• Etusivu
  • Rakentaminen

Helppoja koristeita lumesta ja jäästä

Tiina Painokallio
Päivitetty 09.12.2024
close-up-shot-of-a-heart-shaped-piece-of-ice-hangi

Jäädyttämällä vettä erilaisissa muoteissa ja muovailemalla lunta saat persoonallisia koristeita talviseen puutarhaasi. Katso ihan ensimmäiseksi kuvat ja inspiroidu!

Jäädyttämällä vettä maitopurkeissa saat jäätorneja, jotka voi asetella vaikka rinkiin ja laittaa kynttilän keskelle. Näin niistä tulee kaunis talvinen asetelma. Tölkkiin voi sujauttaa myös vaikka käpyjä, leikkokukan tai männynoksan, jolloin jäätornista tulee ilmeikkäämpi. Jos haluat tornista teräväkärkisen, laita purkki ihan täyteen vettä. Kun purkin täyttää vain osittain, tulee tornista tasakärkinen.

Perinteisen jäälyhdyn saat tehtyä, kun täytät muoviämpärin kylmällä vedellä ja annat sen jäätyä. Lyhty jäätyy noin kymmenessä pakkasasteessa vuorokaudessa, kovemmassa pakkasessa riittää lyhyempi jäädytysaika, muuten ämpäri voi haljeta. Kun jäälyhdyn reunat ovat muutaman sentin vahvuiset, ota ämpäri hetkeksi sisälle, jotta lyhty irtoaa helpommin. Kumoa lyhty varovasti pihalle sopivaan paikkaan ja riko sen pohjasta ohut jääkerros ja kaada jäätymätön vesi pois. Laita kynttilä lyhdyn sisälle.

2309_449370055_2013111104539.jpg
2309_449370055_2013111104553.jpg
<p data-block-key="nhagq">Myös juomiin voidaan lisätä koristeellisia jääpaloja. (Kuva: Pixabay)</p>
Myös juomiin voidaan lisätä koristeellisia jääpaloja. (Kuva: Pixabay)
2309_449370055_2013111104913.jpg
2309_449370055_2013111104927.jpg

Pieniä sydämen- ja tähdenmuotoisia jääpaloja voi myös käyttää koristeena puutarhassa. Jos haluat, että ne erottuvat paremmin, voit värjätä veden esimerkiksi mehulla tai punajuuriliemellä. Näitä pikkukoristeita voi kiinnittää myös jäälyhdyn pintaan lämmittämällä ensin hetken kädellä lyhdyn pintaa ja painamalla koriste sitten samaan kohtaan kiinni.

Lumipalloja voi myös ripustaa koristeeksi vaikkapa puun oksille, kun niiden läpi työntää taipuisaa rautalankaa ja kiertää sen spiraaliksi pallon alle.

Esimerkiksi vanhoilla kakkuvuoilla voi tehdä kivoja lumileivoksia vaikkapa portaille, kun haluaa nopeaa talvista koristusta. Perinteisiä lumilyhtyjä voi tehdä ympäri pihaa – illalla on kiva yhdessä ihastella miten ne tuikkivat pimeässä!

Saat söpöjä ripustettavia jääkoristeita, kun ujutat jääpalamuottiin pitkittäin rautalankaa jäätymään veden kanssa niin, että se jäätyy palojen sisään. Rautalanka on tässä kätevää siksi, että sen saa sormella helpoimmin taivutettua pienien esim. sydämenmuotoisten muottikuoppien pohjalle. Veden jäädyttyä riippuva koriste on näin valmis. Ihana vieminen myös ystävälle!

<p data-block-key="ljznp">Luonnon omaa jäätaidetta</p>
Luonnon omaa jäätaidetta

Myös isompia yksittäisiä tai jonossa riippuvia jääkoristeita saat tehtyä edellä mainitun kaavan mukaisesti. Esimerkiksi matalaksi leikattujen maitopurkkien pohjalla voi jäädyttää noin 2–3 cm paksuja neliöitä, joiden sisälle voi halutessaan laittaa jäätymään kukkia, oksia tai lehtiä. Esimerkiksi oksan ympärille kannattaa kiertää huomaamattomasti rautalankaa ja painaa oksa rautalangan avulla myös muotin pohjalle. Näin rautalankakin jäätyy pitävästi koristeeseen kiinni. Näistä jääneliöistä saa useamman neliön riippuvan koristeen jäädyttämällä ne samaan aikaan ja vetämällä kaikkien läpi yhtenäisen rautalangan jäädytysvaiheessa, kuten edellisessä kohdassa neuvottiin.

Vielä lopuksi vinkki lapsiperheille: kokeilkaa jäädyttää ämpärissä myös oma jäälyhty kylpypäivää varten. Tämä kylpyankkojen avanto saattaa kylläkin olla niin mieluinen, ettei lapsia saa kylpyhuoneesta kovin helposti pois…

Rakentaminen
koti
ideat
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202011_60888.jpg
Tee Se Itse-koriste appelsiineista
Usein jouluisissa asetelmissa näkee kuivattuja appelsiinikiekkoja. Appelsiinikiekkojen kaunis ja syvän oranssi väri sekä herkkä, lähes lasimainen keskusta ovat pirteä väriläiskä joulun kattauksissa, asetelmissa ja vaikka ovikransseissa.Tiesitkö, että voit tehdä näitä myös itse?Puutarha.netin toimitus päätti testata, mitenkä nuo appelsiinikoristeet oikein syntyvät. Mitään suoranaista kohta kohdalta seurattavaa ohjetta ei ollut, ainoastaan päälinjat: ohuet siivut sekä noin 50 – 70 asteen lämpötila.
202211_73973.jpg
Tuoresuolaus on tapa raakakypsyttää kalaa: tee itse graavikalaa
Graavaaminen eli tuoresuolaus on tapa raakakypsyttää kalaa. Muita raakakypsytystapoja ovat esimerkiksi hapolla kypsentäminen, jota käytetään cevicheä valmistaessa. Kun kala graavataan, se ikään kuin haudataan suolaan: ruotsin sana grav tarkoittaa hautaa, ja siitä tulee graavikalan nimikin. Muuta ei oikeastaan tarvitsekaan tehdä – suolattu kala nostetaan jääkaappiin, ja graavattavan fileen koosta riippuen graavikala on valmis herkuteltavaksi yleensä seuraavana päivänä!
tummaksi käsitelty sauna
Pitääkö saunan paneelit ja lauteet suojata?
Kotien saunoja halutaan sisustaa luomalla niihin erilaisia tunnelmia. Materiaalivalintoihin ja valaistukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Perinteisen vaalean puun rinnalle on tullut paljon erilaisia puulajeja ja saunan puuosien sävyttämistä uskalletaan kokeilla erikoisemmillakin väreillä. Kokosimme perusohjeet, joilla selviät saunan käsittelyurakasta. Joukosta löytyy myös pitkällä rakennustarvikkeiden myyntiuralla vastaan tulleita erikoisuuksia ja kokemuksia.
20211_68080.jpg
Vanhat palovaroittimet luotettavuustestissä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) selvitti tiedotteen mukaan ikääntyneiden palovaroittimien äänenvoimakkuutta ja erityisesti optisten palovaroittimien savuherkkyyttä. Savuherkkyys ja äänenvoimakkuus voivat heiketä ajan myötä palovaroittimissa, jolloin luotettavuus kärsii. Tukesin mukaan palovaroittimen toimintakyky tulee testata säännöllisesti ja varoitin on hyvä vaihtaa uuteen 5-10 vuoden välein.
202112_73998.jpg
Ihanat ideat pakettien kääreiksi ‒ nappaa viime hetken vinkit
Joulupaketit sekä lahjojen käärintä kauniisiin lahjapapereihin ovat taas ajankohtaista puuhastelua. Vaikka marketit ovatkin pullollaan mitä värikkäimpiä sekä glitterillä että metallinhohteella varustettuja lahjapaperirullia, niin mitäpä jos siirtyisimmekin hieman ehkä ekologisempaan tai ainakin persoonallisempaan paketointiin?
20078_6418.jpg
Kasvisten sadonkorjuun juhlaa
Tänä kesänä kasvissatoa on saatu tasaiseen tahtiin. Säät pysyttelivät kesä- heinäkuun ajan sateisina ilman varsinaisia hellejaksoja, jotka olisivat ruuhkauttaneet satojen valmistumista. Kysynnän ja tarjonnan tasapaino on taannut hyvän kiertonopeuden ja kasvisten saatavuuden laadukkaina.Elokuussa kasvistarjonta lisääntyy entisestään, kun aurinko kuun alussa pääsi hellimään kasvustoja. Sateiden kuuroluontoisuuden takia kasvikset eivät ole kärsineet märkyydestä. Porkkanoissa ei näy halkeilua ja muutkin juurekset ja sipulit ovat kasvaneet hyvin. Viime päivien poutasäät ovat tervetulleita, koska aurinko lisää kasviksiin makua.Runsas ja maukas kasvistarjonta osuu sopivaan saumaan töihin, opintoihin ja harrastuksiin paluun kanssa. Makuaineiden lisäksi kasvikset ovat pullollaan jaksamisen kannalta tärkeitä vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, kuituja sekä flavonoideja, joita kaikkia elimistö tarvitsee toimiakseen ja voidakseen hyvin. Nyt kasviksista kannattaa suorastaan tankata vastustuskykyä ja elinvoimaa! Yliannostuksen vaaraa ei ole.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton