Asiantuntija vastaa: Tuntematon viherkasvi hämmentää
Tunnistaminen voi vaatia asiantuntijan apua

Kaikki viherkasvit eivät ole helposti tunnistettavissa – joskus oikea laji selviää vain asiantuntijan avulla. (Kuva: Pixabay)
Tämä kasvi on kasvanut lähes vuoden. En tiedä mikä hedelmä- tai viherkasvi tämä on?
Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:
Emme valitettavasti tunnista kasviasi. Se saattaisi kasvutavasta päätellen kuulua trooppisiin tai muiden lämpimien alueiden köynnöksiin. Koska osaamisemme ydintä ovat puutarha- ja parvekekasvit, voisi täsmällisempi vastaus löytyä sisäkasveihin erikoistuneilta tahoilta, esimerkiksi kukkakaupoista.
Onko sinulla kysyttävää?
Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.


Hyödynnä myös kasvikortistoa
Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.
Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Onko höyhenpensas pupujen herkkua? Asiantuntija vastaa

Miten chili kannattaa säilöä? Asiantuntija vastaa

Kestävä nurmikkoseos? Asiantuntija vastaa

Mikä tuhosi osan omenapuuta? Asiantuntija vastaa

Menestyykö köynnösruusu mökillä? Asiantuntija vastaa
