• Etusivu
  • Kasvillisuus

Mongolianvaahteran latvassa lehdet eivät kasva? Asiantuntija vastaa

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 17.02.2025
20236_82125.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Istutimme pari viikkoa sitten pihallemme kaksi mongolianvaatera. Korkeus reilu kaksi metriä. Toisessa latvuksen lehdet eivät ole kasvanut täyteen mittaan ja niitä on myös paljon vähemmän kuin puun alaosassa. Muutama lehden aluista vaikuttaa kuihtuneilta, mutta eivät kaikki. Mistähän se voi johtua? Toiseen puuhun lehdet on kasvaneet tasaisesti ja puut ovat reilun parin metrin päässä toisistaan.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Luultavasti toinen puu on saanut latvaansa kylmän henkäyksen, joten osa lehdistä on paleltunut. Sama syy voi hidastaa latvuksen pieneksi jääneiden lehtien kasvua. Kevään kylmät yöt ovat salakavalia, ja voivat vahingoittaa rinnakkain kasvavista kasveista vain toista tai saman kasvin eri oksia. Se johtuu siitä, että koko ilma ei välttämättä ole pakkasen puolella, vaan siinä ikään kuin kulkee kylmiä nauhoja. Viimakin voi aiheuttaa samankailtaisia oireita osaan kasvia silloin, kun lämpötila hipoo pakkasen rajoja.

Tilanne korjaantuu kesän mittaan tai viimeistään ensi keväänä kasvavat puuttuvat lehdet. Jos sen sijaan koko oksa kuivuu, ei siihen tietenkään uusia lehtiä kasva. Pienet kuivumisvauriot voi myös leikata pois ja puu haarooittuu siitä hyvin.

20224_77648.jpg
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

20238_82910.jpg
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvit
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20235_81641.jpg
Viikon kysymys: Miten estetään varistetaudin leviäminen uusiin punaherukka­pensaisiin?
Vanhat punaherukkapensaat kärsivät varistetaudista, jota olen torjunut parhaani mukaan vioittuneet lehdet poistamalla ja polttamalla. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että taistelu on menetetty ja kaikki neljä pensasta joudutaan uusimaan. Miten pitäisi toimia, jotta uudet pensaat eivät saisi tartuntaa, kun ne tulevat samalle paikalle? Kannattaako pitää niin sanottu välivuosi, ja miten valitsen kestävimmät lajikkeet tilalle?
20235_81938.jpg
Tomaattien taimissa sieni, onko sato pilalla? Asiantuntija vastaa
Kokeilin aloittaa kasvimaata, ja nyt tomaattien ruukkuun on ilmestynyt ruskeita sieniä. Kasteltu ilmeisesti liikaa?Onko menetetty koko sato jo ennen aikojaan vai onko jotain vielä tehtävissä?
20238_82725.jpg
Jurova tammi? Asiantuntija vastaa
Meille istutettiin syksyllä 2022 viisi metriä korkea tammi. Sen silmut eivät ole avautuneet lainkaan. Osa oksista on kovia ja elottoman oloisia ja osa on taipuisia. Meille on sanottu, että tammi voi juroa istutuksen jälkeen. Millainen ennuste on tällaisella tammella?
20237_82603.jpg
Viikon kysymys: Mikä valeangervo tämä on?
Istutin pari vuotta sitten sormivaleangervon. Ensimmäiset lehdet olivat sellaisia kuin piti, siistireunaisia, mutta sitten tupsahti esiin myös repalereunaisia, kuten kuvasta näkyy. Niiden nimenä voisi olla valesormivaleangervo, mutta mitä ne siis oikeasti ovat ja miten pääsen niistä eroon?
20239_83128.jpg
Viikon kysymys: Miten chili kannattaa säilöä?
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?
202211_80183.jpg
Viikon kysymys: Mistä kyse, kun pikkuluumu­tomaatti kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja?
Idätin kaupan pikkuluumutomaattien siemeniä ja yksi niistä on erikoinen. Se kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja, joissa on satoja tomaatinalkuja kussakin. Koko kasvi on silkkaa kukkaa. Mistä on kyse?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton