• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Mitkä ovat happaman maan maanpeitekasveja?

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 25.03.2025•2 min
20235_81969.jpg

Tupastiarella (Tiarella wherryi) (Kuva: Adobe Stock)

Olen istuttanut havuja, rodoja sekä höyhenpensaan ja tarkoitus on peittää pinta hakkeella. Haluaisin kuitenkin jotain aluskasvia. Onko tiarella liian hento hakkeen sekaan?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Perennoiden juureen ei ylipäätään suositella kuorikatetta, sillä se hidastaa niiden leviämistä. Varsinkin pintarönsyillä leviävät kasvit, kuten rönsytiarella, ei saa helposti kunnollista juurtumisotetta katteen päällä. Tupastiarella kasvaa mattomaisena kasvustona, mutta ei tee rönsyjä. Kate myös maatuessaan kuluttaa maasta typpeä, jota tarvitaan kasvuun. Asia kannattaa huomioida myös puuvartisten lannoituksessa katetulla alueella.

Katetta voi alueella käyttää havukasvien, alppiruusujen ja muiden puuvartisten kasvien tyvellä. Perennat istutetaan ryhmiksi niiden väleihin, eikä niiden kasvualueelle katetta levitetä. Näin myös perennat pääsevät kasvamaan kauneimmilleen.

Tiarella sopii mainiosti maanpeitekasviksi mainitsemiesi kasvien alustoille. Muita sopivia ovat mm. varjoyrtti, tuoksumatara ja rönsyansikka. Myös taponlehti menestyy hyvin myös happamassa maassa, vaikka ei sitä erityisesti vaadikaan.

Kaikki pihan kasvit banneri Muhevainen
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
viikon kysymys
kasvit

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Voiko kaatunut kataja vielä pelastua – vai kannattaako se poistaa? Asiantuntija vastaa
Kasvillisuus
Voiko kaatunut kataja vielä pelastua – vai kannattaako se poistaa? Asiantuntija vastaa

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton