Perhosorkidean hoitaminen
Phalaenopsis mannii
Perhosorkidea (Phalaenopsis) on useimmiten se orkidea, josta innostus orkideoihin alkaa. Jopa niin, että kaupat mainostavat myyvänsä "orkideoita", aivan kuin perhosorkidea olisi se ainoa orkidea. Kuitenkin orkideasukuja on noin 800, luonnonlajeja yli 20 000 ja koska orkideat risteytyvät helposti keskenään, on ihminen innostunut tuottamaan niitä satoja tuhansia – perhosorkideoitakin tuhansittain.
On siis mistä valita: hohtavan valkoista, tummansamettista violettia, auringonkeltaista pilkuilla tai raidoilla, rohkeita viininpunaisia läiskiä – vain puhdas sininen puuttuu, mutta jalostajat tekevät kovasti töitä senkin tuottamiseksi. Kokojakin löytyy, isoa näyttävää tai pientä suloista, yksivärisillä lehdillä tai pilkuilla nekin. Jotkut lajit jopa tuoksuvat.
Hyvät juuret, hyvinvoiva kasvi
Kukan väri ei kuitenkaan saa olla ensisijainen ostoperuste, vaikka usein siitä aloitetaankin. Kasvin kaikkein tärkein osa on juuristo. Läpinäkyvä muoviruukku mahdollistaa hyvin sen tarkastelun. Juurten pitää olla napakat ja vihreät – eivät ruskeat nahistuneet tai muuten huonovointiset. Juurten kärkien pitää olla muusta juuresta poikkeavan värinen, mikä osoittaa, että juuri voi hyvin ja kasvaa.
Kaupassa myytävien orkideoiden kasvualusta on useimmiten kaarnarouhetta. Mutta viime aikoina myös huolestuttavassa määrin pelkkää sammalta, mikä liikaa kasteltuna tukahduttaa nopeasti orkideojen juuret – suokasvejahan eivät orkideat ole! Samoin yhä useammin näkee, että taimikasvatuksessa käytetty turvepotti on sellaisenaan jätetty kaarnarouheen sekaan. Se toimii kuin aikapommi: mädättää lyhyessä ajassa juurten tyvet.
Perhosorkideaa ei myöskään tarvitse siirtää lasiruukkuun, kuten pohjoismainen sisustustrendi näyttäisi toisinaan edellyttävän ja useassa kaupassa sitä ostajalle tyrkytetään. Luonnossa juuret kiemurtelevat puiden oksistossa karikkeen seassa, eivätkä siellä oksiston hämärissä saa sen kummempaa valoa. Sen sijaan ne saavat runsaasti ilmaa – mitä tiivis lasiruukku ei tarjoa.
Kasvuolosuhteet
Vielä parikymmentä vuotta sitten perhosorkideoita pidettiin harrastajien keskuudessa vaikeina kasvatettavina, ja luonnon lajit sitä vielä ovatkin. Mutta nykyiset jalostetut risteymät tulevat toimeen normaaleissa tasalämpöisissä ja kuivissa asunnoissamme. Eduksi niillekin olisi yö- ja päivälämpötilan vaihtelu edes muutamalla asteella ja suurempi ilmankosteus.
On huomattava, että perhosorkidea on hyvin kylmänarka. Sitä ei pidä sijoittaa tuuletusikkunan lähelle. Talvisaikaan pakkasella sitä kaupasta kotiin tuotaessa on oltava todella varovainen – lieväkin paleltuminen aiheuttaa kukkien nopean putoamisen ja lehtien irtoamisen, eikä silloin ole enää kasville mitään tehtävissä.
Vaikka perhosorkidea ei tarvitsekaan ylenmäärin valoa – sitähän pitää varsinkin keväällä suojella kirkkaalta auringonpaisteelta – se tarvitsee kuitenkin kukkavanan kehittyessä ja nuppujen avautumisvaiheessa enemmän valoa kuin mitä meidän pohjoinen talvinen taivaamme suo.
Kastelu, lannoitus ja tuholaisten tarkkailu
Perhosorkidealla ei ole useiden muiden orkideoiden tapaan varsinaisia vesivarastoja; se pystyy varastoimaan vettä vain paksuihin lehtiinsä ja juuriinsa. Siten se ei ole varautunut kuiviin kausiin, vaan sitä tulee kastella säännöllisesti. Periaate on, että kastellaan kerralla kunnolla ja sitten kasvualusta saa hieman kuivahtaa. Kasvuolosuhteet eri kodeissa vaihtelevat niin paljon, ettei tarkkoja lukuja kastelutiheydestä tai määristä voi antaa. Kasvattaja kyllä oppii hyvin pian näkemään kasvistaan ja ruukun painosta, mikä on kasvin kastelurytmi. Kasteluveden tulee olla lämmintä, eikä lehtiruusukkeen keskelle saa jäädä vettä seisomaan: se mädättää kasvupisteen helposti.
Perhosorkidea kasvaa myös tasaisesti ympäri vuoden, joten sitä tulee myös lannoittaa, vaikka jokaisella kastelukerralla, mutta todella miedolla lannoitemäärällä. Vaikkapa kiinanruusuun verrattuna se kasvaa taloudellisesti: samat lehdet pysyvät vuosikausia ja kasvu on suhteellisen hidasta.
Säännöllisesti on myös tarkkailtava, ettei kasviin pesiydy tuholaisia. Kasvattajatarhoilla ne myrkytetään huolellisesti, mutta silti pitkän kuljetus-, varastointi- ja myyntiketjun aikana kasvi altistuu erilaisille tuholaisille, jotka saattavat näkyä myöhemmin viikkojenkin päästä. Torjuntaan on ryhdyttävä aikailematta!
Kukkavanat ja keikit
Luonnossa perhosorkidea kasvaa useimmiten puiden oksilla lehtiruusuke alaspäin – se on siis mitä mainioin amppelikasvi. Kasvatuksen ja kaupan vuoksi kukkavanat sidotaan tiukasti tukikeppeihin, jotka voi kotona varovasti poistaa tai ainakin niitä voi lyhentää. Sitten uudet kasvavatkin jo luonnollisesti riippuen. Kukinnan jälkeen kukkavanan voi joko jättää paikoilleen, jolloin se lajista riippuen saattaa haaroa ja siihen tulee lisää kukkia. Sen voi myös katkaista. Kun katkaisun tekee heti kukkien lakastuttua alimman kukan alapuolella olevan silmun kohdalta, on aika todennäköistä, että kasvi kasvattaa kukkavanaan uuden haaran. Tällaisen vanan kukinta ei kuitenkaan ole niin upeaa kuin uuden – kyseessähän on tavallaan kasvin kannalta hätätoimi: kukinta onkin mennyt pieleen, kun vana katkesi. Meidän iloksemmehan eivät kasvit kuki, vaan suvun jatkaminen on kyseessä. Kukkavana saattaa myös kuivua, jolloin sen voi huoletta katkaista alhaalta poikki.
Silloin tällöin kukkavanaan tai kasvin juurelle kasvaa pieniä uusia kasvinalkuja. Näitä kutsutaan havaijinkielisellä vauvaa tarkoittavalla sanalla "keiki". Jos nämä vauvat saavat olla rauhassa paikoillaan, ne voivat kukkia samalla kun emokasvikin kukkii. Mikään kiire niiden irrottamisella ei ole, vaan niissä pitää olla kunnon juuret, jotta keiki jaksaa aloittaa oman itsenäisen elämänsä.
Perhosorkidea tuo paljon iloa talven harmauteen. Kokeilepa!
Teksti ja kuvat: Oili Pentinsaari
Lisätietoja: keskustelupalsta ja www.suomenorkideayhdistys.fi
Aiheeseen liittyvää
Jouluasetelmat ikkunoiden väliin
Puuta kaatamassa?
Herkkua pöytään: raparperipiirakka toscakuorrutteella
Rakentajan uudistus jatkuu
Uutta ilmettä pihaan puutuotteilla
Luetuimmat
Uusimmat