• Etusivu
  • Hoitotyöt

Asiantuntija vastaa: Milloin norjanangervo kannattaa leikata?

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen OyLue lisää
Päivitetty 25.03.2025
20224_77668.jpg

Norjanangervo (kuva: Shutterstock)

Mikä on sopiva ajankohta leikata norjanangervo, joka on rehevöitynyt liian suureksi ja leveäksi?
Onko paras leikata se ihan alas vai napsia oksista osa?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Norjanangervon sopiva leikkausaika on varhain keväällä. Pensas kukkii edelliskesän versoilla. Siksi sitä ei yleensä suositella leikattavaksi alas kokonaan, vaan poistamaan oksia usean vuoden aikana sieltä täältä, n. 10‒20 cm:n korkeudelta maan pinnasta leikattuna. Tämä leikkaustapa pitää yllä jokavuotista kukintaa, mutta on varsin työläs. Itse pensas kestää hyvin myös nuorennusleikkauksen kerralla, mutta silloin menetetään yhden vuoden kukinta. Korkeuden kasvaminen entiselleen kestää myös jonkun vuoden.

Norjanangervon voi leikata myös heti kukinnan jälkeen, jolloin uudet versot ehtivät kasvaa kesän aikana. Toiveena tällöin on, että se ehtii vielä kasvattamaan uudet versot tänä kesänä ja kukkisi seuraavana keväänä. Mutta jos aiotte leikata koko pensaan alas kerralla, tekisin sen varhain keväällä ennen silmujen puhkeamista. Silloin kevään luonnollinen kasvuvoima ohjautuu uusien versojen kasvuun. Kukinnan jälkeen kasvuvoima on jo hieman hiipunut ja pensaan uudistuminen hidastuu.

Leikatun pensaan tyvelle kannattaa lisätä ravinteikasta humusta ja/tai lannoittaa maltillisesti. Jos maa kuivuu kasvukaudella kovasti, tehostettu kastelu auttaa uusia versoja kasvuun.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista - ja jäsenyyshän on aivan ilmaista! Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa - sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Hoitotyöt
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20224_77915.jpg
Onko nurmikon muuttaminen niityksi vaikeaa toteuttaa? Asiantuntija vastaa
Meillä on pihassa valtavasti nurmikkoa, josta yhtä plänttiä, n. 30‒40 neliöä, olen haaveillut muuttavani niityksi. Toissa talvena naapuri kuitenkin kaadatti puita tonttimme vierestä, mukaanlukien pari suurta haapaa. Näiden haapojen juurethan toki yltävät meidän nurmikkoalueelle ja viime kesänä alkoivat melkoisella vimmalla puskea pientä taimea tuolle suunnittelemalleni niittypaikalle. Pitääkö haaveet niitystä nyt hylätä vai onko mitään muuta keinoa estää haapaa tekemästä taimiaan kuin säännöllisesti leikata ne ruohonleikkuun lomassa?
202210_79843.jpg
Vahaa ruusuntaimissa? Asiantuntija vastaa
Ostin ruusuntaimia netistä, varret on ilmeisesti suojattu vihreällä vahalla. Pitääkö varret leikata, niin että vahattu osa poistuu?
202211_80221.jpg
Luumut lehtikompostiin? Asiantuntija vastaa
Yleisesti ohjeissa kerrotaan, että hedelmiä ja vihanneksia ei saa heittää avonaiseen puutarhakompostiin haittaeläinten, myyrien ja rottien, ulottuville. Mutta entä luumut? Kypsät luumut hajoavat mehuksi hyvin nopeasti, päivässä–kahdessa. Jäljelle jää ohuet kuoret ja siemenet. Ne voisivat houkutella mehiläisiä ja hyönteisiä, mutta eivät ole edes linnuille syötäväksi. Siis miksei luumuja voisi heittää avokompostiin?
20228_79410.jpg
Tuija-aidan istutus ja kastelu ‒ Asiantuntija vastaa
Olemme istuttaneet uuden omakotitalon pihaan tuija-aidan ja tuntuu, että olemme ihan hukassa kuinka paljon noita pitäisi kastella. Nyt on vielä ollut todella kuumaa ja kuivaa. Ensimmäiset muutamat viikot kasteltiin joka päivä reilusti juurille, mutta osa tuijista tuntuu kuivuvan latvoista ja osa oksista on haalistuneet, etenkin niiltä osin mitä ovat auringossa.Ostimme kosteusmittarin, joka näyttää, että tuijien multa olisi kostean ja märän vaiheilla joka paikassa. Joten muutaman päivän nyt olemme ottaneet vähän rauhallisemmin kastelun kanssa. Mutta silti tuntuu, että ne vain kuivuvat kuivumistaan. Mikä neuvoksi? Jatketaanko reilua, jokapäiväistä kastelua vai otetaanko rauhallisemmin ja kastellaan reilummin esimerkiksi joka toinen päivä tai harvemmin? Meillä ei ole kuorikatteita tuijien juurilla, kannattaisiko se?
202211_80089.jpg
Pavulla ongelmia? Asiantuntija vastaa
Papu lähti hyvin kasvuun, mutta nyt aivan yllättäen osa pavuista alkoi ruskettua. Viikon verran oli paahtavaa hellettä, mutta kastelin joka toinen päivä. Lannoitin vanhalla Y-lannalla ja muutaman päivän päästä alkoi taimien ruskistuminen. Mitään ötököitä en ole huomannut. Kaikki eivät ruskistuneet (kuivuneet), mutta rivissä siellä täällä niitä on tai sitten pari kolme vierekkäin.Mistä moinen voi johtua?
20237_82625.jpg
Musta tuholainen mansikan lehdillä? Asiantuntija vastaa
Mikähän on tämä mansikan lehdet tuhoava musta ötökkä? Miten siitä pääsee eroon?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton