• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kasteluvälineet

Rakentajan toimitus
Päivitetty 28.12.2021
20067_312.jpg

Parvekepuutarhaa kastellessa pärjää jopa sumutinpullolla ja kastelukannulla, mutta isompaa puutarhaa kastellessa kannatta miettiä vaihtoehtoja veden kantamiselle.

Kasteluletkuna kudosvahvistettu letku on pitkäikäinen. Sen on myös syytä olla tarpeeksi pitkä. Letkuliittimiä hankkiessa on syytä ostaa niitä kerralla reilusti, ettei myöhemmin tarvitse harmitella liitinten yhteensopimattomuutta. Veden takaisin virtaus estyy takaiskuventtiilillä ja kaksoishanaliittimen avulla voidaan hanasta tulevaan letkuun yhdistää kaksi eri suuntaan haarautuvaa letkua.

Letkun päähän saa vesisuihkun sumuksi hajottavia vesipistooleita, joilla on hyvä helteillä sumuttaa herkimpiäkin kasvikaunottaria. Ne säästävät sormia ja hermoja. Vesi voi lentää suora-, kartio-, viuhka- tai sumusuihkuna. Letkun päähän voi myös hankkia harjan, jolla voi vaikka nopeasti sipaista mullat puutarhurin saappaista. Sekä puutarhurille että etenkin lapsille iloa tuottaa maahan painettava suihku, joka vilvoittaa mukavasti hellepäivinä.

Letkukela tai -kärry helpottaa vesiletkun siirtelyä paikasta toiseen, ja letku pysyy järjestyksessä eikä loju pitkin pihaa tapaturmia aiheuttamassa. Hienommissa versioissa letku kelautuu takaisin koteloon automaattisesti. Ohjain pitää letkun suorassa vetosuunnasta riippumatta. Kotelo toimii myös suojana auringon kuluttavaa vaikutusta vastaan. Se voi seistä maassa tai olla kiinni seinässä.

Sadetin auttaa isomman pihan kastelussa. Se on hyvä apuväline etenkin nurmikoille. Paremmissa malleissa samassa sadettimessa on nurmikon kasteluun tarkoitettu, edestakaisin keinuva tankosuihku ja istutuksille tarkoitettu, useamman suihkun sumuttava yhdistelmä. Katealuetta ja suihkun voimakkuutta voidaan säädellä.

20067_313.jpg

Ajastimien avulla saadaan määritettyä sopiva kastelurytmi. Ajastimen avulla voidaan määritellä kastelupäivä(t), kellonaika ja kastelun kesto sekä teho. Kasvihuoneviljelyssä tämä on ehdottoman tarpeellinen apuväline.

Harrastelupohjaista automaattikastelua voi harrastaa myös terassipuutarhassa sekä kukka- ja vihannesmaalla. Maan pinnalle asennettavaa tihku- tai tippukasteluvaihtoehtoa kannattaa harkita. Se on helppo asentaa, ja tukkeutumiset havaitaan nopeasti. Letkujen paikkaa on helppo vaihtaa, ja ne voi myös välillä poistaa. Letkua ei edes välttämättä tarvitse paineistaa. Se saattaakin olla vaikeaa, jos viljelypalsta on kaukana vesipisteistä. Pienempiin kohteisiin voi käyttää kastelutarvikkeita, joiden avulla vesi annetaan kasvien tyvelle tippusuuttimien avulla. Syväkastelu suoraan juuristoalueelle on istutuksen ja muiden hoitotöiden kannalta huoleton, sillä letkut eivät haittaa työskentelyä, ja se on etenkin puiden osalta ainoa tehokas kastelukeino.

Kastelulaitteissa kannattaa panostaa laatuun. Halvimmat laitteet eivät yleensä kestä edes yhtä kesää.

Myös kasteluveden laatu ja kastelun ajoittaminen ovat tärkeitä tekijöitä kastelun onnistumisessa.

Lue lisää kastelusta.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202310_45587.jpg
Kaktukset viehättävät piikeistään huolimatta
Kaktussukuja löytyy jopa 150 ja niistä tuhansia lajeja sekä lajikkeita. Alun perin kaikki kaktukset ovat kotoisin Amerikasta. Kaktukset ovat monivuotisia mehikasveja. Suurimmalla osalla lehdet ovat muuntuneet piikeiksi, kukat ovat heleän värisiä ja suuria. Kaktukset voidaan jakaa kahteen ryhmään: aavikkokaktuksiin ja sademetsissä asuviin lajeihin.
20065_91.jpg
Perennojen talvisuojaus
Perennojen elämäkään ei ole ongelmatonta: Lämmin, märkä syksy ja alkutalvi edistävät homeen kasvua. Lumeton keskitalvi tai kovat pakkaset voivat palelluttaa perennat. Aurinko ja kuivaava tuuli saattavat kuivattaa perennat kuoliaaksi.Tavallisimmat perennat eivät talvisuojausta tarvitse. Talvisuojaus on tärkeä esim. kivikkokasveille ja nuorille taimille. Lumi on paras talvisuoja. Lumen kertymistä voi auttaa havuilla. Myös ilmavan turpeen lisääminen kasvin tyvelle antaa hyvän suojan. Ainakin syysleimut, punatähkä, keijunkukka ja kevätakaihonkukka saavat helposti talvivaurioita. Kevätkylmiltä suojaa voivat tarvita mm. särkynytsydän, marskinlilja, kuningaslilja ja valeangervo.Kasveista saat lisätietoa Puutarha.netin Kasvikortistosta!
20222_76856.jpg
Puutarhaliitto kannustaa: Vie ystävä puutarhaan
Puutarhaharrastamisesta on tullut suosituimpia vapaa-ajan aktiviteetteja. Innokkaita harrastajia on jo yli puolet suomalaisista. Suosio on kasvanut jo vuosien ajan, mutta erityisesti kahden viime vuoden aikana uudet harrastajat ovat innostuneet puutarhanhoidosta! Puutarhaliiton vuoden 2022 teema "Vie ystävä puutarhaan" korostaa harrastuksen yhteisöllistä vaikutusta.
20216_70902.jpg
Katso millaisia hyönteishotelleja muilta löytyy ja nappaa vinkit omaasi
Miksi pitäisi rakentaa tai ostaa hyönteishotelli pörriäisille? Monet hyönteiset ovat erittäin hyödyllisiä luonnon ekosysteemille ja sitä kautta myös ihmiselle. Koska hyönteisten luonnolliset pesintä- ja talvehtimispaikat ovat vähentyneet kaupungistumisen ja muuttuneiden pihanhoitotapojen myötä, on tärkeää luoda näitä paikkoja hyönteisille. Hyönteishotellit tarjoavatkin luonnollisen pesimä- ja suojapaikan puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeille hyönteisille.
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Usein kysyttyjä kysymyksiä kasvihuoneen huollosta ja käytöstä
Mitä huoltoa kasvihuoneeni tarvitsee?Liukuoven laakerit kannattaa öljytä vuosittain. Syksyllä, kun olet tyhjentänyt kasvihuoneen kaikesta kasvijätteestä, pese kasvihuone sisältä kuumalla vedellä ja mäntynestesaippualla. Pese kasvihuone ulkopuolelta keväisin.Minulla on vihreärunkoinen kasvihuone, tarvitseeko sitä maalata usein?Ei tarvitse, kasvihuoneesi runko on polttomaalattua alumiinia ja kestää vähintään kymmenen-viisitoista vuotta ilman huollon tarvetta.Kestävätkö muoviset kennolevyt pohjoista ilmastoa?Kestävät hyvin. Kennolevyjen materiaali on polykarbonaattia, joka on erittäin iskunkestävä ja sitkeä materiaali, ei naarmuunnu helposti ja on käytännössä särkymätön. Kennolevyn UV-suojaus kestää koko kasvihuoneen käyttöiän. Polykarbonaatti kestää lämpötiloja -100... +120°C . Liuottimia tai voimakkaita pesuaineita ei saa käyttää kennolevyjen pesuun. Kennolevyn hyvä lämmöneristyskyky tekee siitä erinomaisen materiaalin kasvihuoneisiin.Miten suojaan kasvihuoneeni talvella?Suosittelemme kasvihuoneen peittämistä esimerkiksi kevytpeitteellä. Tavallinen lumikuorma ei vahingoita kasvihuonetta, mutta puista tai räystäiltä tippuvat lumipaakut voivat niin tehdä. Kiristä kevytpeite huolellisesti, lepattava peite rikkoutuu helposti.
20193_56728.jpg
Kasvit luovat pihan tunnelman - vuodenajat vaihtavat pihan ilmeen
Piha on joka talon ympärillä, mutta viihtyisäksi keitaaksi se muutetaan oikein valituilla ja sijoitetuilla kasveilla. Rehevyyttä ja tunnelmallisuutta luodaan kerroksellisen kasvillisuuden eri elementeillä. Ne muuttavat pihan puutarhaksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton