• Etusivu
  • Kasvillisuus

Voiko hevoskastanjan jakaa? Asiantuntija vastaa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 23.01.2024
20228_79452.jpg

(Kuva: Shutterstock)

Meillä on vanha hevoskastanja, jonka juuret on maanpinnassa. Isoon juureen on kasvanut noin 60 cm kokoinen verso. Onko mahdollista saada siitä kasvaman uusi puu, kun siinä ei ole oli juuria? Miten sen voisi juurruttaa?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Juurivesasta voi yrittää tehdä taivukkaan. Taivukasta ei katkaista emokasvista, ennen kuin siihen on kasvanut juuret. Vesa käännetään varovasti maata kohti niin, että osa oksan sivusta on maassa kiinni. Oksaa ei siis taivuteta maahan ylösalaisin. Taivukas tuetaan paikoilleen, jotta juuret saavat mahdollisuuden kasvaa.

Hevoskastanjan juurella maa voi olla kovaa ja kuivaa. Ennen taivukkaan kiinnittämistä kannattanee pehmentää ja kastella maata, jotta juurtuminen helpottuu. Jos maa uudelleen kuivuu, juurtuminen vaikeutuu. Kun taivukkaassa on juuret, voi sen leikata irti emokasvista ja istuttaa ruukkuun vahvistumaan tai suoraan lopulliselle kasvupaikalleen.

Vesasta tai muusta nuoresta oksasta voi myös leikata pistokkaan. Se työnnetään esim. kosteaan turpeeseen ja huolehditaan siitä, että kosteus on tasasista mutta ei kuitenkaan jatkuvasti kovin märkää.

Valitettavasti en osaa sanoa, kuinka innokas hevoskastanja on juurtumaan tai juurtuuko se. Yleensä hevoskastanjaa lisättäneen siemenistä. Ammattiviljelijät käyttävät pistokaslisättävissä kasveissa usein juurtumishormonia.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Puutarha.net -uutiskirje toimitetaan kahdesti viikossa, suoraan sähköpostiin.

Tilaa uutiskirje

Ohje

Ohje

Tuleehan sinulle jo Puutarha.netin uutiskirje?

Puutarha.net -uutiskirje toimitetaan kahdesti viikossa, suoraan sähköpostiin.

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

20238_82910.jpg
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202211_80195.jpg
Herukkapensaiden tuholaisten häätö? Asiantuntija vastaa
Olen aloitteleva hyötypuutarhan hoidossa. Istutin tänä kesänä puna-, musta- ja viherherukkapensaaat sekä pensasmustikoita. Punaherukkapensaaseen ilmestyi vihreitä toukkia, jotka söivät lehtiä. Poistin lehdet, joissa näin toukkia. Seuraavaksi ilmestyi kaikkiin herukoihin ilmeisesti jotain kirvoja. Oksien päissä lehdet käpertyivät ja niissä näkyi pienenpieniä nyppyjä, joiden oletan olevan kirvoja tms., koska pensaisiin tulvahti muurahaisarmeija kiipeilemään pitkin varsia. Leikkasin pois kaikki ne oksat, joissa oli näitä kirvaryppäitä. Olenkohan toiminut oikein? Voiko mitenkään ennaltaehkäistä tuholaisia tulevana keväänä? Pitäisikö herukat ruiskuttaa ennen marjojen tuloa?
20235_81647.jpg
Sinivaleunikon saatavuus? Asiantuntija vastaa
Mistä voisin ostaa sinivaleunikon taimia? Tai edes siemeniä?
20238_82725.jpg
Jurova tammi? Asiantuntija vastaa
Meille istutettiin syksyllä 2022 viisi metriä korkea tammi. Sen silmut eivät ole avautuneet lainkaan. Osa oksista on kovia ja elottoman oloisia ja osa on taipuisia. Meille on sanottu, että tammi voi juroa istutuksen jälkeen. Millainen ennuste on tällaisella tammella?
202211_80006.jpg
Kestävä nurmikkoseos? Asiantuntija vastaa
Mikä on se kestävin nurmikkoseos, jossa apilaakin seassa ja jota on aikoinaankin käytetty menestyksekkäästi kestävien pihanurmien perustamiseen? Olen kokeillut joitain siemenmerkkejä, mutta niistä tuntuu tulevan vain hentoa (rairuohomaista) nurmea, joka kuolee yhden kesä jälkeen.
20239_83128.jpg
Viikon kysymys: Miten chili kannattaa säilöä?
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
20224_77948.jpg
Onko omenapuu menetetty? Asiantuntija vastaa
Onko omenapuu menetetty? Pitääkö vaihtaa uusi? Pupu on syönyt rungon kuoren.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton