Joululahja aikuiselle, lapselle ja luonnolle: mitä kullekin pitäisi hankkia?
Joulu on tavaroiden aikaa. Tavaraa heitetään ensin pois joulusiivouksessa, sitä ostetaan mummeille, sedille, naapureille, kummeille ja kaimoille, ja sitten sitä saadaan lisää senkin edestä, mitä ollaan heitetty pois. Lahjat ovat toki kivoja ja kuuluvat jouluun, mutta onko sen sitten pakko olla aina sitä tavaraa, mitä monella on jo liikaa?
Väkisin ei kuitenkaan ole järkeä luontoäitiä lähteä kuormittamaan. Jos kaverin lahjatoivelistalta ei löydy mitään sellaista, mitä itse pystyisit hankkimaan, mutta jotain on pakko kuitenkin hankkia, voi näistä ideoista olla hyötyä:
Aineettomat lahjat
Perheen pienimmille lahjojen avaus on suurinta iloa, ja käytäntö on: mitä enemmän uutta tavaraa, sen parempi.
Vanhempana sitä lukee Konmari-kirjan* ja alkaa arvostaa järjestelmällisyyttä, tilaa ja niitä lahjoja, jotka ovat liian kalliita, että kehtaisi pyytää kaverilta. Tällöin paras lahjaidea on lahja, joka ei jää keräämään pölyä nurkkiin tai lennä roskiin tai uuteen lahjapakettiin ensi vuoden joulusiivouksen lomassa.
(*Konmari on Marie Kondō -nimisen kirjailijan elämänhallintaan perustuva teos, joka kannustaa turhan tavaran karsimiseen ja minimalistisempaan elämäntyyliin.)
Suosituin ja tunnetuin aineeton lahja on lahjakortti. Lahjakorteissa on mieletön valinnanvara. Peilikuvaansa ihastuneelle Sirpalle löytyy lahjakortti luonnonkosmetiikkaliikkeeseen, tietokoneella kyyristelevälle Karille lahjakortti urheiluhierojalle. Naapurin Penalle löytyy kortti tukemaan penkkiurheiluharrastusta. Penan vaimolle läjä lahjakortteja elokuviin, jotta vältetään televisioon liittyvät riidat jääkiekkokautena. Äidille voi vaikka itse askarrella lahjakortteja esimerkiksi siivousapuun tai kotitekoiseen illalliseen.
Entä jos lahjakortti on tullut annettua jo viitenä edellisenä jouluna, ja viime vuonna nekin olivat lahjakortteja halaukseen? Silloin voi olla aika yllättää hurjemmalla lahjuksella. Miten olisi tandemhyppy, järjestetty illallinen täydessä pimeydessä, tutustuminen hot joogaan tai suklaatyöpaja kahdelle? Elämyslahjat tarjoaa elämyksiä, joiden hiilijalanjälki on alhainen ja ympäristöä kuormittavia resursseja on vältelty.
Jos lahjansaaja ei kuitenkaan halua mitään, tai haluat antaa aidosti merkittävän lahjan, on paras valinta eettinen lahja. Erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta voit auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat.
Ohje
Esimerkkejä eri järjestöistä ja niiden tarjoamista lahjoista:
- Unicefin kautta selviytymis- tai talvivaatepaketti 1‒3-vuotiaalle lapselle.
- Worldvisionin kautta syntymätodistus tai väkivallaton lapsuus (Väkivallattomien kasvatuskeinojen ja lapsen oikeuksien opettamista vanhemmille).
- Plan internationalin kautta satuhetki lapselle tai puhdasta vettä perheelle.
- Pelastakaa lapset -järjestön kautta harrastus lapselle.
- Toisenlainen lahja -järjestön kautta vuohi tai puuntaimenet kehitysmaahan.
- Suomen eläinsuojelu -järjestön kautta kodittoman eläimen rokotus tai sterilointi.
Ekologiset lelut
Jos annat lapselle lahjaksi palan paperia, jossa lukee, että nimissäsi on lahjoitettu lehmä ja perunaa kehitysmaihin, saat tuskin haluamaasi reaktiota. Teko on äärimmäisen hieno, mutta jos saat barbielinnaa, Frozen 2 -elokuvaa, moottorilla toimivaa potkuautoa ja muutakin lelukuvaston sisältöä odottavan lapsesi hyppimään riemusta ilman yhtäkään lelua, on sinun aika kirjoittaa kirja loistavista kasvatustaidoista.
Jos tilanne ei kuitenkaan ole tämä, ei hätää. On muitakin ratkaisuja pitää lapset iloisina jouluaattona ja silti pysyä ekologisuudessa.
Turvalliset puu- ja kangaslelut ovat ympäristöystävällinen valinta, josta muksutkin pitävät!
Ekokiva-niminen sivusto lajittelee ekologiset lelut iän mukaan. Alle vuoden ikäiselle pallerolle mieluisia ovat luonnonkumiset, värikkäät autot tai pehmoinen kangaskirja, kun taas kymmenvuotiaalle mukelolle ekologinen taiteilijapakkaus tai suolavedellä toimiva robotti.
PlanToys puolestaan on maailmanlaajuisesti tunnettu yritys, joka valmistaa lapsen eri kehitysvaiheita tukevia, turvallisia ja ekologisia kumipuuleluja. PlanToyn puulelut ovat kestäviä, mukavan tuntuisia, ihanan värikkäitä, ja jokaiselle lapselle löytyy varmasti jotakin. Löytyy puisia eläimiä, ajoneuvoja ja kasveja. Tuleville huippukokeille löytyy leikkiruokasettejä, kodinhengettärille ja -hengille löytyy lisäksi myös puinen siivoussetti, jolla ikävä kyllä ei puhdista taloa, mutta into siihen saattaa herätä!
Ekologisia, kierrätysmateriaaleista ja muista ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistettuja leluja, pelejä ja askartelutarvikkeita löytyy monelta pieneltä ja isolta yritykseltä Suomesta ja kansainvälisesti. Katso esimerkiksi, mitä Iloinen Heppu tarjoaa.
Muita ekologisia lahjoja
Kaikki lahjoja odottavat eivät ole lapsia, tai konmarin lukeneita minimalisteja. Heitä varten on onneksi roppakaupalla lahjoja, joista on paljon hyötyä sekä vastaanottajalle että luonnolle!
Ursula, joka ottaa aina lenkille ja töihin puolivuotta vanhan, muovisen limsapullon, saa lahjaksi ruostumattomasta teräksestä valmistetun juomapullon. Ovathan ne paljon tyylikkäämpiä ja terveellisempiä, sekä pitävät juoman kylmänä tai lämpimänä kauemmin.
Eräjorma-Matille löytyy partioaitasta ekologinen rinkka ja pipo. Ulla-Maijalle puolestaan luonnonkosmetiikkaliikkeestä savea sisältäviä saippuapaloja.
Vaihtoehtoja on monia, jokaiselle löytyy varmasti jotain! Ympäristöystävälliset tuotteet tunnistat erilaisista merkinnöistä. Esimerkiksi Vihreä valinta -merkintä ja suomalaiset tuotteet paljastava Avainlippu-merkintä.
Luovaa paketointia ilman tunnontuskia
Usealle lapselle yksi joulun mieleenpainuvimmista asioista on lahjapapereiden repiminen. Usealle aikuiselle yksi joulun mieleenpainuvimmista asioista on paketoinnin kanssa tuskailu ja mielettömän lahjapaperikasan hävittäminen joulun jälkeen.
Kaikki nämä ovat kultaisia muistoja, joista ei tarvitse päästä eroon vain, koska kierrätykseen sopimaton paketointipaperi on Eiei-listalla. Keinoja on monia!
Jos paperin repiminen yhä on se juttu, on olemassa ekologisia vaihtoehtoja pakkauspaperille. Ruskean ekopaperin saa nätiksi käyttämällä paketin koristelussa vaikka kuusenoksia, kuivattuja kukkasia, käpyjä tai oikeastaan mitä tahansa muuta nättiä.
Lisäksi pakkauksen saa aikaiseksi helposti myös esimerkiksi vanhoista sanoma-, mainos- tai aikakauslehdistä, vanhoista seinäkalentereista, reissulta jääneistä kartoista, viime vuoden lahjapapereista, tai vaikkapa sudokulehden tehtävistä. Teippiä voi välttää taittelemalla paperi niin, että se pysyy kasassa ilmankin.
Jos repiminen ja paperin kanssa tahiminen ei ole se juttu, saa lahjapaketeista kauniita myös esimerkiksi kankaalla, huovalla, tai muulla ylimääräisellä tekstiilillä. Lahjakasseja voi tehdä myös esimerkiksi tyhjästä muropaketista, josta voi myös leikata nimilappuja paketteihin.