• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Brabant-tuijien pelastusoperaatio

Rakentajan toimitus
Päivitetty 11.05.2022
202111_73591.jpg

Lukijan kuva osana kysymystä.

Lukija kysyy: "Voinko jotenkin auttaa vielä elokuun lopulla aidanteeksi istuttamiani 27 Brabant-tuijaa, sillä ne alkoivat hiljalleen "ruskistua"? Kastelinkin kuivalla säällä, joten ilmiöin ei pitäisi johtua kuivuudesta. Voiko jokin lannoite tai muu vielä pelastaa tilanteen? Olivat 80 cm kokoisia. Maa on aika savinenkin paikoin tuossa, mutta niin ollut meillä muuallakin, jonne olen tuijia istuttanut. Nekin kyllä ensin hiukan "nyyrynneet", mutteivät noin ruskeiksi menneet."

Asiantuntijan vastaus:

Brabant-tuija näyttää kuvassa kyllä tosiaan hieman ruskealta. Syksyisin tuijat poistavat kasvin sisäpuolelta vanhoja neulasia, mutta teidän yksilössä ruskeus näyttää olevan kauttaaltaan. Toki nämä uudet juuri istutetut taimet saattavat joskus muuttaa väritystään myös ensimmäisten yöpakkasten jälkeen.

Savimaa ja liika kosteus voi hyvin aiheuttaa huonovointisuutta kasville. Istuttaessa savimaahan kannattaa huolehtia salaojituksesta, ettei pääse käymään niin, että savimaahan tehdyssä istutuskuopassa seisoo vesi ja kasvin juuret tukehtuvat.

Voisitte nostaa jonkun taimen ylös ja tutkia istutuskuopan tilannetta: seisooko siellä vesi, tuntuuko multa liian kostealta yms. Jos näin on, niin salaojituksesta ja kunnollisesta istutuskuopan perustamisesta tulisi huolehtia.

Kerroitte, että aikaisemmissakin istutuksissa on ollut vastaavaa ongelmaa. Voi hyvin olla, että nämä kasvit ovat saaneet juurensa kasvatettua syvemmälle ja löytänyt hapekkaampaa maata.

Lukijan kuva osana kysymystä.
Lukijan kuva osana kysymystä.

Havukasvien lannoitetta tulisi laittaa istutuksen yhteydessä kasvualustaan ja käyttää hapanta havu- ja rhodomultaa.

Puutarha.net -uutiskirje toimitetaan kahdesti viikossa, suoraan sähköpostiin.

Tilaa uutiskirje

Ohje

Ohje

Tuleehan sinulle jo Puutarha.netin uutiskirje?

Puutarha.net -uutiskirje toimitetaan kahdesti viikossa, suoraan sähköpostiin.

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista - ja jäsenyyshän on aivan ilmaista! Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa - sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kynäkatajan oksa
Onnistuuko kynäkatajan siirtäminen? Asiantuntija vastaa
Kynäkatajani on kasvanut noin 10 vuotta lähellä seinää sen itäpuolella. Kasvu on ollut melko kituliasta ja osa oksista on kuivunut. Nyt joudun siirtämään sen toiseen paikkaan pihatöiden takia. Onko toivoa siirron onnistumisesta ja miten se suoritetaan?
202211_80117.jpg
Mikä kuvassa oleva kukka on? Asiantuntija vastaa
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20116_26849.jpg
Hometta puutarhassa?
Puutarhassani vaivaa outo tauti; kuin hometta olisi kasvien lehdillä? Sitä on niin pensaissa, perennoissa kuin kesäkukissakin. Mitä se on?Puutarhakasveihin voi joskus iskeä harmaahome tai härmä - molemmat ovat sienitauteja. Home ilmaantuu etenkin kosteissa olosuhteissa, härmä kuivissa - ja molemmat mädättävät kasvinosia. Esimerkiksi leimut, mansikka, siperianhernepensas, juhannusruusu ja monet kesäkukat ovat niille alttiita.Joskus näiden sienitautien haitta on niin vähäistä, että kasvi ei ole siitä moksiskaan - ja seuraavana vuonna härmää ei esiinnykään. Toisinaan koko kasvi on sairas ja voi jopa kuolla.Pahoin saastuneet kasvit voi ruiskuttaa kesällä sienentorjunta-aineilla. Saastuneet kasvinosat kerätään syksyllä pois puutarhasta ja hävitetään sekajätteen joukossa.Katso mm. Neudo Vital sienisairauksia vastaanVoit kokeilla sienitautien torjuntaan myös kotikonstia: sekoita litraan vettä 2 tl mäntysuopaa ja 2 tl ruokasoodaa, sekoita ja ruiskuta koko kasvusto hyvin. Uusi käsittely viikon päästä ja jatkossa tarpeen mukaan. Toivottavasti kikka auttaa ja saat nauttia kukistasi vielä pitkään!Lue lisää:Tautien ja tuholaisten torjunta puutarhassa
20091_14715.jpg
Nuorenparin pihasuunnitelman luonnostelua
Nuorenparin upea omakotitalo rakentuu metsän keskelle. Pihasta toivotaan helppohoitoista ja toimivaa. Kasveista viehättävät mm. terijoensalava ja omenapuut sekä erilaiset hopeansävyiset kasvit. Pieni soliseva vesiaihe on myös toiveiden listalla. Isäntä haaveilee myös uima-altaasta...sitten joskus...
20239_83116.jpg
Mikä päärynäpuuta vaivaa? Asiantuntija vastaa
Mikä mahtaa vaivata päärynäpuuta, jossa lehdet ovat tummanpunaisia? Sellasia hieman purppuran värisiä. Tänä kesänä alkanut värjääntyä sellaiseksi ja vaikuttaa aika kuivuneelta, vaikka on saanut normaalisti vettä.
20237_78261.jpg
Pensasmustikka lumoaa isoilla ja maukkailla marjoillaan
Pensasmustikka (Vaccinium corymbosum) on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Jalostetut lajikkeet kestävät hallaa ja melko koviakin talvipakkasia. Pensasmustikan suuret, jopa kolme kertaa metsämustikan kokoiset marjat säilyvät hyvin tuoreena sekä pakastettuna, ne tuoksuvat hyvältä ja ovat terveellisiä. Pensasmustikan marjat ovat isoissa tertuissa, joten niitä on helppo ja nopea poimia. Yhdestä pensaasta voi saada satoa useita litroja ja sama pensas voi tehdä marjoja jopa kolmekymmentä vuotta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton