• Etusivu
  • Kasvillisuus

Pihan valaistus kuntoon ennen syksyä: Mitä kannattaa huomioida pihan valaistuksessa?

Tiina Painokallio
Päivitetty 13.06.2025
202211_80244.jpg

Oikein sijoitetut valaisimet tuovat esiin pihan parhaat puolet ja luovat kutsuvan tunnelman niin kesäöinä kuin talvi-iltoinakin. (Kuva: Adobe Stock)

Mitä tarvitaan onnistuneeseen pihavalaistukseen? Miksi ulkovalaistukseen pitäisi satsata? Ulkopistokkeeseen kiinnitetty jatkojohto ei enää riitä kattamaan 2020-luvun pihan sähkötarpeita. Lue pihavalaistuksen sekä sähköistämisen mahdollisuuksista ja poimi olennaisimpia asioita pihavalaistuksesta helposti ymmärrettävässä muodossa.

(Artikkelin kirjoittaja on Jaani Turunen, asiakasryhmäpäällikkö ja maisemasuunnittelija, jaani.turunen@rudus.fi)

Valo ja sen sijoittelu pihalla

Meillä Suomessa on pitkä pimeä ajanjakso ja valaistus tuo niin turvallisuutta, viihtyisyyttä kuin iloa ja kauneuttakin. Valaistuksen ansiosta piha- ja puutarhakausi jatkuu ja vuodenaikojen vaihtelu saadaan nostettua kauniisti esille. Valaistuksen myötä voit nauttia pihapiirin tunnelmasta arjessa ja juhlassa ympäri vuoden.

Keskeistä pihan valaistuksessa ja sähköistyksessä on ennakointi. Missä tarvitaan valaisimia, kohdevalaisimia, pistorasioita, terassilämmittimiä, auton lämmitystolppia, vesialtaan pumppuja ja niin edelleen. Varaukset tulevalle käytölle kannattaa ennakoida ja vetää kaapelit suojaputkiin pihatöiden yhteydessä, koska silloin asentaminen on helppoa. Jälkiasentaminen vaatii kaivamista ja valmiiden pintojen rikkomista. Sekin onnistuu, mutta kustannukset ovat suuremmat kuin pihan pohjatöiden yhteydessä tapahtuvalla sähköistämisellä. Mökkiympäristössä sähkö voi olla tarpeen tuottaa itse ja valaistus avaa kenties mahdollisuuksia mökkikauden pidentämiseen.

Ammattitaitoa sijoitteluun ja asentamiseen

Pihan sähköistämisen tekee sähköasentaja, joka tuntee turvallisuusnormit, käyttää testattuja ja Suomen olosuhteisiin sopivia ja pitkäikäisiä tuotteita. Maisemasuunnittelija auttaa pihan toimintojen sijoittelussa, kun laaditaan pihasuunnitelma. Kun terassit, paljut, koristealtaat ja muut yksityiskohdat löytävät pihalla sijaintinsa, asettuvat myös sähköistyksen tarpeet, valaisinten tyypit ja sijoittelu pihasuunnittelijan toimesta kohdilleen.

Yksi keskeinen tavoite pihavalaistukselle on se, että pihapiirin rakennusten välillä ja keskeisillä alueilla tulisi nähdä liikkua yhtä turvallisesti pimeään aikaan kuin päivälläkin. Liikkumisen turvallisuutta ei voi liiaksi korostaa. Tekniikka mahdollistaa liiketunnistimin, hämäräkytkimin, ajastimin tai kaukosäätimin valaistuksen kytkeytymisen päälle, jolloin valaistus toivottaa kotiin aina yhtä kutsuvasti. Vieraatkin tuntevat olonsa tervetulleeksi, kun toimiva valaistus saattelee kulkua parkkipaikalta ovelle saakka.

Voimakkaat, isot ja pistemäiset, katuvalon tyyppiset valaisimet luovat illuusion hyvästä valaistuksesta, mutta samalla ne luovat rinnalleen syviä varjoja. Ihmisen silmä mukautuu isojen pistemäisten valojen kirkkauteen ja valaistujen alueiden ulkopuolelta on vaikea havaita mitään. Katuvalojen hajavalo voi olla haaste myös pihavalaistuksen suunnittelulle, jos pihan lähipiirissä on korkealta valaisevia valopylväitä. Näiden aiheuttamaa häikäisyhaittaa voi pyrkiä kompensoimaan suojaistuksin tai pihan rakentein. Joskus haitta voi pienentyä, jos valaisimen haltija voi suunnata sen toisin.

<p data-block-key="f5snz">Pihavalaistus lisää turvallisuutta ja auttaa hahmottamaan kulkureitit, portaat ja istutusalueet myös pimeään aikaan. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Pihavalaistus lisää turvallisuutta ja auttaa hahmottamaan kulkureitit, portaat ja istutusalueet myös pimeään aikaan. (Kuva: Adobe Stock)

Millainen on hyvä pihavalaistus?

Perusperiaatteena kannattaa pitää lähinnä kuunvaloon vertautuvaa useilla pienillä valonlähteillä luotua häikäisemätöntä valaistusta. Valaisin ei saisi häikäistä mistään tarkastelusuunnasta. Epäsuoraa valoa kannattaa hyödyntää nostamaan hienoja yksityiskohtia esiin.

Led-tekniikka on alentanut valaistuksen sähkönkulutusta merkittävästi ja tuonut pihavalaistukseen paljon mahdollisuuksia. Saatavilla on kylmää ja lämmintä valkoisen sävyä sekä värillisiä valoja. Lämmin sävy taittuu hieman keltaiseen ja tuo mieleen auringon tai liekin. Se on perinteiseen hehkulamppuun vertautuva, luonteva sävyvalinta pihan valaistukseen. Kylmää tai valkoista sävyä voi aivan yhtä hyvin käyttää, jos kellertävä yleissävy ei miellytä. Pihanomistajan persoonan ja mieltymysten soisi näkyvän myös valaistuksessa. Led-tekniikka mahdollistaa värillisten valojen käyttämisen ja sävyjen säätämisen sekä vaihtamisen. Sävyillä pelaaminen antaa mahdollisuuden valaistuksen tunnelman muuttamiseen ja piha muuttuu kuin toiseksi paikaksi aivan hetkessä. Erilaisilla valaistustunnelmilla voi jopa kunnioittaa vaikkapa juhlapyhiä. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän iltana voisi loistaa sininen valo lumisilla puun oksilla.

Valaistuksella saa nostettua pihan hienoja yksityiskohtia esiin ja samalla valot tekevät pihalla liikkumisen ja oleilemisen miellyttäväksi. Puiden rungot ja latvukset heräävät eloon, kun ne valaistaan alhaalta päin. Syysvärit saadaan hehkumaan vielä illan hämärtyessä, rungon ja oksien muodot piirtyvät kauniisti esiin talvellakin. Rakennusten seiniä ja muuripintoja voi poimia esiin ja rytmittää epäsuorilla seinäpintaa elävöittävilllä valaisimilla. Ota valaistus puheeksi pihasuunnittelijasi kanssa ja nosta pihasi 2020-luvulle. Valaistuksen myötä saat pihastasi vielä enemmän iloa ja nautintoa ympäri vuoden.

<p data-block-key="04z5g">Puiden ja pensaiden valaiseminen tuo pihaan uudenlaista ilmettä ja mahdollistaa maisemasta nauttimisen vuoden ympäri. (Kuva: Shutterstock)</p>
Puiden ja pensaiden valaiseminen tuo pihaan uudenlaista ilmettä ja mahdollistaa maisemasta nauttimisen vuoden ympäri. (Kuva: Shutterstock)

Lähde: Viherympäristöliitto ry:n tiedote 29.10.2021

Kasvillisuus
pihasuunnittelu
valaistus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Vahti-Jussi nainen saapuu lastenrattaiden kanssa kotiin mies vastassa ovella
Vahti-Jussi PRO – Älykäs liiketunnistinvalaisin pihallesi
Kun saavut kotiin kädet täynnä tavaroita, pusseja ja nyssyköitä, syttyy valo automaattisesti ilman, että joudut haparoimaan pimeässä tai etsimään valokatkaisijaa. Päästyäsi sisälle, sammuu valo ilman että sinun tarvitsee sitä erikseen kytkeä pois päältä.Tällainen on Vahti-Jussi PRO-liiketunnistimella varustettu pihan valaistus, joka estää osaltaan vahinkojen sattumista ja lisää turvallisuutta. Samalla automaattisesti syttyvät valot voivat toimia myös pelotteena kutsumattomille vieraille.
20164_45998.jpg
Valaise keittiön välitila oikein
Keittiö on yksi kodin tärkeimmistä valaistuskohteista. Keittiössä tarvitaan hyvän yleisvalaistuksen lisäksi riittävästi valoa työskentelyyn. Keittiö tai ruokailutila on myös oleskelutilaa, jonka viihtyisyys on tärkeää. Valaistussuunnittelun tarve korostuu myös varsinaisen keittiön ulkopuolelle, kun kyseessä ovat avoimet ja yhdistetyt tilat. Valaistuksen suunnittelussa on otettava huomioon kaikki tilan käytännön toimet ja valaistuksen mahdolliset haittavaikutukset kuten häikäisyt ja heijastukset.
20226_78687.jpg
Liiketunnistinohjaus antaa turvaa
Ei ole yhdentekevää, minkälainen valaistus taloyhtiön pihoilla ja yhteisissä tiloissa on. Pelkkä valaistusremontti voi säästää taloyhtiölle tuhansia euroja ja maksaa investoinnin takaisin hyvinkin lyhyessä ajassa. Potentiaalinen säästömahdollisuus löytyy vaikka hämäräkytkimistä, sillä hämäräkytkimen oikealla säädöllä voi säästää jopa 1000 euroa vuodessa. Valaisinremontti on myös helppo toteuttaa taloyhtiöissä. Se ei vaadi suuria ponnisteluja.
20214_70082.jpg
Näin onnistuu valaistus­remontti keittiön välitilaan
Keittiön remontin yhteydessä haluttiin lisätä myös valaistusta keittiöön. Kaapistojen ja tasojen valinnassa kiinnitettiin huomiota siihen, että pinnat olisivat modernit ja rauhalliset. Kaapistojen mukana ei tullut valaistusta, ja välitilan taustalevykin haluttiin pitää mahdollisimman koskemattomana. Tasolle haluttiin kuitenkin valoa, joten päädyttiin simppeliin led-nauhavalaistukseen. Tällä ratkaisulla saatiin reilusti tasaista työskentelyvaloa koko tasolle, sekä himmennettävyyttä ja mahdollisuutta vaihtaa tunnelmaa värilämpötilasäädöllä.
20084_10506.jpg
Uutta ilmettä pihaan puutuotteilla
Olet varmaan silloin tällöin pysähtynyt katselemaan pihaasi. Olisiko tänä kesänä aika toteuttaa suunnitelmia ja haaveita? Rakennatpa sitten uutta tai korjaat vanhaa, Finnforestin laajasta piharakentamisen tuoteperheestä löytyy monenlaisia ratkaisuja omatoimirakentajalle.Suunnittele uusi, viihtyisä pihasi huolella ja käytä rohkeasti mielikuvitusta piharakenteiden suunnittelussa! Hauskinta puutarhasuunnitelmassa on se, että saa ideoita yksilöllisiä ratkaisuja – muotoja, materiaaleja, eri korkuisia rakennelmia – juuri sopivaa omaan puutarhaan.
Omenasiideri.jpg
Näin valmistat siideriä syksyn omenasadosta
Haluaisitko kokeilla siiderin valmistusta kotipuutarhan omenoista? Poimi tästä ohjeet maistuvaan juomaan, joka kauniissa pullossa on myös täydellinen tupaantuliais- tai joululahjaidea!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton