• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kasvit tietävät talven lähestyvän, kun päivät lyhenevät: 6 ekovinkkiä syyspuutarhaan

Tiina Painokallio
Päivitetty 16.03.2025
Puutarhan syysyoimia.jpg

Puutarhan syystoimia ei pidä vähätellä, ja ne kannattaa tehdä harkiten. (Kuva: Adobe Stock)

Ennen talven pakkasten tulemista on osa syystöistä tehtävä, mutta niissä kiirehtiminen voi olla kohtalokasta; etenkin lämpimänä syksynä. Kun vuosi on ollut lämmin ja kuiva, se on muuttanut monen kasvin kasvurytmiä.

Monet koristepensaat ja hedelmäpuut ovat lämpimän kesän vaikutuksesta kukkineet jopa toiseen kertaan. Kuivuus puolestaan on saanut osan kasveista virittäytymään syksyyn normaalia aiemmin.

– Uusintakukinnasta ei varsinaisesti ole kasveille mitään haittaa. Ensi kesänä ne vain saattavat kukkia sitten vähemmän kuin normaalisti. Sen sijaan kuivuus saattaa olla monivuotisille kasveille kohtalokas. Etenkin ikivihreät kasvit ovat ensi talvena vaarassa kuivettua, varoittaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

<p data-block-key="6x1el">Havukasvit kärsivät kuivuudesta.</p>
Havukasvit kärsivät kuivuudesta.

Havukasvit, alppiruusut ja monet vihreinä talvehtivat perennat, kuten taponlehti, talvio ja varjoyrtti, ovat herkkiä kuivettumaan kevätauringossa.

– Joskus on niin kuivaa, ettei maassa ole ensi kevääksi monivuotisille kasveille riittävää vesivarastoa. Kevätkuivuminen tulee todelliseksi ongelmaksi varsinkin, jos talvesta tulee vähäluminen, toteaa Kerttula ja jatkaa:
– Siksi syksyllä kannattaa reilusti kastella kaikkia monivuotisia kasveja.

Ota yrtit ajoissa sisälle

Puutarhoissa ja parvekkeilla kasvavat rehevinä monet yrtit, mutta jo ensimmäisten yöpakkasten jälkeen monet niistä kuolevat. Yrttien satokautta kannattaakin koittaa jatkaa sisätiloissa.

– Hyvässä voinnissa olevat yrtit kannattaa nostaa ruukkuihin ja siirtää sisälle valoisalle ikkunalle. Ylipitkät varret voi ruukutuksen yhteydessä leikata ja kuivata niiden lehtisatoa talven varalle. Leikkaus vähentää kasvien haihduttamista ja parantaa niiden kasvuunlähtöä sisätiloissa, vinkkaa Kerttula.

Herkimpiä kylmälle ovat basilikat. Niiden lehdissä alkaa näkyä jo ennen pakkasia kylmettymisen aiheuttamia, tummia laikkuja. Mintut, timjami ja muutamat muut lajit jatkavat puolestaan kasvuaan pienen pakkasen jälkeenkin.

Puinen laatikko, jossa kasvaa erilaisia yrttejä, laatikon reunalla roikkuu naruun solmittuna pieni yrttinippu.

Kukkasipulit viilenneeseen maahan

Ohje

Ohje

6 ekovinkkiä syyspuutarhaan

  1. Kerää sadevettä ja kastele sillä puutarhassa.
  2. Kerää hallayön uhatessa puutarhan kukkia sisälle silmäniloksi maljakkoon.
  3. Satokausi jatkuu pidempään, kun suojaat kesäkurpitsat ja muut arat vihannekset hallaharsolla.
  4. Kerää kukista siemeniä talteen ensi kesän kylvöihin.
  5. Nosta hyvässä kasvussa olevat yrtit sisälle jatkamaan kasvuaan.
  6. Jaa ylimääräisestä sadosta iloa tutuille ja tuntemattomille.

Useimpien kukkasipulien istutusaika on yleensä syys–lokakuu. Ennen istutusta maan tulee kuitenkin olla viilentynyt alle 10 asteeseen.

– Liian lämpimään maahan istutetut kukkasipulit lähtevät kasvuun ja saattavat paleltua talvella. Syksyllä kannattaa rauhassa odottaa maan viilenemistä ja säilyttää istutusta odottavia kukkasipuleita kotona viileässä, kertoo Kerttula.

Pienikokoiset kukkasipulit, kuten helmililjat ja lumikellot, istutetaan ensin, mutta tulppaaneja ehtii istuttaa aina roudan tuloon asti.

Kasvillisuus
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202312_62210.jpg
Luonnossa elää monia hassun nimisiä kasveja
Kasvien kansanomaiset nimitykset ovat syntyneet eri tavoin. Ne kertovat paitsi kasvien ulkonäöstä ja kasvupaikasta myös uskomuksista ja käyttötavoista.
Sipuli sopii moneen eri ruokaan
Maukkaat reseptit sipulille
Olipa mielessä keitto tai pataruoka, vokki tai uuniruoka, ruokaisa salaatti tai pastaruoka, aina kokkaus alkaa sipulin pilkkomisesta. Ilman sipulia on vaikea selvitä keittiöpuuhissa. Tammikuussa eletään yleensä blinikautta. Raaka, huolellisesti terävällä veitsellä hienonnettu sipuli on herkkua blinin päällä yhdessä smetanan, mädin ja pippurin kanssa. Samaan tapaan sipulisilppu sopii myös hernekeiton päälle.
20229_79609.jpg
Kohdistetut kasvilamput vai kauttaaltaan hyvä led-valaistus?
Led-lamppujen käyttöä kasvivaloina esim. taimien kasvattamisessa on muutamien viime vuosien aikana alettu suosia muun muassa siksi, että led-lamput kasvivaloina eivät kuumene niin paljoa kuin energiansäästölamput, hehkulampuista puhumattakaan. Hyvät led-lamput ovat lisäksi energiatehokkaampia kuin energiansäästölamput. Myös kotoisat huonekasvimme tarvitsevat hyvälaatuista valoa. Valaisimissa kannattaa panostaa korkean CRI:n eli värintoistoindeksin led-yleisvalaisimiin, joiden valossa viihtyvät sekä ihmiset että kasvit.
20239_83147.jpg
Puiden valmistautuminen talveen
Syksyllä puutarha saatetaan mahdollisimman hyvään talvikuntoon, jotta se jaksaa jälleen kukoistaa seuraavana vuonna. Muiden kasvien ohella myös puut tarvitsevat huomiota talven kynnyksellä.
20219_72569.jpg
Nyt vietetään valtakunnallista huonekasviviikkoa
Huonekasvi-innostus on vienyt monen mukanaan kevään ja kesän aikana. Syksyn saapuessa siirrytään hiljalleen sisätiloihin, missä kesäkausi jatkuu viihtyvyyttä lisäävien -jopa trooppisten- kukkivien ja vihreiden kasvien avulla. Syksyn valtakunnallista huonekasviviikkoa vietetään 20.‒26.09.21.
20239_60083.jpg
Maukas marja-aronia <i>(Aronia Prunifolia-ryhmä)</i>
Aroniat ovat erinomaisia monikäyttökasveja. Ne sopivat parhaiten vapaasti kasvaviin aidanteisiin ja pensasryhmiin. Pienellä tontilla jo yksi pensas saattaa riittää. Alkukesää ne koristavat valkoisella, miedosti tuoksuvalla huiskilokukinnallaan ja kiiltävällä, tummanvihreällä lehdistöllään. Aroniat ovat kuitenkin komeimmillaan syksyllä, kun lehdet saavat hehkuvan punaisen tai oranssinkeltaisen ruska-asunsa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton