• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kumppanuuskasvit parantavat kasvimaan kasvien terveyttä, satoisuutta ja makua

Tiina Painokallio
Päivitetty 15.10.2024
old-lady-3503684_1920

(Kuva: Pixabay)

Kumppanuuskasveja ovat sellaiset kasvit, jotka kasvavat syystä tai toisesta erityisen hyvin vierekkäin. Syitä kasvun paranemiseen on useita; esimerkiksi typpeä sitovat palkokasvit luovuttavat typpeä muiden kasvien käyttöön ja parantavat siten niiden kasvuvoimaa. Naapurikasvi voi myös antaa tuulensuojan aremmalle kasville ja toimii näin hyvänä naapurina. Esimerkiksi maissi suojaa muita kasveja tuulelta ja tekee kasvimaan pienilmaston suotuisammaksi lämpimässä viihtyville lajeille.

Oikein valitut naapurikasvit vähentävät myös tuholaisten aiheuttamia vahinkoja. Esimerkiksi voimakkaasti tuoksuvat yrtit, samettikukat ja sipuli harhauttavat tuhohyönteisiä. Kun näitä kasveja istutetaan tuholaisherkkien kasvien lähelle, niin sadon määrä ja laatu paranee.

Jotkut kasvit erittävät juurillaan aineita, jotka tappavat tuholaisia tai karkottavat niitä. Tällainen kasvi on esimerkiksi samettikukka. Sen juuristo erittää rikkipitoista ainetta, joka vaikuttaa kasvinsuojeluaineen tavoin eri kasvitauteihin ja esimerkiksi ankeroisiin. Samettikukkia kannattaa siis kasvattaa myös kasvimaalla.

Tiestikö?
Kumppanuuskasvien lisäksi kasvimaan kasvien terveyttä, satoisuutta ja makua parantaa viljelykierto.

Hyötypuutarhan hyvät ja huonot kumppanuuskasvit

Tähän taulukkoon on koottu kasveja, jotka parantavat kasvimaan sadon määrää ja laatua.

Herne

  • Hyvä kumppani: porkkana, nauris, retiisi, kurkku, papu, kaali, punajuuri, kesäkurpitsa, fenkoli
  • Huono kumppani: sipuli, vakosipuli, purjo, tomaatti
  • Muuta: sitoo ilmasta typpeä maaperään

Kaalit

  • Hyvä kumppani: peruna, pensaspavut, tilli, selleri, salvia, minttu, piparminttu, punajuuri, sipuli, rosmariini, kehäkukka, timjami, iisoppi
  • Huono kumppani: mansikka, salkopapu
  • Muuta: rosmariini ja salvia karkottavat kaaliperhosen

Maissi

  • Hyvä kumppani: peruna, herne, pavut, kurkku, kurpitsa, auringonkukka
  • Huono kumppani: tomaatti
  • Muuta: ‒

Persilja

  • Hyvä kumppani: tomaatti, retiisi, retikka, parsa, sipulit, porkkana
  • Huono kumppani: minttu, salaatti
  • Muuta: ‒

Peruna

  • Hyvä kumppani: pavut, kaali, piparjuuri
  • Huono kumppani: kurpitsa, kurkku, tomaatti, auringonkukka
  • Muuta: ‒

Porkkana

  • Hyvä kumppani: herne, pavut, tomaatti, salaatti, sipuli, purjo, ruohosipuli, valkosipuli, retiisi, salvia, rosmariini
  • Huono kumppani: tilli, selleri, palsternakka
  • Muuta: sipulit, rosmariini ja salvia karkottavat porkkanakärpäsiä ja samettikukka porkkanakemppejä

Punajuuri

  • Hyvä kumppani: sipuli, kaali, pensaspapu, herne, fenkoli, kurkku, palsternakka, salaatti, kesäkurpitsa, sipuli, valkosipuli, salvia
  • Huono kumppani: purjo, pinaatti
  • Muuta: ‒

Purjo

  • Hyvä kumppani: sipuli, selleri, porkkana, kaali, kurkku, mustajuuri, tomaatti
  • Huono kumppani: pavut, herne, punajuuri
  • Muuta: ‒

Salaatti

  • Hyvä kumppani: porkkana, palsternakka, retiisi, pavut, mansikka, kurkku, tomaatti, punajuuri, mustajuuri
  • Huono kumppani: persilja selleri
  • Muuta: ‒

Sipuli

  • Hyvä kumppani: punajuuri, kaali, porkkana, selleri, kurkku, paprika, palsternakka, kesäkurpitsa, mansikka, tomaatti, salaatti, kynteli
  • Huono kumppani: herne, pavut, retiisi
  • Muuta: suojaa kasvustoja homeelta

Tilli

  • Hyvä kumppani: kaali, herne, punajuuri, sipulit, pavut, kurkku, salaatti
  • Huono kumppani: porkkana, kumina, fenkoli, tomaatti
  • Muuta: parantaa kasvua ja makua, torjuu lehtikirvoja sekä kaaliperhosia

Valkosipuli

  • Hyvä kumppani: porkkana, punajuuri, tomaatti, salaatti, ruusu, vadelma, mansikka
  • Huono kumppani: herne, pavut, kaali
  • Muuta: torjuu tuholaisia sekä edistää kasvua ja terveyttä
<p data-block-key="w0tyh">Samettikukka karkoittaa porkkanakemppiä. (Kuva: Pixabay)</p>
Samettikukka karkoittaa porkkanakemppiä. (Kuva: Pixabay)
Kasvillisuus
kasvatus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202110_73340.jpg
Pidä huonekasvit terveinä ja hyvinvoivina läpi pimeän kauden
Kun vuosi kääntyy pimeimmälle neljännekselle, kasvitkin kaipaavat lepoa. Kun ne hidastavat kasvuaan, pitää hoitokin muuttaa vastaamaan kasvien tarvetta.
Muhevainen oma sato
Omaa satoa parvekepuutarhasta helposti ja vaivattomasti
Parvekkeilla ja patioilla kasvattaminen kiinnostaa, sillä niillä halutaan viettää aikaa ja kasvit tuovat sinne viihtyisyyttä. Ruokaa voi mainiosti tuottaa ruukuissa eikä erillistä kasvimaata tarvita. Parveke- tai patioviljelyssä ei tarvitse tinkiä istutusten kauneudesta, sillä monet satoa tuottavat lajit ovat jo itsessään kauniita. Asukkaat kaipaavat tietoa siitä, mitä voi kasvattaa ja miten se tapahtuu. Tässä vinkkejä jaettavaksi asukkaille vaikkapa asukastiedotteeseen tai yhtiökokoukseen.
20174_48987.jpg
Pakkaskevät on armoton kasveille
Pääsiäisen jälkeenkin sää jatkuu usein lähes talvisena. Kylmä kevät altistaa monet kasvit pakkasvaurioille. Älä siis kiirehdi kukkapenkin siivouksessa tai nurmikon haravoinnissa. Vielä ehdit myös leikata pensaita. Mutta nyt on viimeinen hetki pelastaa tuijat ja alppiruusut ruskettumiselta; onhan kevätsuojaus kunnossa?
20241_83360.jpg
Istutusetäisyydet
Yleensä kasvit kannattaa istuttaa yhtenäisiin ryhmiin. Näin puutarhaan saadaan selkeä tilajako ja kasveja on helpompi hoitaa. Perennoita, pensaita ja lehtipuita voi istuttaa toukokuusta syyskuulle, eli koko kasvukauden ajan. Paakut kastellaan hyvin sekä ennen istutusta että sen jälkeen.
20233_77298.jpg
Huonekasvien lannoituskausi alkaa
Lannoittaminen aloitetaan varovasti keväällä, kasvun alkaessa. Uudessa, juuri vaihdetussa mullassa elelevät kasvit eivät tarvitse lannoitusta ainakaan ensimmäiseen kuukauteen. Kasvun kiihtyessä ja nuppu- sekä kukintavaiheessa lannoitusta lisätään. Elokuussa lannoitusta jo vähennetään, syyskuussa se vähitellen lopetetaan. Eräät kasvit eivät edes pidä ravinteista, esimerkiksi kaktusten ja mehikasvien kasvu saattaa vääristyä liikalannoituksesta.
202212_52264.jpg
Nukkumatti (Maranta)
Nukkumatti eli paavonnukkumatti (Maranta leuconeura) on marantakasvien heimoon kuuluva, Keski- ja Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kasvi. Sen satiininhohtoiset lehdet ovat suurikokoiset, pitkulaiset, vaaleanvihreät ja niissä on selkeästi erottuvat punaiset/punertavat/kellertävät lehtisuonet sekä pitkulaisia täpliä lehtisuonten molemmin puolin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton