Ensimmäinen suomenkielinen puunhoitoalan työtekniikkaopas on julkaistu
Kuva 1. Arboristi hoitoleikkaa tammea kiipeilytekniikalla. (Kuva: Mika Vainionpää)
Arboristit, nuo hurjapäät, keikkuvat puussa köyden varassa sahan kanssa, hoitoleikaten puuta tai kaataen sen paloina ahtaassa paikassa. Toisinaan työt hoidetaan nostokorista tai avuksi otetaan nosturi. Työ sisältää riskejä tekijälle ja ympäristölle, ja työtapojen on oltava harkittuja ja turvallisia.
Viikolla 47 julkistettiin puunhoitoalan ensimmäinen suomenkielinen työtekniikkaopas. Suomen puunhoitoala on nuori, eikä meillä ole aiemmin ollut koottuna suomenkielistä normistoa turvallisista työtekniikoista. Puunhoitoalan turvalliset käytännöt -oppaassa esitellään turvallisia työtekniikoita kuvaavat normit kiipeillen ja nostokorista tehtäville töille, kuten puiden paloina poistolle ja hoitoleikkaamiselle. Oppaan avulla pyritään parantamaan puunhoitoalan turvallisuutta ja riskienhallintaa.
Moottorisahaa käytetään kahdella kädellä
– Puunhoidon kaltaisella kehittyvällä alalla työtekniikat ovat jatkuvassa muutoksessa, ja käytännön työelämässä on erilaisia vaihtoehtoisia työtapoja. Eri työtapojen hyvistä ja huonoista puolista sekä eri variaatioista käytiin oppaan tehneen työryhmän ja ohjausryhmän kesken paljon keskustelua, sanoo arboristi Tomi Kivikorpi, ArboTurva-työryhmän puheenjohtaja.
– Tavoitteena oli luoda opas, joka on niin hyvin kiinni käytännön työnteossa, että se mahdollista ottaa suoraan käyttöön paitsi opetuksessa, myös yritysten turvallisuusohjeissa ja tilaajien työmäärittelyissä, Kivikorpi jatkaa.
– Esimerkkeinä oppaan normeista voisi mainita, että emme löytäneet työturvallisuusnäkökulmasta mitään perusteluita kiipeilytöiden suorittamiselle yksinään. Turvallinen työskentely edellyttää, että työmaalla on vähintään kaksi koulutettua työntekijää. Samoin moottorisahan käyttö yhdellä kädellä todettiin turvattomaksi käytännöksi. Emme keksineet tilannetta, jossa yhdellä kädellä tehtävä sahaus olisi tarpeellista tai turvallista, Kivikorpi kertoo.
Opas ammattilaisille, tilaajille ja opetukseen
Opas on suunnattu ensisijaisesti puunhoitoalan töitä tekeville koulutetuille puunhoitajille eli arboristeille. Arboristit tekevät kaikkia työvaiheita puun elämänkaaren aikana rakennetussa ympäristössä, kuten puiden istuttamista, leikkaamista, latvustuentoja, kuntotutkimuksia, hoitosuunnitelmia ja puiden poistoja eri tekniikoilla. Opas palvelee myös oppimateriaalina arboristien koulutuksessa ja tukena tilaajien urakkaehtojen määrittelyssä.
Opas tehtiin Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry:n, alan yritysten ja oppilaitosten sekä Viherympäristöliitto ry:n yhteistyönä toteutetussa ArboTurva-hankkeessa vuosina 2019-2021. Hanketta rahoittivat Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry, Metsämiesten Säätiö, Viherympäristöliitto ry, Hyria koulutus Oy, Koulutuskeskus Sedu sekä seuraavat yritykset ja henkilöt: Entti Oy, Kilpikaarna, Neulapuu Oy, Pohjolan Kantojyrsintä- ja Arboristipalvelu, Puunhoitopalvelu Juha Grönroos, Henri Enroos ja Antti Erola. Raportin kuvituksesta on vastannut Veijo Kangasmäki.
Opas julkistettiian Puiden tulevaisuus -seminaarissa Turussa 26.11.2021.
Painettua opasta myyvät Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry ja Viherympäristöliitto ry. Oppaan sähköinen versio on ladattavissa SPY:n kotisivuilta.
Lähde: Viherympäristöliitto ry:n tiedote 22.11.2021