• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Vinkit isojen timanttituijien istuttamiseen

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen OyLue lisää
Päivitetty 27.03.2025
20228_79406.jpg

(Kuva: Shutterstock)

Tarkoitukseni on istuttaa 25 kappaletta kaksi metriä korkeita timanttituijan paakkutaimia. Istutusväli on 0,75 cm. Minkäkokoiset istutuskuopat tarvitsen ja paljonko havumultaa kuluu istutukseen?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Istutuskuopan kokoon vaikuttavat olemassa olevan maa-aineksen laatu, istutettavan kasvin koko ja sen koko täysikasvuisena. Istutuskuoppa kaivetaan suureksi, jotta kasvin alle ja sivuille saadaan lisättyä laadukasta multaa. Jos olemassa oleva maa on jo itsessään laadukasta ja istutukseen sopivaa, uuden mullan määrää voidaan vähentää sekoittamalla osa pois kaivetusta mullasta uuteen multaan. Kaivuussa myös nähdään, millaista maata paikalla on. Jos pohjalla on tiivistä savikkoa, asettaa se aivan toisenlaiset vaatimukset kuopalle kuin ns. tavanomainen puutarhamaa. Samoin, jos pohjalla on kaiken läpäisevää soraa tai kivimursketta.

Oletusajatuksena esimerkkilaskelmassa on, ettei istutuspaikalla ole suuria haasteita ja istutuskuopan ulkopuolellakin on sellaista maata, johon puiden juuret pääsevät kasvamaan. Toisekseen oletetaan, että istutuksessa käytetään uutta multaa eikä uuden ja vanhan seosta.

Istutuskuopaksi tuijille kaivetaan yhtenäinen oja, ei erillisiä istutuskuoppia. Jos erilliset kuopat näin tiheässä istutuksessa onnistuvat, ovat ne auttamattomasti liian pieniä. Ojan koko on 0,8 x 0,8 x 19 m. Sinne mahtuu multaa n. 12,2 kuutiota. Isoilla tuijilla on isot paakut, joiden koko vaihtelee kasvatustavasta ja pellosta nostotavasta riippuen. Oletuskoko on 35 l/puu. Yhteensä paakut vähentävät mullan tarvetta 875 l.

Mullan menekissä pitää ottaa huomioon, että multaa pitää tiivistää. Siksi sitä saattaa kulua enemmänkin, mikäli multa mitataan irtotilavuutena eli tiivistämättömänä. Ylimääräistä multaa kannattaa myös varata istutuksen viimeistelyyn ensimmäisten kastelujen jälkeen.

Summa summarum – tämä laskelma on vain suuntaa antava. Tarkempaa mullan menekkiä on arvioitava paikan päällä, kun kaikki muuttuvat tekijät ovat tiedossa. Ja vielä yksi nyrkkisääntö: multaa menee lähes aina enemmän kuin on arvioitu. Ja jos toisin käy, se on poikkeus, joka vahvistaa säännön.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202211_80089.jpg
Pavulla ongelmia? Asiantuntija vastaa
Papu lähti hyvin kasvuun, mutta nyt aivan yllättäen osa pavuista alkoi ruskettua. Viikon verran oli paahtavaa hellettä, mutta kastelin joka toinen päivä. Lannoitin vanhalla Y-lannalla ja muutaman päivän päästä alkoi taimien ruskistuminen. Mitään ötököitä en ole huomannut. Kaikki eivät ruskistuneet (kuivuneet), mutta rivissä siellä täällä niitä on tai sitten pari kolme vierekkäin.Mistä moinen voi johtua?
202211_80221.jpg
Luumut lehtikompostiin? Asiantuntija vastaa
Yleisesti ohjeissa kerrotaan, että hedelmiä ja vihanneksia ei saa heittää avonaiseen puutarhakompostiin haittaeläinten, myyrien ja rottien, ulottuville. Mutta entä luumut? Kypsät luumut hajoavat mehuksi hyvin nopeasti, päivässä–kahdessa. Jäljelle jää ohuet kuoret ja siemenet. Ne voisivat houkutella mehiläisiä ja hyönteisiä, mutta eivät ole edes linnuille syötäväksi. Siis miksei luumuja voisi heittää avokompostiin?
20237_82625.jpg
Musta tuholainen mansikan lehdillä? Asiantuntija vastaa
Mikähän on tämä mansikan lehdet tuhoava musta ötökkä? Miten siitä pääsee eroon?
20219_72787.jpg
Asiantuntija vastaa: Minkä niminen kukka tämä on?
Mikä kukkalajike? Onko perenna, joka kestää talvipakkasia ulkona kukkapenkissä? Hoito-ohjeet? Taimi on ostettu keväällä 2021 Heinolan torilta.
20224_77651.jpg
Ruoppausmassan kattaminen mökkirannassa - pengerrys, millä ja miten? Asiantuntija vastaa
Mitä suosittelisitte laittamaan rannalle nostetun ruoppausmassan päälle sen kattamiseksi? Ruoppausmassa on koostumukseltaan löysähköä mutaa ja osin kiinteämpää savea, pääosin kuitenkin hyvin löysää "velliä" ainakin vielä viime syksynä, todennäköisesti on hieman kiinteytynyt talven aikana.
20224_77915.jpg
Onko nurmikon muuttaminen niityksi vaikeaa toteuttaa? Asiantuntija vastaa
Meillä on pihassa valtavasti nurmikkoa, josta yhtä plänttiä, n. 30‒40 neliöä, olen haaveillut muuttavani niityksi. Toissa talvena naapuri kuitenkin kaadatti puita tonttimme vierestä, mukaanlukien pari suurta haapaa. Näiden haapojen juurethan toki yltävät meidän nurmikkoalueelle ja viime kesänä alkoivat melkoisella vimmalla puskea pientä taimea tuolle suunnittelemalleni niittypaikalle. Pitääkö haaveet niitystä nyt hylätä vai onko mitään muuta keinoa estää haapaa tekemästä taimiaan kuin säännöllisesti leikata ne ruohonleikkuun lomassa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton