• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Mikä vaivaa pensasruusuja?

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen OyLue lisää
Päivitetty 27.03.2025
202211_79894.jpg

Valamonruusu (Rosa 'Splendens') (Kuva: Shutterstock)

Meillä on Kuusamossa olosuhteisiin nähden lämmin eteläinen rinne, johon olemmme istuttaneet vuosia sitten erilaisia ruusuja multavaan, ravinteiseen ja läpäisevään rinteeseen, mm. suviruusu, mökinruusu, kempeleenruusu, valamonruusu ja juhannusruusu. Mutta mikä ihme on, kun ne kaikki kasvattavat juurensa aivan maanpintaan ikäänkuin maavarsina ja niistä hentointa versoina ruusut levittäytyvät, mutta eivät pysy pystyssä. Multtaa olen lisännyt kolmen neljän sentin kerroksena – ei ole auttanut. Ollaan myös poistettu versoja, joten ne eivät myöskään kasva liian tiheässä. Mistähän johtuu tällainen kasvutapa? Onko kasvualustan maanlaadulla väliä? Perustettaessa aluetta pohjalle laitettiin palanutta karjanlantaa ja 30 senttiä puutarhamultaa. Talven perästä ruusut ovat taas pitkin pituuttaan.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Ilmeisesti pensaat kasvoivat aluksi normaalisti ja tekivät tanakat versot. Vuosien saatossa kasvu on heikentynyt ja juuret etsiytyneet pintaan. Oireet viittaavat ravinteiden puutteeseen ja kuivuuteen, kuten aurinkoisilla rinteillä voi käydä.

Jos pensaita ei ole juurikaan lannoitettu istuttamisen jälkeen, on maa köyhtynyt eivätkä pensaat enää jaksa kasvattaa tanakoita versoja. Kuivuus ohjaa juuret pintaan, jos kosteutta ei syvältä maasta löydy. Multalisäys on varmaan hieman auttanut, mutta ei riitä korjaamaan tilannetta.

Pensaat kannattaa leikata alas n. 20 cm:n korkeudelta, kalkita ja kastella perusteellisesti. Kastelu jouduttaa kalkin liukenemista ja juuret saavat kosteutta koko syvyydeltään. Jos maa on valmiiksi märkää lumen sulamisesta johtuen, kasteluksi riittää se, mitä kalkin liukenemiseen tarvitaan. Kalkki auttaa kasvia vastaanottamaan ja hyödyntämään ravinteita. Lannoitus annetaan aikaisintaan, kun kalkki on kunnolla liuennut, mutta olisi hyvä pitää viikon – parin väli ennen lannoitusta. Lannoittamisessa kannattaa muistaa kohtuus ja noudattaa pakkauksen ohjemääriä. Liian vahvasta lannoittamisesta on pensaiden kasvulle vain haittaa eivätkä ne pysty hyödyntämään ylimääräisiä ravinteita.

Tämä kaikki kannattaa tehdä pikimmiten, ennen kuin vahvin kasvupyrähdys Kuusamossa alkaa. Multalisäyskin kannattaa tehdä muiden hoitotoimien jälkeen, kuten olette aiemminkin tehneet.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20239_83128.jpg
Miten chili kannattaa säilöä? Asiantuntija vastaa
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
20237_82622.jpg
Onko höyhenpensas pupujen herkkua? Asiantuntija vastaa
Olen istuttanut höyhenpensaan, kuuluuko se pupujen ruokalistaan?
202211_80006.jpg
Kestävä nurmikkoseos? Asiantuntija vastaa
Mikä on se kestävin nurmikkoseos, jossa apilaakin seassa ja jota on aikoinaankin käytetty menestyksekkäästi kestävien pihanurmien perustamiseen? Olen kokeillut joitain siemenmerkkejä, mutta niistä tuntuu tulevan vain hentoa (rairuohomaista) nurmea, joka kuolee yhden kesä jälkeen.
202210_79867.jpg
Mikä tuhosi osan omenapuuta? Asiantuntija vastaa
Viime kesänä noin puolet nuorehkosta omenapuustani kuoli (kaksi haaraa). Lehdet kuivuivat ja putosivat pois, en nähnyt näkyviä tuholaisia. Ajattelin, että ehkä syynä oli vain kuivuus. Tänä keväänä varmistui, että oksat eivät enää herää henkiin vaan olivat kuivuneet, joten leikkasin ne pois. Samalla huomasin noin parin-kolmen millin pyöreitä reikiä oksissa. Onko jokin tuholainen porautunut oksiin ja aiheuttanut oksien kuoleman, ja onko koko puu (ja lähipuut) vaarassa?
Köynnösruusu
Menestyykö köynnösruusu mökillä? Asiantuntija vastaa
Haluaisin saunamökin viereen parin köynnösruusuja. Ne menestyvät täällä kaupungissa, mutta mökillä ovat auttamatta yksivuotisia – jänikset syövät ne maan tasalle kevääseen mennessä.Onko olemassa jänönkestäviä (riittävän piikikkäitä) lajikkeita, jotka vielä menestyvät Rantasalmen korkeudella?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton