• Etusivu
  • Kasvillisuus

Mitä tehdä nurmikolle? Asiantuntija vastaa

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 17.02.2025
20235_81941.jpg

Lukijan kuva kysymykseen.

Mitä olisi hyvä tehdä nurmikolle nyt keväällä? Olisko keltaisiin kohtiin hyvä lisätä esimerkiksi tuhkaa, uutta multaa tai ruohonsiemeniä?

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Jos nurmi nyt ruskeina olevista kohdista on todella kuollut, eikä elpymisen merkkejä ala näkyä kevään edetessä, joudutaan nurmea paikkailemaan. Se tapahtuu raaputtamalla tai muuten poistamalla kuollut nurmi, rikkomalla maan pintaa esim rautaharavalla ja kylvämällä siihen uudet nurmensiemenet. Maa kannattaa kastella ainakin 20 cm:n syvyydeltä jo ennakkoon. Ennen kylvöä lisätään uutta multaa, mikäli muuten jäisi painumia. Pinta tasoitetaan ja kastellaan hyvin ja sitten vasta kylvetään.

Ennen toimeen ryhtymistä kannattaisi selvittää, miksi nurmi on vaurioitunut noinkin suurelta alueelta. Kuvan perusteella arvelemme jääpoltteen olevan syynä ongelmaan. Siinä tapauksessa maassa saattaa olla painaumia, joihin vesi kerääntyy lumen sulaessa ja jäätyessä, lämpötilojen sahatessa ylös ja alas. Jos maaperä kasvualustan alla on kovin tiivistä ja vettä pidättävää, se saattaa edesauttaa jääpoltteen syntymistä.

Toinenkin syy tilanteeseen tulee mieleen. Kuvassa näyttäisi nurmen vaurioituneilla alueilla kasvavan laikuittain myös tervettä nurmea. Se saattaa viitata kasvualustan epätasaiseen ravinnetilanteeseen. Vihreissä laikuissa ravinteet ovat tasapainossa, kuolleilla alueilla esimerkiksi liian voimakas lannoitus voisi estää nurmikon kasvun. Maaperätutkimus antaisi varmaa tietoa maan tilasta, sillä pelkästään kuvan perusteella on vaikea antaa varmaa diagnoosia.

Tuhka on voimakkaasti kalkitseva eli pH:ta nostava lannoite, jonka käytössä on oltava varovainen. Liian korkeaksi kohoava pH on paljon hankalampi saada laskemaan kuin liian alhaisen pH:n nousemaan. Kasvit sietävät yleensä paremmin hieman hapanta (pH matala eli 6-6,5) kuin liian korkeaa pH:ta (pH 7,5 tai yli). Nurmikko pitää neutraalista maasta, jonka pH on n. 7. Sen voi mitata helposti itsekin apteekista saatavan lakmuspaparin avulla.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

20238_82910.jpg
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20235_81641.jpg
Viikon kysymys: Miten estetään varistetaudin leviäminen uusiin punaherukka­pensaisiin?
Vanhat punaherukkapensaat kärsivät varistetaudista, jota olen torjunut parhaani mukaan vioittuneet lehdet poistamalla ja polttamalla. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että taistelu on menetetty ja kaikki neljä pensasta joudutaan uusimaan. Miten pitäisi toimia, jotta uudet pensaat eivät saisi tartuntaa, kun ne tulevat samalle paikalle? Kannattaako pitää niin sanottu välivuosi, ja miten valitsen kestävimmät lajikkeet tilalle?
20235_81938.jpg
Tomaattien taimissa sieni, onko sato pilalla? Asiantuntija vastaa
Kokeilin aloittaa kasvimaata, ja nyt tomaattien ruukkuun on ilmestynyt ruskeita sieniä. Kasteltu ilmeisesti liikaa?Onko menetetty koko sato jo ennen aikojaan vai onko jotain vielä tehtävissä?
20238_82725.jpg
Jurova tammi? Asiantuntija vastaa
Meille istutettiin syksyllä 2022 viisi metriä korkea tammi. Sen silmut eivät ole avautuneet lainkaan. Osa oksista on kovia ja elottoman oloisia ja osa on taipuisia. Meille on sanottu, että tammi voi juroa istutuksen jälkeen. Millainen ennuste on tällaisella tammella?
20237_82603.jpg
Viikon kysymys: Mikä valeangervo tämä on?
Istutin pari vuotta sitten sormivaleangervon. Ensimmäiset lehdet olivat sellaisia kuin piti, siistireunaisia, mutta sitten tupsahti esiin myös repalereunaisia, kuten kuvasta näkyy. Niiden nimenä voisi olla valesormivaleangervo, mutta mitä ne siis oikeasti ovat ja miten pääsen niistä eroon?
20239_83128.jpg
Viikon kysymys: Miten chili kannattaa säilöä?
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
202211_80183.jpg
Viikon kysymys: Mistä kyse, kun pikkuluumu­tomaatti kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja?
Idätin kaupan pikkuluumutomaattien siemeniä ja yksi niistä on erikoinen. Se kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja, joissa on satoja tomaatinalkuja kussakin. Koko kasvi on silkkaa kukkaa. Mistä on kyse?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton