_83353.jpg
Kelpaisiko suklaa? Järjestä pääsiäismunajahti!
Pääsiäinen on suomalaiselle aikaa, jolloin kesän merkit alkavat vihdoin näkyä ja takatalven mahdollisuus alkaa vähentyä. Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa pääsiäistä lasten kanssa kuin ulkona juoksentelu, värikkäät askartelut ja suklaa? Eli järjestetäänpä pääsiäismunajahti! Kaiken huipuksi siitä on iloa myös perheen pienemmille. Päästä siis sisäinen lapsesi valloilleen ja suunnittele lapsille ja lapsenmielisille hauska pääsiäismunajahti!
20201_62218.jpg
Hakusessa punaiset posket ja iloinen mieli
Suomen talvi on tähän mennessä suurimmaksi osaksi ollut valkoisen sijasta melkoisen harmaa, mutta kun se lumi vihdoin yllättää autoilijat ja pakkaset paukkuvat, on hyvä olla varautunut! Eihän sitä tiedä, kauanko lumikelejä kestää. Jos toppatakin taskussa pitää valmiiksi sotasuunnitelmaa talvikelejä varten, voi heti lumen sataessa kirmata pihalle nauttimaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton